Ajax – kyllä vituttaa. Ainakin runoilija J.K. Ihalaista.
”Nykyihmisille Ajax on puhdistusaine, vaikka oikeasti se on kreikkalaisen mytologian sotasankari. Tai ajattele Shellin simpukkaa: alkuperäiskansojen rahayksiköllä mainostetaan alkuperäiskansoja tuhoavaa suuryritystä”, kustantaja, runoilija, kirjailija Jyrki Kustaa Ihalainen, 46, murahtaa piskuisessa betonibunkkerissaan Siuronkosken rannalla Nokialla.
Ihalaisen Siuronkosken vanhan myllyn viljavarastoon juurruttamassa kustantamossa, Palladium Kirjoissa, on niin kapoiset oltavat, että miehen kädessä taukoamatta käryävän Chesterfield-sätkän savu mahtuu hädin tuskin luikertelemaan ohi oikovedosten, valokuvanegatiivien, lehtikasojen ja mustesammioiden kohti hämärää huonetta hallitsevaa mekaanista dinosaurusta, Original Heidelberg Einfarben 1960 -painokonetta.
On oikeastaan virhe kutsua Ihalaista kirjailijaksi. Hän on totaalikirjailija: ensimmäisestä runoteoksestaan lähtien Ihalainen on hoitanut omakätisesti kirjojensa typografian, kuvituksen, painamisen ja jopa markkinoinnin.
Totaalikirjailijan notkahtaneella lastulevypöydällä lepää pino Heidelbergsauruksen kidastaan sylkemiä kirjoja. Ne ovat kirjoja alkuperäisistä elementeistä: primitiivisestä rahasta, hampun hyötykäytöstä, vanhan kansan yrttiviinaresepteistä, kansojen suullisesta historiasta, tulen synnystä.
”Minulle tärkeää on löytää uudelleen ihmisen suora yhteys elementteihin. Ajatellaan esimerkiksi asumista”, Ihalainen lausuu verkkaisella, matalalla äänellään ja osoittaa punahehkuisella sätkänpätkällään ohutta kirjaa, jonka kannessa lukee Paimentolaisten ja alkuperäiskansojen asumukset.
”Ihminen viettää kolmanneksen elämästään asunnossa, kolmanneksen työssä ja kolmanneksen unissa. Mutta miten me asumme? Kerrostaloissa, toistemme päällä, laatikoissa. Uskon siihen, että primitiivinen elämäntapa oli parempi, eheämpi. Esimerkiksi Mongolian vuoristoissa, jurtta-teltoissa asuvien ihmisten suhde elinympäristöönsä on luonteva. Sydäntuli on siinä keskellä, ja sen ympärillä tapahtuvat syöminen, juominen, lisääntyminen ja rukoilu”, Mongoliassa 1990-luvun alussa risteillyt Ihalainen jatkaa.
Ihailemiensa mongolipaimentolaisten tapaan Ihalainen on itsekin melkoinen nomadi. Ennen kuin hän kolme vuotta sitten hankki vaimonsa kanssa oman jurttansa, Siuron kylässä sijaitsevan romanttisesti rapistuneen puutalon, hän oli ehtinyt asua kahdessakymmenessä eri paikassa, useissa eri maissa.
Ihalaisen kolmikymmenvuotinen odysseia alkoi Lappeenrannasta 1970-luvun alussa. Originelli isä oli jättänyt perheensä jo ennen J.K:n syntymää, mutta lähetteli taajaan varhaismurrosikäiselle pojalleen virikkeellistä lukemistoa: Penthouse-lehtiä, Markiisi de Saden tuotantoa, Wittgensteinia, Brochia, Musilia, Hesseä sekä James Joycen pahamaineisen vaikeatajuisen kirjan Finnegans Wake.
Isän kirjallisen tarjonnan innoittamana Ihalainen pyöräytti lukionsa kammettavalla pöytäpainolla Isä meidän -rukouksesta muunnellun Koulustressirunon. Esikoisruno viilensi Ihalaisen ja rehtorin välejä siinä määrin, että nuorimies otti hatkat ja lähti merille.
Riot, marseillet ja tangerit koluttuaan Ihalainen marssi tukholmalaiseen konttorikoneliikkeeseen, jossa hän naputteli itselleen ja kaverilleen Pekalle kokin ja keittiömestarin työtodistukset. Duunia löytyi pian pohjoisnorjalaisesta vuoristohotellista.
”Aloittaessamme työt halusimme tietysti samaan vuoroon, sillä Pekka ei osannut norjaa enkä minä kokata”, Ihalainen kertoilee.
