31. lokakuuta 2003
Teksti:

Ylioppilaslehden Emmin, kun sua lemmin -runokilpailuun osallistui 144 runoa. Tuomaristoon kuului päätuomarin, runoilija Arno Kotron lisäksi Ylioppilaslehden toimituskuntaa: päätoimittaja Anna-Liina Kauhanen , toimitussihteeri Anu Partanen sekä toimittajat Riku Siivonen ja Anne Moilanen.
    Jokainen raadin jäsen luki kaikki runot. Finaaliin kelpuutettiin 12 runoa, joita kaikki raatilaiset suosivat yksimielisesti jatkoon. Lopulta kärkikaartiin seuloutui kolme runoa. Runon tekijä nimimerkin takana paljastettiin raadille vasta valinnan jälkeen.
    Runoja luettiin kahden päivän aikana, ja niiden lukijat edustivat monia eri tunnetiloja: oli humaltuneita, selviä, rakastuneita, turhautuneita, onnettomia ja onnellisia. Runot käsiteltiin siis mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja monista eri näkökulmista.

Raadin mielestä runojen yleinen taso oli melko tasainen. Klassisia rakkausrunon aineksia käytettiin paljon: suomalaisittain etenkin luonto oli läsnä. Järven pinnat läikähtelivät, kesäyö valaisi ja aamukaste kimmelsi useammassakin runossa. Samoin rakkaus oli säännöllisesti elämää suurempaa ja lantion kaari ilmaisi seksuaalista kiihkoa.
    Suurin osa kilpailurunoista oli proosarunoutta. Riimirunoja mahtui joukkoon vain kuusi, haikuja kirjoitti yksi kilpailija. Suurin osa runoista käsitteli miehen ja naisen välistä rakkautta.
    Suomalainen pessimismi oli kirjoittajien tunnoissa selvästi läsnä. Kaipuusta ja menetetystä rakkaudesta kirjoitettiin paljon.
    ”Iskelmä näistä kyllä tulee vahvasti mieleen”, päätuomari Kotro pohti. ”Kysellään, olenko minä ansainnut tämän rakkauden tai kestääkö tämä, miten tuo voi minua rakastaa, kun olen näin huono. ”
    Monissa runoissa oli yksi valtavan hyvä oivallus. Yleensä oivallus ei kuitenkaan kantanut koko runoa. Moni hyvä oivallus meni piloille, kun runoilija ei malttanut lopettaa runoaan ajoissa.
    Ongelmana raati piti myös sitä, että asiaa väännettiin rautalangasta: lukijan omalle tulkinnalle ei jätetty tilaa.
    Runoissa esiintyi paljon unta ja nukkumista. Raati näkikin tässä aikamme merkin: töissä henkensä pitimiksi raatavat opiskelijat tapaavat rakastaan lähinnä nukkumaanmenoaikaan.

Runoissa kuului selvästi kaikuja tunnetuista teoksista, joskus jopa suoria lainauksia. Aloittelevia runoilijoita olivat innoittaneet ainakin runoilija Eino Leino, kirjailija Aleksis Kivi, lauluntekijät Jii Karjalainen ja Anssi Kela sekä kirjailija Markku Into. Raati katsoi lainauksia suopeasti, kunhan kirjoittaja ei sortunut täydelliseen plagiointiin.
    Ulkokirjallisia vaikutuskeinojakin käytettiin: kirjekuorien ja kirjoituspaperien väri ja malli vaihteli, joihinkin runoihin oli pirskautettu hajuvettä, yksi paperi oli klassisesti rypistetty ja taas oiottu uudelleen. Olipa joku takonut runonsa kirjoituskoneellakin.
    Kekseliäisyys runon muodossa ilahdutti tuomaristoa, mutta silti sisältö määräsi pääsyn jatkoon.
    Epävirallisen nimimerkkikilpailun johtoon yltivät nimimerkit Anna Palanen sekä Ilmi Liekki.
    Moni kirjoittaja oli jättänyt vahingossa tai tahallaan huomiotta säännön, jonka mukaan jokainen kirjoittaja sai lähettää vain yhden runon. Tuomaristo ei kuitenkaan siirtänyt suoraan syrjään tällaisten kilpailijoiden runoja vaan arvioi niitä siinä missä muitakin, pitäen kuitenkin mielessä fuskun.
    Ylioppilaslehti julkaisee runokilpailun satoa syksyn mittaan taka-aukeamallaan. Julkaistavien runojen kirjoittajille ilmoitetaan julkaisusta sitä mukaa, kun runo on tulossa lehteen.
    Ylioppilaslehti kiittää kaikkia osallistuneita!

Anu Partanen
Kuva Jussi Puikkonen