29. marraskuuta 2002
Teksti:

Yritysten yhteiskuntavastuu on yksi ärsyttävimmistä uudissanoista ja muotitermeistä. Ärsyttävä se on siksi, että yhteiskuntavastuusta ei juhlapuheiden jälkeen näy merkkiäkään: talous sanelee ympäristöarvot ja työntekijöiden kohtelun.
    Ärsyttävyytensä lisäksi yritysvastuu tai yhteiskuntavastuu on yksi kiinnostavimmista ja kehityskelpoisimmista tavoista käsitellä yritysten toimintaetiikkaa. Huoli yritysten käytöksestä on aiheellinen, ja yritysten vastuullisuuden lisäämiseksi on jo kehitetty kansainvälisiä ohjeita, muun muassa EU:n vihreä kirja.
    Sananmäärittelyä tarvitaan kuitenkin vielä paljon: kenelle yritykset ovat vastuussa ja mistä, mikä on rahoittajan vastuu? Kuinka avointa yritysvastuun pitäisi olla ja tulisiko sitä valvoa?

Yhteiskuntavastuu on liian monelle yritykselle pelkkää maineriskin hallintaa, johon satsataan vain juuri sen verran kuin yhteiskuntavastuu-sanan painaminen yrityksen vuosikertomukseen maksaa.
    Imagonpuhdistuksen lisäksi tarvitaan konkreettisia tekoja. Nyt olisi esimerkiksi hirveä kiire perustaa öljyalan eettinen foorumi, joka puhdistaisi öljy-yhtiöiden maineen lisäksi Atlantin öljytankkerikatastrofin jäljiltä.

Puuttuvan yhteiskuntavastuun jälkiä on Suomessakin yhtä vaikea siivota kuin öljyä Espanjan rannikolta: pätkätöissä sinnittelyyn pakottaminen ja työuupumukseen ajaminen on suuri syy suomalaisten kansantautiin, vakavaan masennukseen.
    Yhteiskuntavastuu ei saa näkyä pelkkinä pantterinpelastamisina ja ronaldmcdonaldtaloina, vaan sen on oltava todellisia toimia ympäristön, yrityksen omien työntekijöiden ja alihankkijoiden hyvinvoinnin puolesta.

Anna-Liina Kauhanen