25. huhtikuuta 2003
Teksti:

Suomalaiselle oman mielen ilmaiseminen on aina vähän kiusallista: kadun varsilta tuijotetaan, iskulauseiden huutaminen nolottaa eikä äänikään kestä. Tilanne on tullut vastaan etenkin kevään mielenosoitusbuumissa, kun marssit ovat saaneet liikkeelle muitakin kuin ammattiaktivisteja.
    Ammattiaktivistit opastavat kuitenkin auliisti kokemattomampia miekkareiden järjestäjiä.
    ”Mitä typerämpi iskulause, sitä enemmän ihmiset tuntuvat siitä hurmioituvan”, vinkkaa HYY:n hallituksen jäsen Jenni Kyrönlahti, joka oli masinoimassa muun muassa huhtikuista opintotukimielenosoitusta.
    Siis esimerkiksi: Kymmenen vuoden maisteri / papusoppaa haisteli.
    Huuto pitää myös sopeuttaa kohdeyleisöön, neuvoo Sosialistiliiton mielenosoituskonkari Juhani Lohikoski. Liian löysiin lätinöihin marssijat eivät tartu. Jotkut sodan vastaiset sloganit ovat Lohikosken mielestä olleet maltillisuudessaan jopa korneja. Toisaalta sanoman pitää olla niin yleinen, että kaikki marssijat voivat seistä sen takana.
    ”Pitää kelata järjellä, ettei nyt mitään proletariaatin diktatuuria huudella.”
    Kokematonta huutajaa kauhistuttaa eniten tilanne, jossa muut lopettavat huudon yllättäen ja itse tuleekin kiekaisseeksi yhden ylimääräisen kierroksen.
    Kyrönlahti neuvoo, että pätevä mielenosoittaja hoitaa tilanteen jatkamalla silmääkään räpäyttämättä, kunnes muut tulevat taas mukaan. Etenkin huudattajan täytyy kehdata tehdä mitä tahansa, heittäytyä tilanteisiin. Silloin muutkin kehtaavat.
    ”Ja sambaryhmät ja muut värikkäät systeemit on hyviä. Silloin ujoimmat voivat rauhassa upota massaan.”

Kirjallisuustieteilijä Kyrönlahti korostaa iskulauseiden rytmin ja säerakenteen merkitystä. Lyhyt ja ytimekäs on kaunista, loppusointu välttämätön. Paras rytmi on yksiselitteinen, ei siis tarjoa tilaa kilpaileville tulkinnoille. Esimerkki epätäydellisyydestä: Hain oikeutta Kelasta, sain päähäni melasta. Säkeiden rytmi on eri paria! Pää-häni ei tietenkään luonnu huudettavaksi yhtä hyvin kuin oike-utta.
    Lohikoski ei ole rytmiikasta turhan tarkka. ”Mulla ei ole minkään sortin rytmitajua, ja aina joskus joku yrittää tulla selittämään, miten jonkun lauseen pitäis mennä.”
    Olennaista on hyvä meno. Mielenkiinnon ylläpitämiseksi samankin huudon rytmiä voi vaihdella.
    Kevään iskulausehitti on sekä Lohikosken että Kyrönlahden mukaan ollut yksi ja sama. Siis:
    Mitä me tehdään? Lopetetaan sota! Koska? Nyt! Koska? Nyt! Koska, koska? Nyt, nyt, nyt!
    Koukkuna toimivat ilmeisesti vuorovaikutteisuus (huudattajalla ja massalla on omat repliikkinsä) ja muuntautumiskyky (lopetetaan sota / korotetaan tuki / sanotetaan ite).
    Entä miten ääni kestää kolmen tunnin huudatuksen räntäsateessa?
    ”No ei aina kovin hyvin. Yleensä ääni loppuu jossain vaiheessa, viimeistään kolmantena peräkkäisenä päivänä”, Lohikoski sanoo.
    Tuoreita kokemuksia kertyi, kun rasismin vastainen mielenosoitus osui kahden Irak-marssin välipäivälle. ”Vikana päivänä rupes oleen aika karheeta.”
    Aktivistipiireissä onkin ollut puhetta asiantuntija-avun hankkimisesta. ”On ajateltu pyytää joku puhumaan äänenkäytöstä ja antamaan vinkkejä”, Lohikoski kertoo.
    Kyrönlahti ohjeistaa, että marssille kannattaa valmistautua kunnon äänenavauksella. Siis vaikka laulamalla.
    ”Jotain ihan perustiluttelua, mitä kuorolaulajat tekee ennen keikkaa.”
    Äänen kestävyyttä lisäävät sopivat tauot, välillä voi lepäillä kulkueen hiljaisemmassa kohdassa. Laulunharrastajat tietävät, että ääneen saa voimaa, kun käyttää tehokkaasti vatsa- ja kylkilihaksia, palleaa erityisesti. Tekniikka on tuttu myös Kyrönlahdelle.
    ”Yleensä vatsalihakset tulee mielenosoituksissa kipeiksi.”

Noora Jokinen