09. toukokuuta 2003
Teksti:

Kevät on tullut. Iloitsen ja mietin tulevaa. Lähden nimittäin kesäksi Amerikkaan ja syksyllä suuntaan Englantiin opiskelemaan. Lapsuuteni koti-Suomi jää taakse.
    Mitä mahdan eniten Suomesta kaivata?

Jään kaipaamaan Suomen pientä ja kaunista pääkaupunkia. En pidä suurista kaupungeista enkä ihmismassoista. Lontoon rinnalla Helsinki on kuin pieni kylä maailman laidalla. Toivottavasti se ei koskaan muuksi muutu.
    Toki myös Suomen luontoa tulee ikävä: kesäisiä järvimaisemia sekä karua talvea ja jäiden päällä kävelyä. Eihän mikään voita paukkupakkasia ja kunnon lumisadetta. Ikävä tulee saunomista, ruisleipää ja tulista sinappia. Ja tavallisia suomalaisia, suoraa puhetta ja rehtiä meininkiä.

Jään kaipaamaan Suomen hullunkurista politiikkaa. Tämä taitaa olla ainoa maa, jossa oikeisto ja kommunistit istuvat sopuisasti hallituksessa vuosi toisensa perään. Liekö ihme, ettei maamme nuoriso ymmärrä puoluekarttaa.
    Toivotan onnea ja menestystä Timo Soinille ja perussuomalaisille. Jopa Viikinki Halme saa tukeni, koska hänen ylimielinen hulluutensa on aina huvittanut minua. Hänestä ei koskaan tiedä, mitä on tulossa seuraavaksi.
    Poliitikoista on silti mielessäni yksi ylitse muiden: Paavo Lipponen. Lippis on demareista suurin ja kaunein. Olen aina ihaillut hänen rehtiä vähäsanaisuuttaan. Sitä paitsi Lipposessa olisi ollut miestä puskemaan Sailaksen ohjelma läpi.

Haluan mainita myös Ylioppilaslehden ja sen kiitollisen lukijakunnan. Aina niin lempeät ja rakastavat lukijakirjeet ovat olleet päivieni piristys. Lämpimät kiitokset kaikille osallistuneille.
    Suomalaiset, minun tulee ikävä teitä kaikkia. Mutta älkää olko huolissanne. Tulen vielä takaisin.

Oskari Juurikkala

Kirjoittajan kolumnisarja päättyy.
Lahjoja saa lähettää, karamellejakin.