Norjasta runoilijan levoton harharetki jatkui 70-luvun lopun Tukholman kautta Christianian anarkistipiireihin, Kööpenhaminaan. Omakustanteisten runokirjojen painaminen ja kaupittelu sekä Ludwig Wittgensteinin, Carlos Castanedan ja William Blaken teoksien kähveltäminen kirjakaupoista sujui mieheltä luontevammin kuin möyhkääminen punkkarien järjestämissä mielenosoituksissa.
Christianiassa alati utelias Ihalainen tutustui erilaisten tajuntaa laajentavien aineiden lisäksi huomattavan laajaan sukulaissielujen seurapiiriin. Hallusinogeenit jäivät, mutta ystävyys Rosa Liksomin sekä William S. Burroughsin ja Gary Snyderin – legendaaristen amerikkalaisten beat-runoilijoiden – kanssa säilyi.
Burroughs kuvitti Ihalaisen englanninkielisen runokirjan Birds Bullets Buildings, Ihalainen taas on kääntänyt Snyderin valitut runot suomeksi.
”Snyder oli todella vaikuttava buddhalainen hahmo, mutta Burroughs oli jo vähän sellainen nariseva muumio, joka käytti kävelykeppiä samuraimiekkanaan”, Ihalainen murahtaa ja koputtaa nikotiinin kellastamalla etusormella ohimoaan.
Muumio-Burroughsin näkemys kielestä on Ihalaisen mielestä kuitenkin osuva: kieli on virus, eräänlainen railo todellisuuden ja ihmisaistien välillä.
Tai kuten Ihalainen omassa runokokoelmassaan Papukaijapeli asian muotoilee: Pyrimme sanoittamaan sisäisen lauluumme: näin kadotamme sen.
”Heti kun alamme kirjoittaa, ryhdymme väistämättä valehtelemaan. Joudumme käyttämään kierrätettyjä fraaseja, sanoja, jotka eivät ole omiamme. Kun tarpeeksi fraaseja ladotaan peräkkäin, syntyy komediaa. Palattuani Kööpenhaminasta Suomeen kuuntelin silloin uutta radiokanavaa, Radiomafiaa. Kun sieltä sitten tuli uutiset, niin en pitkään aikaan tajunnut, että ne olivat ihan oikeat uutiset. Kuvittelin, että ne olivat samaa dadaa kuin kanavan muukin ohjelma”, Ihalainen hörisee.
Mikä siis eteen? Jos kirjoittaa, niin valehtelee. Jos heittäytyy zeniläiseksi ja vaikenee, niin runojen rustaaminen loppuu siihen. Jos taas tekee niin kuin dadaistit eli luo oman nonsense-kielen, niin kukaan ei ymmärrä hevonpaskaakaan.
Ihalaisen ratkaisu tähän pulmaan on puhuttu sana: laulu, joiku, mantra. Ihalaisen termein hypnopolitiikka.
”Voisi tiivistäen sanoa, että kirjoitettu sana on valhe ja puhuttu sana on totuus. Uskon, että kun vanha suullinen perinne palautetaan, päästään oikeaan globaaliin kylään, jossa ihmiset ymmärtävät itseään ja toisiaan”, Ihalainen tuumii.
Ihalainen elää niin kuin opettaa: hän on tuttu näky runofestivaaleilla ja kapakoiden runoilloissa, vaikkei ujonpuoleisena miehenä esiintymisestä hirveästi nautikaan.
”Onhan niitä huippuhetkiäkin. Yhden kerran maalasin vaimoni alastomalle vartalolle runon ja ilmestyin pilkkopimeälle lavalle sellainen suunnistuslamppu otsassani. Sen valossa luin runon vaimoni iholta, kiireestä kantapäähän”, Ihalainen muistelee maineikkaita esityksiään.
Kun Ihalainen palasi Suomeen vuonna 1989, kymmenen Kööpenhaminan vuoden jälkeen, hän ryhtyi julkaisemaan etnistä runolehteä Pakana salanimellä Franz Emil Bibelkoff.
”Se oli reaktio suomalaiselle nimi- ja tittelikeskeiselle kirjalliselle kulttuurille”, toteaa Ihalainen, mies jota runoilijakollegat yrittivät 1990-luvun alussa tuloksetta houkutella suuren kustantamon palkkalistoille.
