Olemme joskus kumpulalaisten ystäviemme kanssa leikitelleet ajatuksella, että jonain kauniina kesäyönä poraisimme Kustaa Vaasan tien poikki montun ja istuttaisimme siihen puistikon. Aamulla lahtelaisille työmatkaajille ilmoitettaisiin, että tie on poistettu käytöstä. Meluaita purettaisiin pian tarpeettomana ja Kumpula olisi jälleen yhtenäinen.
Oikeastaan asia on melko vakava. Pääkaupungin asukkaiden elintilasta nipistetään jatkuvasti. Autoteiden meteli ja ilmansaasteet vaikuttavat masentavasti elämisen laatuun laajoilla alueilla. Hehtaarikaupalla asuintonteiksi ja virkistyskäyttöön kelpaavaa maata on jyrätty ja jyrätään teiden alle; pahimmassa tapauksessa suoraan etupihaltasi.
Espooseen kaavailtu Kehä 2 tulisi kulkemaan idyllisen Lintuvaaran halki pirstoen sen rumasti kuten Kumpulassa ja Toukolassa on käynyt. Kenellä on ylipäätään oikeus päättää, kenen koti saa väistyä edistyksen tieltä? Ainakin Autoliitolla taitaa olla painava sanansa sanottavana.
Tällaisesta kehityksestä hyötyvät lähinnä yksityisautoilijat; pauhaavan moottoritien varressa on vastenmielistä odottaa bussia. Lisäksi pysäkkejä on niin harvakseltaan, että liikkuminen on epäkäytännöllistä. Siksi yhä useampi ajaakin omalla autolla ja uudet tiet täyttyvät sitä mukaa kun niitä rakennetaan.
Toisenlainen kismittävä tilanryöstö on tapahtunut rautatieaseman ympäristössä. Ennen väljä ja edes suht miellyttävä asemanseutu on täytetty ensin Sanomatalolla ja nyttemmin hotellinrumiluksella, jonka rakentaminen saatiin alulle kaikessa rauhassa yleisen huomion ollessa suuntautunut musiikkitalo-makasiinit-kiistaan.
Ei tarvitse olla mikään luonnonvarainen villi-ihminen tarvitakseen ympärilleen metsää ja avaruutta. Onhan kai mahdollista sopeutua elämään vaikka viemärissä, mutta kun ei olisi pakko…
Miten puolustaa ruuhkasuomalaisenkin oikeutta ihmisen arvoiseen kotiseutuun? Muut konstit ovat niin vähissä, että alussa mainittu aktivismi alkaa tuntua varteenotettavalta vaikutuskeinolta.
Rousut
juurex@hotmail.com
