30. tammikuuta 2004
Teksti:

Oras Tynkkysellä on vesinokkaeläimen identiteetti.
Hänessä on poliitikkoa, aktivistia, toimittajaa, lobbaajaa, klubbaajaa, vakavikkoa, häirikköä, sopeutujaa.
    ”Olen viestinnän ja vaikuttamisen sekatyöläinen, joka aina vähän eri foorumeilla tekee tismalleen samaa asiaa.”
    Tismalleen sama asia on maailman muuttaminen. Sitä Tynkkynen tekee Tampereen kaupunginvaltuutettuna, Maan ystävien varapuheenjohtajana, monen lehden kolumnistina ja Ylen radiouutisten freelancer-toimittajana.
    ”Toimittajan roolissa tietenkin kavahdan missiojournalismia, enkä tuputa omaa sanomaani radiouutisissa.”
    Tiedotusoppia, ympäristöpolitiikkaa ja naistutkimusta Tampereen yliopistossa opiskelevalla Tynkkysellä on älykköaktivistin maine, ja häntä pidetään vähän vakavana ja tylsänä. Joitakin ympäristöpolitiikan opintoja hän on saanut suoritettua luennoimalla itse opiskelukavereilleen, mutta nyt, 26-vuotiaana, ihmelapsuus ilmastopolitiikan häkellyttävän nuorena kommentaattorina alkaa olla takana. Vuosia puoluepolitiikassakin on kertynyt jo kahdeksan.
    ”Nuoruudella pelaamisen mahdollisuus on jo aika lailla mennyt, iälläni ei ole enää mitään arvoa. Kansalaistoiminnassa olen jo keski-ikäistä kaartia, mutta olen mä edelleen kaupunginvaltuuston nuorin jäsen.”
    Tynkkysellä ei ole itsellään vaikeuksia erottaa, onko vesinokkaeläin enemmän lintu vai kala, mutta muille se tuottaa pulmia. Etenkin silloin, kun hän haluaisi toimia toimittajana.
    ”Journalismissa ei riitä, että on tasapuolinen ja puolueeton, vaan pitää myös näyttää siltä. Pelkään, että sitä kriteeriä en pian enää täytä.”
    Silti Tynkkynen sai juuri puhelun Yleltä ja pyynnön tulla paikkaamaan radiouutisten yövuoroa.
    ”Olen hakenut sinne taas kesätoimittajaksi, mutta odotan vain sitä tietoa, ettei ne ota mua, koska olen liian näkyvästi myös vaikuttamassa. Antamassa aihetta uutisille.”
    Niin saattaa todella olla.
    Vihreiden kansanedustaja Satu Hassi ilmoitti vuodenvaihteessa asettuvansa ehdolle ensi kesäkuun EU-vaaleissa. Monet pitävät varmana, että Hassista myös tulee europarlamentaarikko. Jos niin käy, nousee varakansanedustaja Tynkkynen eduskuntaan.
Silloin nähdään taas uusi puoli Orasta: Tynkkysestä tulee ensimmäinen julkihomo kansanedustaja.

Ei se varmaan paljoa eduskunnan saunassa hetkauta. Oras Tynkkynen edustaa muutenkin kaikkea sitä, mitä keski-ikäinen konservatiiviäijä vihaa. Ei siis yllätä, että radikaali kasvissyöjä-aktivisti on vielä homokin.
    Mutta ensimmäinen julkisesti homo kansanedustaja on myös suuri ilonaihe monelle: tätä on saatu odottaa. Homolla kansanedustajalla on symboliarvoa – taas otetaan tärkeä askel suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Näkymätön vähemmistö muuttuu vähän enemmän näkyväksi.
    Oras Tynkkyselle julkihomous ei ole valinta, se on osa hänen olemistaan.
    ”En mä näe mitään muuta vaihtoehtoa. Olen sellainen kuin olen.”
    Se on Tynkkysen vahvuus, mutta myös ongelma. Mitä jos kolmen vuoden päästä lehtijutut yhä aloitetaan määreellä homokansanedustaja? Määrittelyväkivallan uhka on ilmeinen, ja on aika turhauttavaa, jos työ kehystetään aina samalla kaavalla – Tynkkynen tekee homoilmastopolitiikkaa, homokauppapolitiikkaa, homososiaalipolitiikkaa. Ja ne juorut: jo nyt on liikkeellä juttu, että Oras tykkäisi vanhemmista naisista.
    ”Ajatteluni totaalinen marginalisointi joka asiaan liitetyllä homoudella olisi pahinta, mitä voi tapahtua. Seksuaalinen suuntautuminen saattaa jollain tavalla vaikuttaa mun politiikassa, mutta se ei määritä kaikkea, mitä teen.”
    Toisaalta hän saattaa saada yllättäen työrauhankin; medialla on Tynkkysen hyvä ystävä Rosa Meriläinen seurattavanaan.
    ”Rosaa ja mua yhdistää melkein liiallisuuksiin asti menevä rehellisyys. Olemme sellaisia kuin olemme, ja vaikka Rosa on kansanedustaja, hän ei yritä mitenkään muuttaa itseään vain sen takia. Ja koska hän on räiskyvä persoona, se synnyttää tietysti välillä otsikoita. Minusta ei niitä samalla lailla saa. Ja onhan Rosakin saanut hyvin pidettyä osan yksityisyydestään.”
    Esimerkiksi Meriläisen ihmissuhdekuvioita, kuten seurustelua europarlamentaarikko Matti Wuoren kanssa, ei ole lehdissä riepoteltu.
    ”Sitä mä olen tietty miettinyt, kuinka itsetietoista Rosan julkisuus on ollut: onko se pelkästään sitä, että Rosa ei heilauta pikkusormeaankaan muuttaakseen itseään, vai onko se myös sitä, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta?”

