27. helmikuuta 2004
Teksti:

Moro Messias! Koulun jälkeen istuin väsyneenä ikkunan ääressä ja tuijotin merelle. Jään yllä kiitävät leijat ja iltapäiväaurinko houkuttelivat reippailemaan. Toisaalta petaamaton sänky ja lattialla lojuva dvd tarjosivat vaihtoehdon. Hetken tuskastelun jälkeen vedin toppahousut jalkaan, keitin termariin kaakaota ja nappasin sukset kainaloon.

Pakkasta napakat viisi astetta, tuuli tyyntymään päin. Joku heitti koiralle keppiä, äiti veti kaksosia pulkassa, ukot istuivat pilkillä.
    Pistelin luistelutyylillä kohti läheistä saarta. Jäin kallioille istumaan. Avasin takin ja kaadoin kaakaota mukiin, sytytin sikarin stökön. Vattuniemi veti päälleen oranssia. Korppi raakkui. Länsiväylän liikenne humisi kaukana.
    Tuli samanlainen olo kuin lapsena Kukkerimäen hiekkalaatikolla: Minulla oli keltainen kuormuri kainalossa ja päällä ruskea vakosamettihaalari. Pihan muut lapset leikkivät etäämmällä, jossain tampattiin mattoja.
    Makasin hiekassa, enkä nähnyt muuta kuin kuormurin renkaan.

Muistelin kilvoitteluani uskon tiellä ja sitä, kuinka yritin Raamatun avulla tukahduttaa perisynnin saastuttamia tunteita. Aikaa, jolloin toisten uskovaisten kanssa stressattiin Wicca-noidista ja joogi-guruista, seksistä valkokankaalla ja vapaamielisistä kirkonmiehistä, jotka näyttivät unohtaneet Jumalan tahdon.
    Ystävystyminen ei-uskovien kanssa oli vaikeaa, koska äänet sisälläni pakottivat todistamaan tai kinastelemaan. Eikä elämän ratkaisuja voinut tehdä fiilispohjalta, kun aina piti kysellä itseltä, että mitähän vittua se Jumala tänään haluaa minun tekevän.

Kotimatka sujui myötätuulessa, tunsin oloni kevyeksi. Huomasin, etten ollut ajatellut suhdettamme pariin viikkoon. Aivan kuin sinua ei olisi edes olemassa. Luulen, että hymyilin.
    Suunnittelin elämääni. Vähennän tupakanpolttoa ja alan käydä kuntosalilla. Opettelen sietämään yksinäisyyttä, vietän aikaa kotona, luen venäläiset klassikot. Panostan opintoihin ja alan harrastamaan kulttuuria. Seuraan aikaani. Yritän tutustua naisiin selvin päin, flirttailen luontevasti, kehitän sosiaalista kompetenssia. Säästän ja lähden kesän lopulla joksikin kuukaudeksi reissuun, vaikka Etelä-Amerikkaan. Ehkä rakastun syksyllä, eihän sitä voi tietää.

Suihkun jälkeen avasin punkkupullon ja pilkoin vihannekset wokkiin. Mietin, miten arjen pienet ratkaisut – kuten hiihtoreissu – määrittävät elämän suuria suuntaviivoja.
    Ajatus siitä, että voin tehdä elämässäni mitä itse haluan, pyörrytti. Päätin tunkea nuudelit kookosmaitoon ja kömpiä sänkyyn, kaukosäädin kourassa.
Suussa oli hiekan maku. Peiton alta kuului kuormurin pärinää.

Lauri Paavola
lauri.paavola@helsinki.fi