Pulma: Suomessa on 300 000 työtöntä. Lisäpulma: työttömistä yli 80 prosenttia on matalasti koulutettua väkeä. Ratkaisu: tuhat ja yksi erilaista teoriaa, mallia, visiota, strategiaa, mietintöä ja laskelmaa, jotka kertovat, miten työttömyyskortisto saataisiin tyhjäksi tai edes puolityhjäksi.
Valitettavasti kukaan ei ole osannut vieläkään päättää, mikä ratkaisuista olisi toimivin. Poliitikkojen, ay-pomojen ja ekonomistien jatkaessa kiistelyään Suomen työttömyysaste junnaa yhdeksän prosentin tuntumassa jo kolmatta vuotta putkeen.
Vaan ehkäpä pitkäaikaistyöttömyyden synkän tunnelin päässä pilkottaa vihdoinkin valoa. Työllisyyskeskusteluun on nimittäin ilmestynyt uusi, jännittävä muotisana: matalapalkkatyö. Matalapalkkatyöhön liittyy tiukasti toinen taikasana: matalan tuottavuuden työ.
Käytännössä matalan tuottavuuden ja matalan palkan aloja ovat erilaiset palveluduunit – tiskaajan, siivoojaan, teollisuusvartijan ja tarjoilijan hommat. Toisin sanoen alat, joissa työntekijöitä tarvitaan paljon, mutta koulutusta ja koneita vähän. Toistaiseksi vakituinen, kokopäiväinen työ lähikaupan kassalla tai siivousfirman leivissä on kuitenkin jäänyt monelle pitkäaikaistyöttömälle haaveeksi. Liian kallista, sanoo työnantaja, ja laittaa kassakoneen taakse vielä halvemman osa-aikaisen työläisen, useimmiten opiskelijan. Työtön jää työttömäksi.
Moni kuitenkin kysyy, miten ihmeessä 1 200 euron minimipalkka, josta jää vuokran ja ruokamenojen jälkeen pari hassua kymppiä kahviin ja pullaan, voi olla työnantajalle liian kova liksa maksettavaksi? Siten, että välilliset työvoimakustannukset eli pakolliset sosiaaliturvamaksut ovat Suomessa niin hiivatin korkeat, työnantaja vastaa.
Matalapalkkakeskustelua ei haluta jättää vain muotioikuksi. Hallitus on ryhtynyt selvittämään, ”mitä käytännön edellytyksiä on toteuttaa matalapalkkaiseen työhön kohdistuvaa välillisten työvoimakustannusten kevennystä”.
Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että valtio maksaisi työnantajan puolesta osan matalapalkkaisen työntekijän pakollisista sosiaaliturvamaksuista.
Ehdotushan kuulostaa aivan nerokkaalta: työvoimakustannukset laskisivat eikä työntekijän palkkaa tarvitsisi madaltaa. Harmi vain, että tätä Holmin-Vihriälän mallina tunnettua ehdotusta kannattavat – mallin kehittäneiden talousmiesten Pasi Holmin ja Vesa Vihriälän lisäksi – ainoastaan oppositiopuolue kokoomus sekä vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara.
Vastustajien leiriin kuuluvat, tuhansien muiden lisäksi, työministeri Tarja Filatov (sd), hallituksen työllisyysohjelman asiantuntija Kimmo Ruth sekä palvelualojen ammattiliittojen PAM:in puheenjohtaja Ann Selin.
Oppositio siis ajaa hallitusohjelmaa, ja hallitus haraa vastaan. Työministeri Tarja Filatov on selityksen velkaa.
”Matalapalkka-ala ja matalan tuottavuuden työ ovat käsitteinä, tuota noin, ongelmallisia. Eihän hallituksen tehtävä voi olla ihmisten palkkojen alentaminen. Hallituksen tehtävä on luoda korkean tuottavuuden työtä, jota tekemällä ihmiset tulevat hyvin toimeen”, työministeri Filatov aloittaa.
Olisihan se kivaa, jos kaikki saisivat tekemästään työstä hyvää palkkaa. Mutta ei kai kukaan voi tosissaan olettaa, että kortistosta poimitulle läkkisepälle maksettaisiin saman verran kuin diplomi-insinöörille? Eikä Holmin-Vihriälän mallissa sitä paitsi ajeta palkkojen vaan työantajamaksujen alentamista. Vai ajetaanko?