Oras Tynkkynen ei suinkaan ole Suomen ensimmäinen homo kansanedustaja: homoja ja lesboja on aina ollut eduskunnassa, ministereinäkin. Julkihomous onkin sitten eri juttu.
    Vielä 1994 vihreän ympäristöministerin Pekka Haaviston homous oli niin kova tabu, että se vaikutti Vihreän langan silloisen päätoimittajan Timo Harakan potkuihin. Harakka kun uskalsi udella ministerin seksuaalista suuntautumista.
    Kansalaisrohkeudestako julkihomous on kiinni?
    ”Siihen on muitakin syitä kuin pelkästään uskaltaminen. Mikä olisi ollut esimerkiksi Haavistolle se suora yhteys juuri hallituksessa istuessaan kaivaa taskustaan sateenkaarilippu. Eiväthän Lipponen ja Niinistökään julista heterouttaan.”
    Heterouttaan ei Lipposen varmasti tarvitse todistella, mutta moni muu olisi tarvinnut tukea omalle identiteetilleen myös politiikan homoilta. Sen myöntää toki Tynkkynenkin. Osasyy hänen avoimuutensa on velvollisuudentunto.
    ”Mulla on tiettyjä velvollisuuksia asemani takia, ja jo sen takia, että mulla on aina mennyt elämässä kaikki hirveän hyvin. Globaalisti ajateltuna kuulun ilmeisen pieneen hyvinvoivaan vähemmistöön, ja siksi minulla on velvollisuuksia toimia muiden aseman parantamiseksi.”

Suomessa ei puhuta julkkishomoista, ei millään elämän osa-alueella.
”Heistä vaietaan tietoisesti. Kyllähän kaikki toimittajat tietävät moniakin julkkiksia, joiden homoudesta ei kuitenkaan koskaan puhuta, ei Seiskassa, ei iltapäivälehdissä. Se on jännittävää, ja mikä ikävintä, se on yksi marginalisoimisen muoto”, Tynkkynen sanoo.
    Vaikenemalla marcoista, jareista, ullista, emmeistä ja vuokoista juorulehdet vetävät kummallisella tavalla yksityisyyden rajat juuri seksuaaliseen suuntautumiseen.
    ”Mä toivoisin, että Suomen yli pyyhkäisisi valtava tsunami, joka veisi mukanaan kaikki yhdentekevät vessapaperit seiskat ja ohot, insidet ja iltapäivälehdet, mutta sitä odotellessa niiden pitää toimia jotenkin johdonmukaisesti”, ilmastopoliitikko visioi.
”Jos tehdään paskaa, tehdään paskaa sekä homoista että heteroista.”
    Tynkkysestä itsestään on tehty lukuisia henkilökuvia, mutta yksikään toimittaja ei ole koskaan kysynyt mitään hänen homoudestaan.
    ”Silloinkin, kun on kysytty jotain mun henkilökohtaisesta elämästä, se on jäänyt kysymykseen, seurustelenko vai olenko sinkku. Toimittajat ovat oudon laiskoja: ei vaivauduta menemään syvälle eikä vaivauduta esittämään kysymyksiä, jotka pitäisi kysyä.”
    Tynkkynen, sinkku, ei ole koskaan tullut ulos kaapista, koska hänestä tuntuu, ettei hän ole kaapissa ollutkaan.
    ”Mä luulen, että mun ikäluokassa moni on jo avoimesti ja rehellisesti sitä, mitä on. Kun tämä sukupolvi pikkuhiljaa pääsee eduskuntaan ja hallitukseen, niin viimeistään silloin tulee lisää julkihomoja ja -lesboja.”

