Lapsiparkin lopunajat

T:Teksti:

HYY:n lapsiparkki on helpottanut perheellisten opiskelijoiden arkea syyskuusta lähtien, mutta joutuu ensi syksynä luopumaan nykyisistä tiloistaan. Yliopiston päärakennuksessa sijaitsevat tilat remontoidaan, ja lasten päivähoidolla on edessään muutto toistaiseksi tuntemattomaan osoitteeseen.
    Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY on tarjonnut jäsenilleen viime syksystä lähtien mahdollisuuden tuoda lapset luentojen ajaksi hoitoon yliopiston päärakennukseen. Paikalla on ollut HYY:n palkkaama lastenhoitaja, ja vanhemmat ovat maksaneet hoidosta kolme euroa tunnilta.
    Nyt järjestely on kuitenkin uhattuna: uusia tiloja ei vielä syksyksi ole tiedossa. Sekä vanhemmat että lastenohjaajat ovat olleet tyytyväisiä parkin tiloihin, joten tuleva remontti on ihmetyttänyt käyttäjiä.
    HYY:n sosiaalipoliittinen sihteeri Tiia Aarnipuu suhtautuu kuitenkin luottavaisesti lapsiparkin tulevaisuuteen.
    ”Uskon, että yliopisto järjestää tilat syksyksi”, Aarnipuu toteaa.

Lapsiparkin toiminta on vastannut HYY:n ja vanhempien odotuksia ja toteutunut tarkasti suunnitelmien mukaan. Parkkiin tuodut hoidokit ja heidän vanhempansa ovat ottaneet pitkään toivotun päivähoitoavun iloisina vastaan.
    Eniten hoitoon tuodaan alle kolmevuotiaita, isommilla kun on useimmiten paikka päiväkodissa.
    Ideaalinen sijainti on osaltaan vaikuttanut lapsiparkin suosioon. Jos hoitopaikka sijaitsisi kauempana keskustakampuksesta, kolmen tunnin maksimihoitoaika tuskin riittäisi.
    Lastenhoitoapua kaivattaisiin silti muuallakin kuin keskustassa. Parkin toimintaa pyritään jatkossa kehittämään, mutta se ei välttämättä tarkoita laajentamista.
    ”Tavoittelemme pikemminkin laadullista kuin määrällistä kehitystä, esimerkiksi ulkoilumahdollisuuksia, jotka nyt puuttuvat”, Aarnipuu tarkentaa.
    Toistaiseksi lapset voi tuoda parkkiin vain päivisin. Monen gradua pakertavan perheellisen opiskelijan menot ajoittuvat enimmäkseen iltaan, joten kysyntää hoitoavulle olisi myös silloin. Hoitopaikan tarjoaminen tulee kuitenkin niin kalliiksi, ettei ainakaan vielä ole luvassa lastenhoitoapua illalla tai keskustakampuksen ulkopuolella.

Lapsiparkin saama positiivinen julkisuus on tukenut lastenhoitoavun kehittämistä.
    Tyytyväisiä vakioasiakkaita parkki on kerännyt jo huomattavan paljon, toisinaan ruuhkaksi asti. Esimerkiksi teologisessa tiedekunnassa opiskeleva Mirja von Martens tuo 6- ja 8-vuotiaat poikansa usein edulliseen päivähoitoon, kun äidillä on kiireitä.
    ”Jokainen päivä on palapelin rakentamista monessakin mielessä, ja lapsiparkki on ollut todella iso apu tässä palapelin kokoamisessa”, von Martens kehuu.
    Huhtikuussa parkin ruuhkat ovat hellittäneet luentojen loppuessa, mutta hoitopaikka kannattaa silti varata etukäteen. Päivähoitoa on tarjolla vielä toukokuun loppuun asti ennen kuin lapsiparkki sulkee ovensa kesän ajaksi – toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti.

Hanna Pakkanen
kuva Olli Karttunen