29. marraskuuta 2002
Teksti:

Tuli tuossa männä viikolla käytyä oikein Helsingissä asti juhlimassa ystävättäreni polttareita. Join viikon aikana saavillisen viinaa. Rumimmat liskot ovat jo luikkineet matkoihinsa, mutta lilluskelen edelleen huterassa bambi-tyylisessä puolitoipuneessa mielentilassa.
    Äkkiseltään ajattelisi, että vaikka ei tuoppiin sylkisikään, niin viikon putki sentään ylittää sietokyvyn rajat. Vai ylittääkö? Veikkaanpa, että melko moni muukin ”terve Suomen nuori” on joskus vetänyt viikon viinaa vikisemättä.
    Kerron reissusta kaiken julkisen häpeän uhallakin.

Keskiviikko. Polttarit ovat vasta lauantaina, mutta koska elelen nykyään erakkona, varaan etelänmatkaani kunnolla aikaa.
    Heti rautatieasemalla aistin suuren metropolin tuntua ja lähden toimittajaystävieni kanssa baariin. Koska en ole käyttänyt alkoholia pitkään aikaan, lasi viiniä ja kaksi tuoppia tekevät tehtävänsä. Yöpaikassani Punavuoressa uni tulee potkimatta. Käytännössä sammun.
    Torstai. Päätän skarpata. Käyn jumpassa, taidenäyttelyssä ja teatterissa, mutta illalla lähden taas baariin näyttelijäystäväni kanssa. Näyttelijä lähtee kotiin, minä en. Juon lukemattomia tuoppeja. Kotimatkalla eksyn. Etsin yöpaikkaani yli tunnin. Uni tulee kuten eilen.
    Perjantai. Suunnittelen polttareita baarissa. Juon neljä tuoppia. Uni tulee.
    Lauantai. Suuri juhlapäivä. Polttareissa on aivan jumalattoman hauskaa. Juon viinaa, viiniä ja lukemattomia tuoppeja. Filmi katkeaa ensimmäisen kerran.
    Sunnuntai. Herään diplomi-insinööriystäväni luota väärältä puolelta Helsinkiä. Minun pitäisi lähteä junalla Tampereelle tapaamaan poikaystävääni, mutta pelottaa liikaa. Päätämme ottaa yhdet loiventavat.
    Otamme toiset loiventavat. Päätänkin lähteä vasta huomenna. En uskalla itse soittaa poikaystävälle, vaan polttarisankaritar soittaa puolestani. Seuraa lukemattomia loiventavia. Jossain vaiheessa minulle ei enää tarjoilla. Filmi katkeaa jälleen.
    Maanantai. Herään Punavuoresta yöpaikastani. Diplomi-insinööri on tuonut minut taksilla kotiin. Yöpaikan ihmiset ovat riisuneet kenkäni.
    Vilkaisen peiliin. Polttareihin valitsemani ironinen asuyhdistelmä, hutsahtava tramp-look, ylittää kaikki odotukset. Stay-upit ovat riekaleina, polvet verillä ja kyynärpäät mustelmilla. Tukka on alkanut rastoittua ja tuherokin näkyy tervehtivän nahkahameen alta.
    Peseydyn, ja tärisen matkan Tampereelle. Ehdin olla kaksi tuntia poikaystävän luona. Hän ilmoittaa, että olen koeajalla. Minun on lähdettävä erääseen vuosijuhlaan, johon olen ostanut illalliskortin ajat sitten.
    Naamani on niin turvoksissa, että voin nähdä omat poskipääni, mutta yritän silti meikata. Poikaystävä valittaa myös hajusta.
    Juhlissa juon pillillä kolme tuopillista makeaa siideriä, koska mikään muu ei enää mene alas. Soitan alkuillasta poikaystävälle, että tulen varmaan kohta, mutta sitten olo yllättäen paranee. Vaikka en enää humallu, juon vielä kolme tuoppia. Lähden baarista valomerkin jälkeen.
    Poikaystävän luona menen suihkuun, harjaan hampaat ja toivon, etten haisisi ihan hirveästi. Toive on turha.
    Tiistai. Haisen edelleen. Poikaystävä murahtelee ja kieltäytyy antamasta minulle ulkomaantuliaisia, joista on puhunut puhelimessa jo pitkään. Kuulemma tuliaiset on toistaiseksi peruutettu.
    Päättelen, että myös seksi on toistaiseksi peruutettu. Hymyilen urheana, mutta käyn salaa neljästi runkkaamassa.

Anne Moilanen
anne.moilanen@pp.inet.fi