Yhä pienemmistä ikäluokista yhä useamman halutaan suorittavan yhä lyhyemmässä ajassa yliopistotutkinnon. Siksi hallitus on paukauttanut opiskelijoiden ihmeteltäväksi mallinsa aktiivisesta opintotukipolitiikasta.
Pakettiin kuuluu, että opintoaikoja kiristetään rajaamalla opiskeluoikeutta tuntuvasti ja vähentämällä opintosisältöjä. Vain yksi tutkinto on maksuton. Ainoa porkkana on asumislisän 30 euron korotus. Tosin osa pitää porkkanana myös opintolainasubventiota.
Opintotukea pohtinut selvitysmies ehdottaa opintolainan enimmäismääräksi 280 euroa kuukaudessa nykyisen 220 euron sijaan. Jos suorittaa tutkintonsa 5-7 vuoden määräajassa, opintolainasta saisi opintojen jälkeen anteeksi verohelpotusten muodossa 30 prosenttia siitä osuudesta, joka ylittää 2 500 euroa.
Kuulostaa houkuttelevalta – kolmasosa lainasta olisi ilmaista. Vai olisiko? No ei todellakaan. Uutta lainamallia ei saa markkinoida opiskelijoille sillä, että lainasta saa vähentää tulevassa verotuksessa 30 prosenttia, sillä luku 30 on harhaa.
Jos opiskelee normiajan 5 vuotta ja nostaa tänä aikana joka vuosi 9 kuukauden ajan täyttä opintolainaa, lainan loppusumma on 12 600 euroa. Siitä todellinen anteeksiantoprosentti on 26,5. Mutta jos lainaa nostaa vain keväisin, saa lainastaan ainoastaan 21 prosenttia anteeksi.
Verohelpotusprosentti ei koskaan saavuta 30:tä. Kyse on todellisen veroprosentin laskukaavan matemaattisesta ominaisuudesta: verohelpotuksen saa vain 2 500 euroa ylittävästä osuudesta, mutta todellinen verohelpotusprosentti lasketaan koko lainasta. Esimerkiksi 5 000 euron opintolainasta saa anteeksi siis 30 prosenttia 2 500 eurosta eli 750 euroa, jolloin koko 5 000 euron lainasta anteeksi saa 15 prosenttia. Lainasubvention sijaan opiskelijoille on tolkutettava sitä, että mitä enemmän ottaa lainaa, sitä enemmän lainaa pitää myös itse maksaa takaisin, vaikka prosentit kasvaisivatkin.
Giljotiinien ja keppien sijaan vaadin hallitukselta syvällisempää koulutuspolitiikkaa. Tuore opetuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2003-08 välttelee vastuuta eikä ota kantaa siihen, kuinka paljon ja mille aloille opiskelijoita kannattaa kouluttaa. Hämmästyttävää, ettei akateemisesti koulutettujen määrää haluta vähentää, kun kerran koulutukseen ei ole tarjota resursseja.
Nyt tehot otetaan irti vain opiskelijasta. Lainamalli sopii huonosti tilanteeseen, jossa akateeminen työttömyys kasvaa.
Työssäkäyvä opiskelija joutuu stressaamaan paitsi toimeentulostaan, myös siitä, että ehtii määräajassa valmistua työttömäksi tai pätkätyöläiseksi. Samalla heitämme hyvästit suomalaisten ylpeydelle, koulutuksen tasa-arvolle, sillä lainamalli suosii niitä, jotka valmistuvat suoraan hyvätuloiseen ammattiin, esimerkiksi lääkäriksi tai juristiksi. Etulyöntiasema on myös niillä, joiden vanhemmilla on varaa tukea lastensa opintoja.
Yliopistokoulutuksen määrää ei voida lisätä irrallaan muun koulutuksen suunnittelusta eikä ilman tietoa siitä, mikä on uusien akateemisten kohtalo työelämässä. Opintoaikojen rajaaminen vaatii vielä paljon keskustelua, sillä opiskeluoikeuden menetys on liian monelle opiskelijalle kohtuutonta.
Opiskeluoikeutta ei saa rajata lainkaan.
Anna-Liina Kauhanen
