17. lokakuuta 2003
Teksti:

Heli Koivula. Tilitit taannoin Eeva-lehden kannessa: ”Frantzin rinnalla olen vahvempi”.
    Hyvä Heli. Et ole. Sinä loikkaat kengurun lailla ja kasvosi kaunistavat paremmin lehden kantta, mutta minäpä sentään kirjoitan itse lehteen. En ylipäänsäkään tajua, mikä tarve sinulla on rinnastaa meidät.
    Lisäksi osuit harhaan oikeinkirjoituksessa. Mutta, harhautuvat ne poliitikotkin.

Tarja Halonen. Presidentti. Meidän. Kansamme valo ja sielumme ravinto. Merkityksesi Suomelle on vähintään samaa luokkaa kuin Jeesus Nasaretilaisen merkitys kristinuskolle. Miten tyrmistyttävää siis olikaan, kun vastikään varoitit meitä suomalaisen hyvinvointivaltion kasvattamia nuoria muuttamasta työn perässä alhaisemman verotuksen maihin.
    Hyvä Tarja. Kukaan ei kysy sikiöltä, haluaako hän aktualisoitua ihmiseksi juuri pohjoismaiseen hyvinvointionnelaan. Verovarojen kuluttaminen on väistämätöntä siihen saakka, kun on lain edessä kelvollinen päättämään asuinmaastaan. Siitä on turha moralisoida. Jos pätkätyöhelvetti korkean verotuksen maassa ei kiinnosta, syy on jossain muualla kuin pienessä ihmisessä.

Matti Vanhanen. Lapsia voi kasvattaa vain omakotitalossa Uudellamaalla ja viinanjuonti vähenee, kun ravintolat pistetään aiemmin kiinni. Olet puhunut.
    Hyvä Matti. Kuvitteletko, että jokaisella perheellä on varaa omakotitaloon? Luuletko oikeasti, että kaikki haluavat keskiluokkaiseen ja keskinkertaiseen Uusimaa-helvettiin, jossa suurin jännityksen aihe on lämminvesivaraajan vuosihuolto?

Suvi-Anne Siimes. Puolueesi mukaan Suomen on estettävä EU:n puolustusytimen syntyminen tarvittaessa vaikka veto-oikeudellaan. Siis vaikkei Suomi kyseiseen ytimeen yhtyisikään.
    Hyvä Suvi-Anne. Tärkeintäkö EU:n kehityksessä on siis Naton ja sitä johtavan Yhdysvaltojen valta-aseman säilyminen Euroopassa? Irtiotto kansandemokraattisesta menneisyydestä ei voisi enää olla täydellisempi.

Ville Itälä. Totesit taannoin, että mikäli Paavo Lipponen valitaan komission puheenjohtajaksi, tuntisit ”kansallista ylpeyttä”.
    Hyvä Aurajoen Mikki Hiiri. Onko kokoomuksen mielestä suomalainen sosiaalidemokraatti automaattisesti pätevämpi suunnannäyttäjä kuin esimerkiksi hollantilainen aatetoverinne? Tunnetko vastaavasti maakunnallista ylpeyttä turkulaisten demareiden menestyksestä?

franzaillaan@yahoo.com