”Sellaisenaan malli on arveluttava. Matalapalkkaisen työn tukemisesta voisi syntyä kielteinen kannustin, eli maksimoidakseen tukensa työantaja pyrkisi säilyttämään myös palkat matalina sekä suosisi pätkätöitä. Sitä paitsi työnantaja voi jo nyt työllistämistuen avulla palkata pitkäaikaistyöttömän melkein ilmaiseksi. Silti nämä ihmiset eivät tunnu kelpaavan kenellekään”, Filatov muotoilee.
Työnantajamaksujen radikaalin keventämisen sijaan Filatov tarjoaa maltillisempia lääkkeitä: työttömien koulutusta, verotuksen keventämistä, asumistuen korottamista sekä oikeutta vähentää kotitaloustyön – eli piian ja rengin hommien – kustannuksia verotuksessa. Valitettavasti näitä lääkkeitä testailtiin jo viime hallituskaudella, huonoin tuloksin.
Annetaan siis puheenvuoro kansantaloustieteilijä Pasi Holmille, Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tuoreelle toimitusjohtajalle.
”Ajattele alkoholiveroa. Kun viinan hintaa alennettiin, niin kysyntä kasvoi. Tässä ehdottamassani mallissa on kyse ihan samasta, simppelistä jutusta. Alennetaan työn hintaa, niin kysyntä kasvaa”, Holm paukauttaa.
Ihan yhtä simppeli juttu on se, että kun tuotteen hintaa alennetaan, voitot pienenevät. Viina-alen kohdalla tuloja menetti verottaja. Työnantajan pakollisten sosiaaliturvamaksujen alennusmyynnissä taas tyrehtyisivät tilit, joilta on ollut tapana maksaa kansaneläkkeet ja sairauspäivärahat. Koska paatuneimmat kaan markkinaliberalistit eivät ainakaan toistaiseksi ole tohtineet ehdottaa työntekijän sosiaaliturvan lakkauttamista, on jonkun maksettava sosiaalikulut yrittäjän puolesta.
Ja kukapa muu nämä kulut maksaisi kuin valtio – verovaroistaan. Holmin-Vihriälän malli alkaa kuulostaa yhtä nerokkaalta toimenpiteeltä kuin hölmöläisten peitonleikkaus: alennetaan työn hintaa korottamalla tuloveroja.
”Onhan se tavallaan paradoksaalista. Mutta vielä paradoksaalisempaa on se, että työn teettäminen maksaa niin paljon. Miksi ihmiset eivät voisi ajatella sillä tavalla, että maksetaan nyt vähän enemmän veroja ja tuetaan sillä tavalla työnantajaa”, Holm linjaa.
Holm on laskeskellut, että matalasti palkattujen alojen työnantajakulujen roima leikkaus maksaisi valtiolle ensimmäisenä vuonna 500 miljoonaa euroa; uusia työpaikkoja saataisiin noin 20 000. Summasta puolet palautuisi valtion kassaan työllistyneiden maksamien verojen ja työttömyyskorvausten vähenemisen ansiosta. Operaatiosta tulisi silti takkiin 250 miljoonaa.
Hallituksen työllisyysohjelman asiantuntijan, työministeriön ylitarkastaja Kimmo Ruthin arvion mukaan moinen jättisumma on liian korkea vaikutuksiltaan epävarmasta kokeilusta: jos 500 miljoona euroa raavittaisiin aktiiviseen työvoimapolitiikkaan eli työllistämistukiin, työpaikkoja saataisiin luotua vähintään saman verran kuin Holmin mallissa, luultavasti enemmänkin.
Holm ei hätkähdä työllisyysohjelman asiantuntijan Ruthin kritiikistä. ”On vanha viisaus, että valtio hoitaa työllisyyden ja työlliset hoitavat valtiontalouden. Nämä uudet matalapalkkatyöläiset osallistuisivat kulutukseen ja loisivat sitä kautta lisää taloudellista toimeliaisuutta ja työllisyyttä”, Holm toteaa.
Osallistuisivat kulutukseen? 1 200 euron kuukausipalkalla?
