Ranya ElRamly: Egyptiläisen isän tyttärenä

T:Teksti:

Saan usein nimeni kerrottuani kuulla kysymyksen: pakottiko sinun isäsi sinua pitämään huntua?
    Ja minä onneton rupean sitten kiireesti puolustelemaan ja selittelemään, tyyliin: No ei todellakaan pakottanut! Huh huh! Minun isäni ei ollut sellainen! Hän osti minulle koruja ja hajuvesiä, vaatteita ja kenkiä, meikkejä ja naistenlehtiä!
    Eikä hän ollenkaan pitänyt siitä, että leikkasin hiukseni lyhyiksi. Olin ollut kuulemma kauniimpi aiemmin! Isälle oli tärkeää, että olin naisellinen. Usko jo. Kaikki arabit eivät ole sellaisia. Oikeesti. Ja sitä paitsi ne naiset, jotka Egyptissä pitävät huntua, pitävät sitä vapaaehtoisesti. Oikeesti!

Ja samalla se mitä oikeesti haluaisin sanoa on, että vaikka olisikin pakottanut, niin mitä sitten? Mitä helvettiä se sinulle muutenkaan kuuluu millainen isäsuhde minulla oli?
    Kysynkö minä sinulta mitä sinun isäsi pakotti sinua tekemään, miten sinun isäsi suhtautui naiseksi kasvamiseesi? Tai uskonnollisuuteesi? Miksi minun ylipäätään pitäisi jaksaa kyseenalaistaa sinun yleistäviä mielikuviasi omien yksityisten muistojeni avulla? Mikä kulttuurilähettiläs minä olen vain siksi että äitini sattui rakastumaan egyptiläiseen mieheen? Miksi joudun olemaan puolustuskannalla? Miksi emme voi puhua vaikka Kekkosesta?
    Miksi isäni itse asiassa edes kiinnostaa sinua? Mikset kysy minusta ja tästä päivästä? Miksi minä egyptiläisen isän tyttärenä olen enemmän jonkun tytär ja vähemmän oma ihmiseni kuin vaikkapa sinä suomalaisen isän tyttärenä?
    Miksi minun täytyy ennakkoluulojen hälventämisen nimissä aina olla valmis kertomaan ventovieraille kaiken sen, minkä muistan isäni suhteesta puberteettiseen vartalooni? Vieläpä kiihtymättä liikaa, sillä silloin saattaisin vaikuttaa aggressiiviselta. Arabilta.

Voi että kun voisin olla kokonaan suomalainen!

Ranya ElRamly

ranya.elramly@helsinki.fi
Kirjoittaja on kirjailija ja poliittisen historian tutkija