17. tammikuuta 2003
Teksti:

Halusin vaihtelua urbaaniin vilinään ja menin kylään sukulaisteni maatilalle. Luvassa piti olla varsin turvallinen viikonloppu hevosten ja lehmien ympäröimänä. Toisin kävi. Hampaastani irtosi paikka.

Paluu juurille
oli takana, edessä paluu juurihoidolle. Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, joille hammaslääkärissä vierailu on yhtä nautinnollinen kokemus kuin Mauri Pekkarisen kuunteleminen selvinpäin. Syyt palautuvat lapsuuteen.
    Silloin, kun suosikkitalviurheilulajini vielä oli katulätkä eikä naisten takaa-ajo perinteisellä tyylillä, purukalustossani oli aukkoja kuin Bond-leffojen juonissa. Paikkaus sujui vakiokaavalla: ensin porasi hammaslääkäri, sitten minä.

Traumat velloivat mielessä kuin taikina Mielessä vastaanottohuoneeseen astuessani. Mutta silloin näin hänet.
    Vartaloa peitti valkoinen takki, joka herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Hänen pyhintään verhosi hengityssuojain. Hetkessä olin selälläni tuolissa ja hän kumartui ylleni.
    ”Ja avataanpas suu”, samenttinen ääni sanoi ja tuhat satakieltä lauloi samassa sävellajissa.
    Avataan. Katso minua silmiin ja avaan sinulle kaikkeni.
    Hellästi, mutta päättäväisesti hänen sormensa liukuivat sisään ja Jørgensenin ahtausinstrumentti kosketti strategista paikkaa, varoen kuitenkin limakalvoja.
    ”Pitäisikö käyttää kofferdamkumia?” hammashoitaja kysyi äkkiä. Perskules. En ollut tajunnut ajatellakaan kumia. ”Ei tarvitse”, hän sanoi ja ymmärsin, että se oli ok.
    Sitten hän teki jotain odottamatonta. Hän siirtyi suoraan matriisiin! Ilman minkäänlaista kaviteetin preparointia! Olisin haukkonut henkeä, jos olisin voinut. Ja niin liike seurasi toistaan kiduttavan suloisesti, kunnes tunsin, miten hän aloitti viimeistelyn kumikarborundumkärjellään. Tajusin enää, etten halunnut tajuta mitään.

Pöllämystyneenä ja ikenet ihanasti hellinä kapusin ylös tuolista.
    ”Tapaammeko vielä”, kysyin kieli turtana ja tunsin, miten suu alkoi taas kostua.
    ”Emme. Ei tarvitse myöskään odottaa ennen lounasta”, hän sanoi.
    Se oli ohi, mutta jotain oli muuttunut. Nyt tiesin, että siitä voi myös nauttia. Oi hammaslääkärini, sinulla on ikuinen paikka sisälläni. Purupinnalla.