”Kyllä. Niillä matalapalkoilla ei osteta kalliita ulkomaisia autoja tai tehdä pitkiä ulkomaanmatkoja. Matalapalkkaiset kuluttavat kotimaassa, mikä on kansantalouden kannalta erinomainen juttu”, Holm selvittää.
Erinomaista – kansantalouden kannalta. Ei ehkä niinkään erinomaista Holmin visioiman uuden yhteiskuntaluokan, matalapalkkalaisten, kannalta.
”Parempi matalapalkkaluokka kuin työttömyys. Sitä paitsi jo nyt 400 000 suomalaista on töissä näillä palkoilla, eli työhalukkuutta tuntuu löytyvän. Pitää kyllä nostaa hattua niille ihmisille, jotka tekevät arvokasta työtä kohtalaisen pientä korvausta vastaan”, Holm kiteyttää.
Holmin hatunnoston kera suuntaamme palvelualojen ammattiliiton PAM:in puheenjohtajan Ann Selinin pakeille. Kumma kyllä Selin, 200 000 teollisuusvartijan, kampaajan, kioskinhoitajan ja kassaneidin edunvalvoja, ei jaksa juurikaan lämmetä Holmin rehdille hatunnostolle.
”En oikein näe hyvänä ideana mallia, joka palkitsisi työnantajia nimenomaan siitä, että se maksaa matalia palkkoja”, Selin hymähtää.
Selinin mielestä kaikkien työllistämismallien ongelma on ollut se, että niillä ei pystytä varmistamaan kokonaistyöajan kasvamista. Jos uusia, kokopäiväisiä työpaikkoja halutaan vakavissaan luoda, sosiaalimaksujen alentamisen lähtökohtana ei pitäisi olisi matala palkkataso, vaan se, kuinka monta uutta ihmistä yritys työllistää.
”Jos ajattelee vaikka ravintolatyöntekijää, joka tekee useimmiten osa-aikatyötä tuntipalkalla ja siihen kun vielä lätkäisee palkanalennuksen, niin tuloshan on ihan täydellinen katastrofi”, Selin huudahtaa.
Jaahas. Holmin malli on Selinille kauhistus, eivätkä työministeri Filatovin sekalainen lääkepussi sekään vakuuta PAM:in puheenjohtajaa. Ehkäpä Selinillä itsellään on mielessään parempi ratkaisu työttömyyden ja matalien palkkojen kaksoiskurimuksen kesyttämiseen?
Kyllä vain: ratkaisun nimi on arvonlisäveron alentaminen.
”Tästä on tehty ihan uskottavia laskelmia muun muassa Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa. Jos esimerkiksi ravintolaruoan arvonlisävero tiputettaisiin samalle tasolle kuin kaupasta ostettavan ruoan, voisi syntyä jopa 2 500 uutta työpaikkaa. Arvonlisäverojen tarkastelu myös muilla palvelualoilla olisi järkevää.”
No vihdoinkin järkipuhetta: alennetaan arvonlisäveroja kautta linjan, niin johan ihmiset ryntäävät ravintolaan pihviä popsimaan ja kampaajalle kiharoitaan käherryttämään. Saattaisivatpa palvelualojen työntekijöiden palkatkin moisessa rytäkässä nousta. Ja mikä parasta, näihin duuneihin kelpaisivat myös matalan koulutustason pitkäaikaistyöttömät, pienen kurssituksen jälkeen ainakin.
Vai mitä, vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja, talousguru Osmo Soininvaara? Alvit alas ja matalasti koulutettu väki ylös!
”Ääh. Eivät ne pitkäaikaistyöttömät ole matalasti koulutettuja, vaan low-skilled”, Soininvaara puhisee käsipuhelimeensa.
Amerikanmaalta lainatulla termillä low-skilled labour Soininvaara viittaa siihen, että monilta pitkäaikaistyöttömiltä puuttuu paitsi koulutusta, myös modernissa työelämässä vaadittuja sosiaalisia valmiuksia: dynaamisuutta, joustavuutta, kykyä omaksua jatkuvasti uusia työtehtäviä.
