New York 1985. YK:n päämajan käytävä. Taloon on kokoontunut satoja parikymppisiä maidensa valioita, aloittelevia poliitikkoja ja virkamiehiä. Käynnissä on maailman nuorisovuoden konferenssi, osa YK:n yleiskokousta.
Käytävällä seisoo 23-vuotias huolestunut poliitikon alku. Suomen nuorisojärjestöjen edustajan Olli Rehnin on määrä pitää suuressa salissa puhe, mutta hän haluaisi siihen vielä vähän lisää Suomen virallista kantaa.
Suomen suurlähettiläs ehdottaa avuksi puheen viilaamiseen erästä Suomen edustuston lähetystöneuvosta, 36-vuotiasta Alpo Rusia.
Rehn ottaa yhteyttä Rusiin, ja miehet rukkaavat puheen kuntoon. Ihmisoikeuksia puolustetaan totuttua suoremmin ja pari on itseensä tyytyväinen. Kova juttu, he onnittelevat toisiaan.
Eivätpä tienneet Alpo ja Olli, että heidän ystävyytensä kovat jutut olivat vielä kaukana edessäpäin.
Olli Rehn, 41, näyttää – siistiltä. Hillitty, muttei liian tumma puku. Väljä, ilman takkiakin näyttävä puvunpaita. Suhteellisen kallista ja alleviivatun eurooppalaista: Brysselin virkamiehistön hillitty uniformu. Ei mitään liian radikaalia.
Rehnin voisi hyvinkin kuvitella toisenlaiseksi, kun lukee hänen ja Alpo Rusin juuri julkaistua kirjaa Kylmä tasavalta. Siinä kerrataan Rehnin ja Rusin menneen kohtalonvuoden kulku ja etsitään siihen syyllisiä.
Miksi Lapin yliopiston professoria Alpo Rusia alettiin vuosi sitten keväällä epäillä vakoilusta useiden sosialistimaiden hyväksi? Miksi tieto suojelupoliisin tutkimuksista vuodettiin julkisuuteen, vaikka kyse oli vasta epäilystä? Miksi Rusi leimattiin jo etukäteen syylliseksi, vaikka valtionsyyttäjä lopulta luopui kaikista syytteistä?
Kirjan mukaan kyse oli poliittisesta ajojahdista. Jotkut – Rehn ja Rusi eivät tarkenna ketkä – tuhosivat Rusin kansanedustajaehdokkuuden. Rusi oli kansainvälisen salaliiton uhri.
Olli Rehn istui kirjan julkistamistilaisuudessa ystävänsä vieressä, järkähtämättömänä puolustajana kuten aikaisemminkin. Ei voi kuin kysyä: miksi ihmeessä?
Miksi maltillinen poliitikko ja tiedemies ryhtyy yhtäkkiä paasaamaan julkisuudessa salaliitoista ja tehtailemaan poliisin töiden kanssa kilpailevia omia tutkimuksia? Eihän siitä saa kuin maineen hulluna professorina.
Rehnillä oli Rusin piinan alkaessa pullat ainakin päällisin puolin hyvin uunissa. Hän työskenteli Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella määräaikaisena professorina erikoisalanaan Euroopan unioni ja valmistautui eduskuntavaaleihin keskustan ehdokkaana.
Takana oli arvostettu ura kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja EU:n teleliikenne- ja kilpailuasioiden komissaarin Erkki Liikasen kabinettipäällikkönä.
Rehn ryvetti uransa ja luopui kansanedustajaehdokkuudestaan Rusin vuoksi. Ei kai nyt todella vain ystävyydestä?
Syvä miehinen ystävyys syntyy aina jonkin asian ympärille. Mies ei pidä suoraan toisesta miehestä vaan he jakavat yhteisen intohimon. Niin nytkin.
Ollia ja Alpoa yhdistää ennen kaikkea ja pohjimmiltaan politiikka.
”Samansuuntaiset ajatukset Suomen kansainvälisestä asemasta ja keskustaliberalismista”, Rehn arvioi.
Ensitapaaminen YK:ssa ei siis jäänyt viimeiseksi. Päinvastoin, Rehnien ja Rusien perheet ovat viettäneet vuosien varrella paljon aikaa yhdessä.
Virkamiesten välinen ystävyys on syventynyt pitkissä aatteellisissa keskusteluissa. Jopa vaimot ovat saaneet väistyä aatteen tieltä toiseksi: Rehnin vaimo Merja kertoo tuoreessa Eeva-lehdessä, kuinka hän joutui odottelemaan Ollia 50 minuuttia Stokkan kellon alla kihlojen ostomatkalle. Mies oli unohtunut väittelemään Rusin kanssa presidentin valtaoikeuksista.
Rehnin mukaan Rusi on parin herkkä visionääri ja Rehn puolestaan kriittinen realisti.
”Alpolla on luovuutta. Se näkee herkästi muutoksia ja minä ymmärrän realiteetit. Jos sanoisi, että toinen meistä on solidi, muttei briljantti, ja toinen briljantti muttei niin solidi, niin ei kai loukkaisi kumpaakaan.”
