28. maaliskuuta 2003
Teksti:

Siis mieskuorolaulua. Se vie jalat alta, nostaa palan kurkkuun ja saa sydämen takomaan.
    Vai mitä neito muka voi tehdä, kun charmantti miesjoukko heläyttää Madetojan serenadin ja tuntuu katsovan suoraan silmiin?
    Hän kulkevi kuin yli kukkien, hän käy kuni sävelten siivin. Niin norjana notkuvi varsi sen, kun vastahan vaiti ma hiivin…
    Ylioppilaskunnan laulajien 120-vuotisjuhlaviikolla miehistä pääsee nauttimaan urakalla, kolmessa juhlakonsertissa.

Mutta miten YL selviää faneistaan? Tiedottaja Esa Haapa-aho, käykö mieslaulajalla helposti flaksi?
    ”Kyllä varmasti näin on. Kun olemme luonnostamme esiintyvää sorttia ja luontevia tyyppejä, meitä on helppo lähestyä. Eikä ole vain yksi tai kaksi kertaa, kun jotakuta meistä on lähestytty nimenomaan keikan jälkeen.”
    Samaa kertovat kuorolaiset.
    ”Kun kerron, että laulan YL:ssä, niin naisilla on selvästi sellainen wow-asenne”, ykkösbasso Lauri Puska kertoo.
    Kakkostenori Lauri Lahti myöntää, että naiset ovat keikkojen jälkeen tavallista alttiimpia ilmaisemaan tunteitaan. Keikoilla kyynelehditään.
    Siitä, mitä muuta keikkamatkoilla tapahtuu, laulajat vaikenevat. Herrasmiessäännön mukaan reissuista ei puhuta veljeskunnan ulkopuolella, eikä toisten naisjutuista varsinkaan.

Mutta ketkä ovat parhaassa kurssissa naisfanien keskuudessa, tenorit vai bassot?
    ”Tietenkin kakkostenorina mielellään sanoisi, että kakkostenorit. Mutta kyllä valitettavasti on niin, että korkeimmat ykköstenorit ja möreimmät bassot erottuvat joukosta”, Haapa-aho harmittelee. Väliäänten laulajat pääsevät hakemaan kompensaatiota kvartettikeikoilla. Kun laulajia on neljä, kaikki yksilösuoritukset pääsevät oikeuksiinsa.
    Niin kävi myös Haapa-aholle itselleen. ”Löysin puolisoni niin, että hän otti keikan jälkeen yhteyttä, sopi tapaamisen ja vei mukanaan.”
    Toisaalta kauniimpaan sukupuoleen eivät välttämättä vetoa yksilöt, vaan se, että miehiä on niin paljon, Lauri Lahti arvelee. Ja tietenkin salskea, yhtenäinen frakkiasu. ”Sehän muistuttaa oikeastaan univormua.”
    Kaikkia frakki ei tosin miellytä. Sitäkin on yleisössä ihmetelty, miksi komeiden nuortenmiesten täytyy pukeutua peittäviin, pitkäliepeisiin takkeihin. ”Taisi olla vanhempi rouva, joka on kuoron pitkän linjan fani”, basso Mikael Ruskeakorpi muistelee.

Seuraava askel.
Millaisella repliikillä komeaa laulajaa kannattaisi keikan jatkoilla lähestyä?
    Lahti neuvoo kehumaan esityksen varmuutta. Se hivelee sopivasti miehistä itsetuntoa.
    Toinen tärppi löytyy juhlaohjelmistosta: Pablo Nerudan runo Body of a Woman, jonka Lars Carlson sävelsi kuorolle tilaustyönä. ”Siitä voisi kysyä, lauloitko sen juuri minulle”, Haapa-aho vinkkaa.
    Ja jotta ei syntyisi väärää käsitystä, Lahti korostaa, että kuoron perinteiden mukaan nainen on laulajille aina ihailun ja kunnioituksen kohde, kiistaton kuningatar.
    ”Olemme aina hyvin otettuja siitä, jos voimme koskettaa. Syvimmin palkitsee, kun nainen liikuttuu.”
    No liikuttuu, vähemmästäkin. Se tärkein vielä. Kai teissä on vielä sinkkujakin?
    ”Voi kuule, kyllä…

Noora Jokinen