23. huhtikuuta 2004
Teksti:

Porilaisen Mika Rätön yhdistetyn makuu-, olo- ja työhuoneen ikkunan äärellä makaa keskeneräinen vesiväri-liituteos. Samaan sarjaan kuuluvia sarjakuvamaisen värikkäitä ja absurdin naivistisia teoksia roikkuu neljä kappaletta valmiina seinällä. Filosofit, rikosetsivät, jugend-talot, gondolit ja jättiläiskellotaulut täyttävät paperit laidasta laitaan ja kuvien alle on kirjoitettu kahden rivin tarina, jota taulu kuvittaa.
    Maalauksista saa hyvän ensivaikutelman siitä, millainen mies on muusikko, kuvataiteilija, näytelmäkirjailija, ohjaaja ja sähköasentaja – illuusiotaiteilija – Mikä Rättö. Hän on 31-vuotias taiteilijapersoona, joka on kaikessa tekemisessään onnistunut säilyttämään viehättävän kummallisuusarvon. Ja silti pystynyt kurkistamaan marginaalista suuremmankin yleisön syleilyyn.
    Kuvataide on monitaiteilijan kuvioissa taas pitkästä aikaa.
    ”Oikeastaan piirtäminen ällötti pitkään. Nämä ovat viisi ensimmäistä työtäni puoleentoista vuoteen. Nyt tällainen käsityöläisyys viehättää, se on vastapainoa käsikirjoittamisen abstraktille sanojen pyörittämiselle”, Rättö kertoo.

Rättö on valmistunut myös taidegraafikoksi, mutta moni tuntee hänet musiikkimaailmasta.
    Rättö on Kuusumun profeetta -yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja. Bändin kolmas albumi Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunu ilmestyi tammikuussa ja ylsi parhaimmillaan Suomen virallisen top-40 listan sijalle 27.
    Ei huono saavutus bändiltä, joka soittaa progea ja jonka sanoituksissa liikutaan huomattavasti normaalia listapoppia kosmisemmissa sfääreissä.
    Kuusumun profeetta jää helposti mieleen, monestakin syystä. Rätön äärimmilleen venytetty, värisevä lauluääni sopii erinomaisesti kuvastoon, jossa kosminen supersankari tahtoo pelastaa jokaisen linnun ja puun ja nyt jokainen meistä on lapsi pimeyden ruhtinaan.
    Uusin levy on kiinnostavaa jatkoa kahdelle ensimmäiselle suomenkieliselle levylle, jotka yhdistyvät hienosti Pekka Strengin luomaan lyyriseen Suomi-progen perinteeseen.
    Ennen suomeksi tehtyjä levyjä Kuusumun profeetta julkaisi neljä englanninkielistä levyä. Kielen vaihtuessa volyymit laskivat, Rätön laulu muuttui entistä herkemmäksi ja musiikkiin tuli uudenlaista varmuutta.
    Sanansaattaja Oraakkeli Salamurha Hyökkäysvaunussa mystiset teemat, selkäpiitä puistattavat torvet ja Rätön falsettiin nouseva laulu on puettu 70-luvun King Crimsonin ja Black Sabbathin hevi-progen muotoon.

Mutta musiikkikin on vain kapea siivu Rätön universumista. Viime viikkoina Rätön käsikirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Kyseenalainen avaruusseikkailu: Murheenkapselista galleriaan ja asemalle on esitetty Tampereen ja Turun pienteattereissa. Rätön edellisen näytelmän Oopperse le Feti le Grande Anaalen, kotoisammin perseoopperan, soundtrack julkaistiin maaliskuun lopussa.
    Groteskissa perseoopperassa jakomielinen rakennusurakoitsija Le Feti päättää rakentaa valtavan perseen, koska ”perseen muodon yleismaailmallinen vetovoima on mittaamaton ja anteeksiantamaton”. Perse osoittautuu rakkauden symbolin sijaan pahaa suoltavaksi mustaksi aukoksi. Aukosta ilmestyy outoja olentoja, muun muassa Korkeuksien Pornokeiju ja Lu Surmiina Suttuhousu, sotkemaan paikallisten työmiesten, tuomarien ja huorien elämää. Lopulta Le Feti -rassukan rangaistus töppäyksistään on ”peenikseen valu”.
Millaisia lapsuuden traumoja Porista oikein saa?
    Ei kummoisia, kuulemma Rätöllä oli ihan tavallinen lapsuus, juuri mikään muu ei kiinnostanut kuin ulkona seikkailu ja pallon potkiminen.
    Äiti patisti pojan opiskelemaan sähkömieheksi. Täysi-ikäisenä Rättö tiesi haluavansa kuvataiteilijaksi ja pääsi lopulta opiskelemaan Kankaanpään taidekouluun. Poriin hän kuitenkin palasi, ja on tyytyväinen kotikaupunkiinsa.