Kaverukset ovat väläytelleet yhteistyökykyään vuosien varrella YK-avauksen ja Stasi-epäilyjen välilläkin, esimerkiksi huhtikuussa 1991, kun keskusta oli oudossa tilanteessa. Hallitusohjelmasta uupui ulkopoliittinen osa.
”Se kun oli perinteisesti tullut linnasta”, Rehn muistelee. Siis Kekkoselta.
Silloinen pääministeri Esko Aho nakitti homman kansanedustaja Rehnille, joka soitti suoraan Rusille, ulkoministeriön Eurooppa-toimiston päällikölle.
Rusi oli juuri hetkeä aiemmin saanut omalta pomoltaan käskyn ottaa selvää kepun EY-ohjelmasta. ”Sanoin että jumalauta, Alpo, tajuutsä millainen jackpotti meillä tässä on.”
Kaverukset ryntäsivät lempipaikkaansa ”Sveduklubille”, Svenska klubbenille, ja soittivat paikalle kokoomuksen kansainvälisten asioiden sihteerin Anne Palmin.
”Siltä istumalta me dräftättiin luonnos hallitusohjelman EY-osaksi. Se meni lähes sellaisenaan läpi.”
Keskustaliberalismin muskettisoturit olivat liittäneet Suomen Euroopan unioniin.
Ystävän puolustamisen sankarillisuutta ei kiistä kukaan. Silti Ollin motiiveja epäillään.
Koska Rehn hävisi vuosi sitten kesällä Anneli Jäätteenmäelle kisan keskustan puheenjohtajuudesta ja sitä tietä pääministeriehdokkuudesta, hänelle saattoi myös Rusin kautta aueta kunniallinen syy vetäytyä politiikasta.
”Rehn koki tappionsa jälkeen erittäin hankalaksi ajatuksen, että hän ryhtyisi esimerkiksi Anneli Jäätteenmäen johtaman keskustan rivikansanedustajaksi. Rusi-taistelu antoi uskottavan syyn vetäytyä”, väittää Arkadianmäellä työskentelevä ystävä.
Rehn itse tarjoaa mediaa syyksi pätkätöilleen. Nykypolitiikassa asiat jäävät taka-alalle, henkilöt nousevat etualalle.
”Postmoderni politiikka ei oikein sovi minulle. Tunnen virkamiehenä voivani paremmin keskittyä asioiden hoitoon.”
Rehn siirtyikin yliopistolta toiseen pätkäpestiin, kauppa- ja teollisuusministeriöön virkamieheksi. Helppo ei tosin ole ollut virkamiehen taivalkaan. KTM:stä on kuulunut, että kaikki talon virkamiehet eivät pidä Rehnin näkymisestä julkisuudessa.
Työt ovat siis katkolla ja ”täytyy ajatella perheen leipää”. Rehn yrittää olla sotkematta nykytyötään muuhun julkiseen toimintaansa.
Hän ei kuitenkaan kadu valintojaan. ”Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Piti pystyä katsomaan itseään peilistä”, Rehn sanoo vakaasti.
Kaverille ei jätetä -aikakautena moinen jalous hämmentää. Hämmennystä herättää myös Rehnin keski-iällä puhjennut radikalismi. Hänen tähänastinen CV:nsä kun ei suorastaan ennustanut uraa palavasieluisena viattoman pelastajana, salaliittoteorian vakaana kannattajana.
Rehn syntyi 1962 hyvinvoivaan mikkeliläiseen perheeseen. Nuori Olli jakoi aikansa uskollisesti Grimbergin Kansojen historia -kirjasarjan, jalkapallon ja koulun välillä.
Ensimmäiseksi poliittiseksi teokseen Rehn mainitsee kampanjan koulunsa nimen muuttamiseksi takaisin Mikkelin yhteiskoulun lukioksi. Monet ovat olleet lukioikäisinä poliittisempiakin – Rehn aina ennen kaikkea asiallinen.
”Ensimmäiset varsinaiset asiat, jotka minua alkoivat kiinnostaa, liittyivät kehitys- ja ympäristökysymyksiin. Olin jo 70-luvulla lukiossa tiskijukkana, kun Unicefille kerättiin varoja.”
Armeijan ja Minnesotan yliopistossa vietetyn stipendivuoden jälkeen Rehn aloitti opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hän pyrki HYY:n edustajistoonkin, mutta ei saanut tarpeeksi ääniä. Pesti Nuoren Keskustan Liiton kansainvälisten asiain sihteerinä sen sijaan heltisi vuodenvaihteessa 1984.
Rehnin poliittisen ajattelun peruslinjat piirtyivät opiskeluaikoina. Valtio-opin proseminaari syntyi aiheesta Urho Kekkosen ulkopoliittinen ajattelu – realismi ja idealismi. Kansallinen realismi onkin sanapari, johon Rehn palaa usein.