Ensimmäisen, varovaisen sukelluksensa suomalaisen kirjallisuuden valtavirtaan Ihalainen teki viime vuonna. Hän antoi pienkustantamo Sammakon julkaista Eurooppalaisen kuolemankirjan, läpileikkauksen miehen runotuotannosta. Samaan syssyyn Sammakko julkaisi kirjailija Heikki Saureen toimittaman Zen ja kirjapainon siirtämisen taidon, matkaoppaan Ihalaisen ajatuksiin. Kirjat painettiin luonnollisesti Ihalaisen omalla Heidelbergilla.
Pisteenä i:n päälle Ihalaiselta ilmestyi puolisen vuotta sitten runo-cd Laiminlyödyn maailman todistus, jonka raidoilla Ihalaisen lakonista, STT:n uutistenlukijamaista ääntä tahdittaa unkarilaisen runoilija-muusikko Sándor Vályn loihtima pahaenteisen mahtipontinen teknonkalke:
Isänmaa on maailman demokraattisin/Isänmaa on maailman sananvapain/Isänmaa on veljeskansojen suurin tuki/…/Isänmaa on ottanut hatkat/syvälle maan alle/jossa kenraalit vetävät/yönmyöhäistä jäänestoaan/toverillisesti kiroillen/…/vitut miten hiljaista, Ihalainen julistaa Vályn syntetisaattorin kilkattaessa, sykkiessä ja poristessa taustalla.
Painokoneensa vieressä lupsakanoloista Jyrki Kustaa Ihalaista taitaa vituttaa aika usein. Vai vituttaako?
”Kjäh khäh. Kyllähän parhaat runot syntyvät silloin, kun vituttaa tai muuten vain ahdistaa. Mutta onhan minun teksteissäni paljon sellaista mustaa huumoria, niin kuin tuossa Isänmaa-runossa”, mies hykertelee.
Mustan huumorin ja vitutuksen lisäksi Ihalaisen runoissa on aimo annos profeetallisuutta.
Olen jälleen matkalla/ läpi järjettömien lauseiden transithallin/painovoimattomana ja uupumattomana/ tiibetiläisiä kellojani helistäen, hypnoottisten katseiden tullatessa ihmisrivejä/ ja etäisten lentokoneiden räjähdellessä suurkaupungin yllä, mies kirjoitti vuonna 1991.
Tasan kymmenen vuotta myöhemmin, suurkaupungin yllä, kapitalismin sydämessä: pum ja pum.
”Olin kieltämättä aika hämmästynyt, kun ne WTC:n iskut tapahtuivat. Kun kirjoitin sen runon, ne räjähtävät lentokoneet vain jotenkin tulivat tajuntaani, en tiedä mistä.”
Järkyttynyt Ihalainen ei iskuista kuitenkaan ollut. Hän oli vaikuttunut.
”WTC oli hurjin isku ihmiskunnan historiassa. En minä ajatellut niitä ihmisiä, jotka siinä kuoli, koska maailmassa tapetaan ihmisiä valtavat määrät päivittäin. Kun minä näin sen iskun, niin en voinut kuin nostaa hattua niille tyypeille, jotka tekivät sen. Se kauneus, jolla se toteutettiin, siinä oli uskomaton vetovoima. Taktisena vetona tuo isku tulee jäämään kieleemme kuin Troijan hevonen.”
Silti Ihalainen, tunnustuksellinen anarkisti, tarttuu miekkaa kernaammin kynään. Tällä hetkellä hän on kääntämässä tiibetiläistä poliittista runoilijaa Tenzin Tsundueta.
”Minulle politiikka on kaikenlaisen imperialistisen alistamisen vastustamista. En minä kannata bin Ladenia tai halua osallistua terroritekoihin. Lähden enemmän sellaisesta buddhalaisesta ajattelusta, että antaa niiden mellastaa rauhassa. Sitä paitsi jenkkiläinen systeemi romahtaa ihan itsestään omaan imperialismiinsa ja sortoonsa.”
Imperiumin romahdusta odotellessa voimme lukea – tai kernaammin kuunnella – anarkisti, hypnopoliitikko ja romantikko Ihalaisen tinkimätöntä sanataidetta:
Minä olen koko aikuisen elämäni ajan/ vanhentunut väärän naisen kanssa/ minä en omista autoani en asuntoani en tietokonettani/ pankkitilini on tyhjä/ salaisten intohimojen puutteessa/ en puhuttele vieraita naisia yli kaksilauseisilla repliikeillä/ julkisten kulkuneuvojen pelossa/ ajan eukkoni ysiviis Saabilla joka ryhtyy tärisemään 150:ssa/ kyllä vituttaa.
Henrikki Timgren
Kuva Veikko Somerpuro
Isänmaa-runo kuultavissa osoitteessa
http://www.palladiumkirjat.fi/cd.html