Asia selvä. Mutta mitä mieltä puheenjohtaja Soininvaara on tästä arvonlisäveron alentamisesta? Eikös se olisi luonteva, tehokas ja mutkaton keino tukea matalasti koulutetun…
”Ei kun low-skilled!” Soininvaara kähisee. ”Jos sä sanot, että matalasti koulutettu työtön, niin heti on kymmenen demaria huutamassa, että koulutetaan lisää. Me ollaan Suomessa hirveän hyviä kouluttamaan ja huonoja työllistämään ihmisiä.”
No niin. Eli tästä low skilled -alojen arvonlisäverosta oli puhetta.
”Ei se alvien kanssa temppuilu toimi. Tietysti PAM sitä arvonlisäveron alennusta kinuaa, mutta sittenhän sen alennuksen täytyisi koskea kaikkia palvelualoja, aina Sampo-pankkiin ja Nalle Wahlroosiin asti.”
No voi helvetti. Mönkään meni tämäkin uudistus. Onneksi Soininvaaralla on kuningasidea.
”Minun ehdotukseni on, että laitetaan palkkaraja, minkä alla sosiaaliturvamaksua ei kerätä lainkaan, ja tehdään lopuistakin sosiaaliturvamaksuista progressiivisia.”
Kuulostaa perin tutulta. Tätä malliahan Pasi Holm ja kokoomuksen eduskuntaryhmä on puhkunut ja puhissut koko vaalikauden.
”Holmin-Vihriälän malli on hyvä aloitus, mutta aivan liian varovainen”, Soininvara oikaisee.
Liian varovainen? Onko langan toisessa päässä todellakin Osmo Soinivaara eikä esimerkiksi Kimmo Sasi?
”Täällä ollaan. Jos sosiaaliturvamaksut poistettaisiin kokonaan tietyn palkkarajan alta, silloin vältyttäisiin kauhealta byrokratialta, joka syntyy, jos työnantaja joutuu erikseen hakemaan valtiolta takaisin maksamiaan sosiaalikuluja”, Soininvaara vahvistaa.
Soininvaara muistuttaa, että matalapalkka-alat – ei kun siis low-skilled labour – eivät ole mikään uusi ilmiö. Ennen lamavuosien rakennemuutosta lapionvarressa heilui jos jonkinlaista sekatyömiestä. Nyt ilmiö on vain tulossa takaisin. Ja suomalaisten olisi syytä hyväksyä se, sillä toinen vaihtoehto, jatkuva rakennetyöttömyys, on vielä paheksuttavampi asia.
”Semmoinen yhteiskunta, joka huolii vain 80 prosenttia työkykyisistä ihmisistä työvoimaan, on aika kohtuuton yhteiskunta”, Soininvaara huolestuu.
Kerrataanpa. Oppositio kritisoi hallitusta, koska se on haluton alentamaan matalapalkka-alojen työnantajamaksuja. Hallitus ja ammattiliitot epäilevät työnantajamaksujen alentamisen tulevan hirvittävän kalliiksi sekä johtavan matalapalkkaköyhälistön syntyyn.
Maksujen alentamisesta viilailleet taloustieteilijät sekä työnantajat syyttävät ammattiliittoja ja hallitusta epärealistisuudesta: matalapalkkatyö on ainut vaihtoehto pysyvälle työttömyydelle ja talouden taantumalle.
Ammattiliitot puolestaan syyttävät hallitusta, taloustieteilijöitä ja työnantajia vastuun pakoilusta: palkkoja pystytään kyllä nostamaan ja uusia työpaikkoja luomaan, kunhan arvonlisäveroja alennetaan sekä luodaan järjestelmä, joka ei palkitse työnantajaa matalista palkoista vaan uusien, kokopäiväisten työpaikkojen synnystä. Mutta sellainen järjestelmä tulisi hirvittävän kalliiksi, tietävät ekonomistit kertoa.
Ja sillä aikaa kun ay-pamppujen, poliitikkojen ja taloustieteilijöiden piiri pieni pyörii, nahistelee ja hyörii, 300 000 työtöntä – tai ainakin ne 100 000 yli vuoden työttömänä ollutta – odottelee, vuodesta toiseen, josko tällä viikolla työvoimatoimistossa tärppäisi. Onhan se aika kohtuutonta.
Henrikki Timgren
Kuva Jussi Puikkonen