”Pienen maan pitää pärjätä, mutta samalla tulee osallistua kansainväliseen yhteistyöhön”, kuuluu Rehnin lyhyt määritelmä poliittisesta opistaan.
Opiskeluaikoina Rehn työskenteli kepun nuorisopolitiikassa, juhli savolaisessa osakunnassa ja pelasi jalkapalloa FC Ylkkärissä.
Keskustan puoluekoneessa Rehn eteni varapuheenjohtajaksi asti. Helsingin kaupunginvaltuuston kautta tie eteni eduskuntaan. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, eduskunta valitsi Rehnin Euroopan parlamenttiin.
Euroopan parlamentista pudottuaan Rehn hoiti vuoden määräaikaista professorin virkaa Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella sekä johti Erkki Liikasen kabinettia Brysselissä. Tie vei myös 90-luvun alussa vuodeksi Oxfordiin tekemään väitöskirjaa.
Rehnin kanssa on helppo jutella. Inhimillisiä heikkouksiakin huomaa. Rehn harrastaa esimerkiksi mielellään kosmopoliittista namedroppailua: Kofi Annan kävi tosiaankin samaa yliopistoa ja Paras brittikaveri sieltä SNT:n ajoilta on nyt Leviksen Euroopan pään kakkosmies, nuoruudessaan varsin osuvasti hän oli trotskilainen.
Politiikan kieli ulottuu yksityiselämän kuvaukseenkin: ”Oxfordiin lähtöön vaikuttivat myös perhepoliittiset syyt.”
Siis meksikolainen tyttöystävä.
Yliopistolla Rehn oli pidetty luennoitsija. Laitoksella kiitetään erityisesti Rehnin apua Eurooppa-tutkimuksen keskuksen pystyttämisessä. Akateemisessa maailmassa Rehn tunnetaan asiallisena, mutta vähän liikaa kaikessa mukana olevana miehenä.
Kaikki eivät suinkaan katsoneet hyvällä, kun valtio-opin laitoksen kirjastosta tuli vuosi sitten kesällä oikeustaistelun tulenjohtokeskus, jossa muskettisotureiksi itseään tituleeraavat Rehn, Rusi ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen pitivät kokouksiaan.
Siellä, Svenska klubbenilla ja ystävysten olohuoneissa teoria salaisen poliisin, valtiovetoisen median ja ylimmän poliittisen eliitin pahan akselista muodostui.
Salaliitto-epäilyiltä ei välty kukaan. Itse asiassa: jos et ole Rehnin ja Rusin kirjassa, ei sinulla ole Suomessa poliittista valtaa. Epäileepä päähenkilö Rusi joutuneensa jopa Tynkä-Jugoslavian entisen presidentin, nykyisen sotarikossyytetyn Slobodan Milosevicin koston uhriksi. Rusi kun toimi Balkanilla sen jälkeen, kun oli päättänyt kautensa presidentti Martti Ahtisaaren avustajana.
On pakko ihmetellä, minne katosi professori Rehnin akateeminen viileys? Eikö evidenssiä enää tarvitakaan?
Kiihkoa voi toki pitää positiivisenakin asiana. Koska meillä on viimeksi julkisuudessa ja politiikassa kukaan puolustanut omaa näkemystään yhtä kiihkeästi? Minne on kadonnut tunteiden palo, politiikan teko sydämellä?
Ollin 1980-luvulta asti tuntenut vihreä aktiivipoliitikko kehuu uutta Rehniä. ”Olli on kehittynyt. Ennen se oli niin ujo ja vetäytynyt. Nyt se ottaa jo riskejä.”
Toinen Rehnin tuttu sanoo, että Rusin puolustaminen on radikaaleinta mitä Rehn on tehnyt sitten naimisiinmenon: vaimollahan oli kaksi lasta jo ennestään.
Rusin kokemusten jälkeen oikeusmurhien uhrit ovat alkaneet kiinnostaa Rehniäs. ”Ilmeisesti laman aikana ja sen jälkeenkin oikeuslaitos on järjestelmällisesti suosinut pankkeja tuomioissaan. Laman uhreiksi on jäänyt lukemattomia yksilöitä ja yrityksiä”, Rehn pohtii.
Nähdäänkö siis yksilön oikeusmurhaa vastaan taistelevaa Olli Rehniä tulevaisuudessa vielä lisääkin?
Rehn muotoilee hetken ja vastaa kuin paperista lukien: ”Yhteiskunnallista vaikuttamista aion jatkaa, ja sitä voi tehdä virkamiehenä tai politiikassa. Pidän tärkeänä julkista keskustelua oikeusvaltion vahvistamisesta Suomessa.”
Virnistys paljastaa miehen ymmärtävän vastauksensa virallisuuden. Keskustaliberalismin ja kansallisen realismin rinnalle on noussut huoli Suomesta oikeusvaltiona.
Ei kai se niin paha asia voi olla.
Roope Mokka
kuva Tiina Palomäki
