13. joulukuuta 2002
Teksti:

Punkrokin pioneeri Joey Ramone kuoli viime vuonna katkerana miehenä. Hän koki, etteivät hän ja hänen yhtyeensä Ramones saaneet koskaan ansaitsemaansa arvostusta. Hänen mielestään syy oli levy-yhtiöissä, jotka eivät halunneet panostaa heidän kaltaisiinsa, valtavirrasta poikkeaviin artisteihin.
    Hänen olisi pitänyt lisätä: heidän eläessään. Kun Joey kuoli, Ramonesin levy-yhtiö aloitti mittavan Ramonesien uudelleenjulkaisuohjelman. Surunvalittelujen tuoma ilmainen julkisuus ei suinkaan haitannut.

Tänä vuonna Ramonesien edustus suuressa taivaallisessa orkesterissa vahvistui kun yhtyeen basisti Dee Dee Ramone siirtyi ajasta ikuisuuteen. Levy-yhtiö reagoi jatkamalla julkaisuohjelmaansa – imelillä muistosanoilla varustettuina juhlapainoksina, tietenkin. Ja koska lähes puolet vuosittain myydyistä levyistä myydään joulun alla, eivät Ramot ole päässeet haudan rauhaan vieläkään. Jenkkilässä on pukattu ulos vielä uusi Greatest Hits -kokoelma, joka tosin ei ole vielä ehtinyt Suomeen. Edellisestä kokoelmastahan oli aikaa jo kolme vuotta.

Uudet julkaisut ovat kiistämättä kaivattuja, mutta silti levy-yhtiöiden politiikka ällöttää. Eikö levyjä voisi julkaista jo silloin, kun muusikot ovat itsekin maisemissa hyötymässä niiden menestyksestä?
    Levy-yhtiöitä on helppo ymmärtää. Kun ex-beatle George Harrison kuoli, miehen levyt loppuivat Ison-Britannian kaupoista muutamassa päivässä. Harrisonin eläessä ne pölyttyivät hyllyissä.
    Gangsta-rapparien Notorious B. I. G:n ja Tupac Shakurin suurimmat hitit nousivat postuumeista julkaisuista. Kuolleiden kaverit pääsivät jaolle pyyteettömillä muistelokappaleillaan.

Hyvällä tuurilla kuolleesta artistista voi tulla todellinen popmarttyyri, jonka legendalla voidaan myydä uutta kokoelmaa jokaisilla joulumarkkinoilla. Ajatellaan vaikka Janis Joplinia ja Rod Stewartia . Jos Rod the Mod olisi menehtynyt yliannostukseen parikymppisenä rokkijumalana ja pulskistunut, keski-ikäinen Janis veivaisi yhä vanhoja hittejään, voi arvata kumman kuvat peittäisivät teinien seiniä.
    Mutta entä jos kuolleella taiteilijalla ei ole menehtyessään suurta katalogia markkinoitavaksi? Ei hätää, sen voi aina luoda arkistoja kaivelemalla. Jimi Hendrix julkaisi eläessään neljä levyä ja yhden kokoelman. Nykyään ”virallisia ” levyjä on reilu tusina ja kokoelmia kymmeniä.
    Elä lujaa, kuole nuorena, jätä hyvännäköinen ruumis. Ja paljon nauhoja kellariin.

Juha Merimaa