Porista on tullut viime vuosina varsin paljon varsin erikoista musiikkia. Kuusumun profeetan lisäksi huomiota on jo pidempään kerännyt Circle, jossa siinäkin Rättö on viime aikoina soittanut.
    Samaan porilaisporukkaan kuuluu myös Magyar Posse, joka nousi juuri toisella levyllään listoille. Orkestereiden muusikot esiintyvät myös Rätön teatteriproggiksissa.
    Eikä Porissa asuminenkaan kai niin kumma ratkaisu ole.
    ”Loppupeleissä on aika sama, asuuko Lontoossa, Helsingissä vai Porissa. Elämänpiiri tuppaa kuitenkin rakentumaan muutaman tärkeän paikan ympärille.”
    Rätön tapauksessa ne ovat koti, uimahalli, Porin Annankadun kulttuuritalo, irkkupub ja videovuokraamo.

Rättö tituleeraa itse itseään illuusiotyöläiseksi. Se pitää sisällään paljon, ja jotenkin tuntuu, ettei mies ole ymmärtänyt nykyajan erikoistumis- ja ammattimaistumisvaatimuksia. Rättöä ei haittaa, vaikka monella ilmaisun saralla seikkaileminen leimattaisiin silkaksi keskittymiskyvyn puutteeksi.
    Rätön mielestä itse luova prosessi on kaikilla areenoilla yksi ja sama – kyse on ”silmästä ja korvasta” eli dramatiikan tajusta.
    Taidokas illuusiotaiteilija valitsee tekniikoistaan sen, jolla pystyy parhaiten asiansa esittämään ja yleisöään viihdyttämään.
    Tekniikkavalinnat ovat myös osuneet oikeaan. Satakunnan taidetoimikunta muisti pari vuotta sitten Rättöä Luomunan kuoret -taidepalkinnolla. Ja kriitikot ovat pitäneet; Kuusumun profeetan suomenkielisille levyille on arvosteluissa sadellut tähtiä ja Rätön surrealistisia näytelmiä on kehuttu siitä, että ne paranevat huomattavasti teksti tekstiltä.
    Moni pitää Rätön taiteesta siksi, että hänen hyppysissään vakavistakin aiheista – kuten kuolemasta, jumalasta, oman olevaisuuden kokemisesta – tulee kiehtovia satuja. Paras tapa synnyttää vangitsevia illuusioita ja kertoa kiehtovia satuja olisi Rätön mielestä elokuva.

Ehkä tämä on taas illuusiotaiteilijan temppuja: ei lopulta ole temppu eikä mikään, että syrjäiseltä teollisuuspaikkakunnalta ohi musiikkiopistojen, erikoislukioiden ja korkeakoulujen tulee monitaituri, joka tekee mielenkiintoista jälkeä vähän saralla kuin saralla.
Vieläpä sellainen, joka viljelee töissään hienovaraisia viittauksia mytologiaan, filosofian historiaan ja kirjallisuuden tyylikliseisiin esittäessään suuria peruskysymyksiä: Olemmeko vain eksyneet lampaat, jotka niityllä paimenta etsien käyvät/ Oliko Jeesus Kristus yksi heistä vaiko ainoastaan yksi meistä?
    Mutta samoin kuin Rätön muissakin töissä, illuusio pitää. Hyvän sadun pohjalla on aina elävää elämää ja perimmäisiä tuntemuksia. Niiden tunnistaminen hyvästä illuusiosta tuottaa mielihyvää ja levollisen tunteen.
    Sillä kuten taiteilija itse toteaa, ihmiset eivät lopulta halua niinkään uusia kokemuksia, he haluavat toistoa.
    ”Meidänkin bändin tekemiset ovat lopulta sen yhden sentin lisäämistä valmiiseen formaattiin. Me käytetään pop-kulttuurin kliseitä, tai teatterin tai elokuvan, ja ainoa, mitä voidaan ehkä saada aikaan, on juuri se kummallisuusarvon säilyttäminen. Ja sitä ei synny sliipatulla tuottamisella.”

Aleksi Neuvonen
Kuva Perttu Saksa