14. helmikuuta 2003
Teksti:

En pidä televisiosta. Enkä katso sitä.
    En katso nuortensarjoja, jotka ovat täynnä juonittelua, irtosuhteita ja lapsellista käytöstä. Ne välittävät heikkoja ihanteita ja ala-arvoista arvomaailmaa. Mieluummin tapaan ystäviäni ja muita eläviä ihmisiä.
    En katso uutisia, jotka näyttävät sotaa, nälkää ja terroristeja. Ne vahvistavat pinnallisia ennakkoluuloja ja jättävät vaille ymmärrystä ja aitoja vastauksia. Mieluummin kuuntelen läheisteni arkisia huolia ja tuen heitä arjen taistossa.
    En katso urheilua, sillä penkkiurheilu on vain pahaksi ruumiille. Mieluummin liikun itse, koska se vahvistaa niin ruumista kuin sieluakin.
    En liiemmin katso elokuviakaan, vaikka pari kertaa olen siihen sortunut. En tunne tarvetta paeta tästä todellisuudesta. Haluan oppia, tehdä työtä ja elää omaa elämääni. Arjen seikkailu riittää minulle.

Suosittelen samaa sinulle. Sulje se toosa – tai jos uskallat, heitä kuuseen koko vekotin. Moni ystäväni on tehnyt tämän vakaan päätöksen eikä ole kertaakaan katunut.
    Televisio lamaannuttaa mielen ja saa arjen tuntumaan raskaalta. Se turruttaa aisteja, hidastaa ajatustyötä ja heikentää suorituskykyä joka suhteessa. Kaikki hyvä tässä maailmassa edellyttää pitkäjänteisyyttä ja oma-aloitteisuutta, mutta televisio rappeuttaa molempia hyveitä.
    Pahinta on lasten televisiontöllötys. Sehän on käytännössä heitteillejättöä. On ihme, että vasta nyt se on johtanut masennusbuumiin ja mielenterveysongelmiin. Miksi vanhempia ei saisi syyllistää? Lasten tulisi leikkiä, liikkua, kokea, tehdä itse ja elää vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.
    Unohda TV ja entinen elämäsi. Soita vanhoille tutuille. Vieraile sukulaisten luona. Opi muilta ja opeta muita. Älä tukahduta tätä arvokasta elämää tuijottamalla yhtä hölmöä laatikkoa. Määrätietoisuus ja aloitekyky vaativat jokaiselta kamppailua, mutta eläminen niiden mukaisesti antaa aina enemmän.

Oskari Juurikkala