31. lokakuuta 2003
Teksti:

Olen asunut koko elämäni Etelä- Helsingissä. Lähtiessäni Bulevardin pohjoispuolelle olen ollut yleensä matkalla lentokentälle. Tänä syksynä tein työn puitteissa seikkailumatkan maaseudulle.
    Ensimmäisessä kohteessani Karstulassa huoneeni Blue Lagoon -hotellissa haisi viemäriltä.     Valitin asiasta kylänraitin toiselle puolelle Pizzeria Kesti-Tuoppiin, joka toimi hotellin vastaanottona. Minulle ilmoitettiin, että huoneessani tuoksuu enintään ilmanraikastin ja ettei kukaan ole koskaan valittanut mistään.
    Maalla on ilmeisesti totuttu autenttiseen paskanhajuun.
    Soitin itku kurkussa tyttöystävälleni New Yorkiin. Hän lohdutti, että saan nauttia paikallisista herkuista romanttisissa kestikievareissa.
    Tilasin Kesti-Tuopin päivän annoksen Gordon Bleun (sic! ) . Porsaanleike oli hajuton ja mauton.
    Äänekoskella hotelli oli ihan kiva: aikamatka 80-luvun alkuun. Sen jälkeen hotellia ei ollut remontoitu. Huoneessani ei ollut erityistuoksuja, jos ikkuna oli kiinni. Muuten selluloosatehtaiden savut tulvivat sisään.
    Pysäytin kadulla (onko kylissä katuja? ) useita alkuasukkaita kysyäkseni mukavaa ruokapaikkaa. Minut ohjattiin yksimielisesti Porooni-ravintolaan, joka paljastui Boron-nimiseksi kurdien pitämäksi pizzeriaksi. Äänekoski-pizzassa oli täytteenä kinkkua, ananasta ja tonnikalaa.

Kokemuksistani lannistumatta aion muuttaa pian maalle muutaman sadan asukkaan kylään. Tyttöystäväni, aito maalaistyttö, on pääministeri Vanhasen kanssa samoilla linjoilla: lapsia ei voi kasvattaa metropoleissa.
    Remontoimme tyttöystäväni isovanhempien entisen talon ja ostamme kaksi autoa. Aloitan ratsastuksen ja metsästyksen. Opin nauttimaan kukkokiekuusta kello viisi aamulla ja ympärivuorokautisesta paskanhajusta, sillä kylän pääelinkeino on karjankasvatus.
    Tarja Halonen tosin ei valinnastani riemastu: kylä ei ole Järvi-Suomessa vaan Espanjan Castillassa. Lupaan kuitenkin tasavallan presidentille, että pysyn poissa enkä tule pummimaan Suomen hulppeita avustuksia lapsiperheille.
    Ja ennen kuin Matti Vanhanen riemastuu liikaa, kerrottakoon, että Espanjan maaseudulla ei niuhoteta kuten Nurmijärvellä: pikkukylän Plaza Mayorilla tanssitaan lauantaisin paso doblea ja juodaan cubalibrejä aamuun asti, baarien sulkemisajoista välittämättä. Sunnuntaisin katsotaan härkätaisteluja ja juodaan lisää.
    Suomen kylissä ei ole mitään sen jälkeen, kun supermarketit sulkevat. Ihmiset Espanjan maaseudulla ovat kyllä ihan yhtä moukkia, sivistymättömiä ja fasisteja kuin Suomen takamailla.

Vinkki maaseutumatkailijoille: Kannattaa laittaa pahanmakuiseen maalaisruokaan reilusti HP-kastiketta, joka peittää maun kuin maun. HP on brittiläisen imperiumin brändätty fetissi, mutta sen kyljessä komeilee nykyään ranskalaisen elintarvikejätin Danonen logo.
    HP tuottaa nihkeän havaijinleikkeen päällä makunystyröitä kutkuttavan postkolonialistisen ekstaasin.

Riiko Sakkinen