Pelkkää homouden yliasiamiestä eivät seksuaalivähemmistöt Tynkkysestä Arkadianmäelle saa. Hänen erityistehtävänään politiikassa ovat ympäristö-, ilmasto- ja energiakysymykset ja globalisaation hallinta. Ja tietenkin tasa-arvo.
    ”Feministinä ja miehenä haluan nousta esiin ja sanoa, että tasa-arvo on meidän tärkeimpiä tehtäviä ja haasteita. Miehetkin hyötyvät pitkän päälle siitä, että tasa-arvo saadaan etenemään ja joskus peräti toteutumaan. Se on asia, josta mä tunnen tosi intohimoisesti, ja aioin sitä tulisieluisena ajaa eteenpäin.”
    Sitä paitsi Tynkkynen uskoo, että Suomikin on jo siirtymässä aikaan, jolloin taistelua seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ei enää niinkään käydä puoluepolitiikassa ja oikeuslaitoksessa, vaan ihmisten mielessä ja arjen teoissa.
    ”Isoin haaste on se, miten ihminen voi kasvaa ja varttua homona ja lesbona Sodankylässä, Iisalmessa ja Raumalla ilman, että joutuu elämään kaapissa, muuttamaan tai sairastumaan tarpeettomaan mielenterveysongelmaan vain seksuaalisten mieltymyksiensä vuoksi.”
    Haaste se on myös homojen alakulttuurille. Homoalakulttuuriin – siis siihen baareissa ja klubeissa näkyvään – Oras Tynkkynen suhtautuu hyvin kaksijakoisesti. Eniten hän vierastaa äärimmilleen vietyä pinnallisuutta ja ulkonäkökeskeisyyttä. Paetessaan valtakulttuurin rajoituksia homot ovat luoneet oman kultaisen häkkinsä. Ja muotin, johon kaikkien pitäisi asettua.
    ”Homoalakulttuuri on ollut erontekoa valtakulttuuriin, heteroseksismiin ja patriarkaattiin. Ja siitä on seurannut tiettyjä asioita: hylätään kristillispohjainen konservatiivinen sukupuolimoraali ja haetaan turvapaikkaa omasta porukasta. Silloin osalle on syntynyt harhaluulo, että vastuuntunto ja välittäminen, oman itsensä kunnioittaminen, olisivat jotain sellaista painolastia, mikä pitäisi heittää pois kristillis-konservatiivisen maailmankatsomuksen mukana.”

Eduskunnassa Oras aikoo toimia haastajana. Kansalaisjärjestötausta velvoittaa hänet tuomaan järjestöjen radikaaleimmatkin visiot poliittiseen päätöksentekoon.
    ”Olen mielelläni se, joka sanoo vuoden 2050 tärkeimmät teemat ääneen jo tänään – ja joka saa 199 kansanedustajaa sanomaan, että olen menettänyt täysin todellisuudentajuni.”
    Haastajan roolissa Tynkkynen on ollut Tampereen kaupunginvaltuustossakin. Hänen uusimmassa aloitteessaan kysyttiin, kuinka Tampere aikoo varautua siihen, että maailmasta loppuu öljy ja Tampereen keskilämpötila nousee ilmastonmuutoksen vuoksi vuosisadan loppuun mennessä neljä astetta.
    ”Vastaus tulee olemaan, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin.”
    Jossain menee kuitenkin radikaalisuudenkin raja. Oras Tynkkynen on joutunut miettimään suhdettaan ikäpolvensa vihreisiin aktivisteihin, etenkin Markus Drakeen.
    ”Linja, jota Vihreät nuoret ja Markus Drake vetivät viime eduskuntavaalien alla, oli oleellisesti radikaalimpi ja ihan erilainen kuin tämän meidän possen – Rosan, Anni Sinnemäen ja Johanna Sumuvuoren – linja.”
    Drake on performanssitaiteilija: tulee, tekee performanssinsa ja katoaa.
    ”Onhan se kiva vaikuttaa 2000-luvun Che Guevaralta, mutta Draken visio ja konkreettiset konstit ovat ohuita. Ei ole Drakea tullut ikävä.”

Oras Tynkkynen on sinut seksuaalisuutensa, poliittisuutensa ja julkisuutensa kanssa. Miten ihmeessä?
    Tietenkin rakastavan perheen ja hyvän lapsuuden vuoksi.
    ”Olen kotona tuntenut tulleeni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, ja siksi on helppo olla sitä myös muualla. Toinen tekijä on steinerkoulu, josta voisin pitää kahden tunnin luennon, siis sen huonoista puolista. Mutta steinerin hyvä puoli on se, että pedagogiikka lähtee ihmisen kasvattamisesta kokonaisuutena eikä siitä, että nuori on pelkkä pää tai laskukone tai sammio, johon kaadetaan tietoa historian merkkitapahtumista.”
    Oras on saanut mahdollisuuden olla oma itsensä, ja siksi hän myös uskoo omiin kykyihinsä.
    Hyvää itsetuntoa varmasti tarvitaankin. Tynkkynen on saanut huomata, ettei kansa aina ole kovin fiksua: kun ihmisille tuottaa tuskaa erottaa Eläinten vapautusrintama ja Vihreä liitto toisistaan, ei osittaiselta leimaamiselta voi välttyä.
    ”Mä olen monelle tästä lähtien vain homo.”

Anna-Liina Kauhanen
Kuva Annika Lohi