01. marraskuuta 2002
Teksti:

Lätkäjunnuille rakennetaan jäähalleja, mutta missä on kuntien tuki ratsastusmaneeseille tai aerobicsaleille?
    Kun valtio ja kunnat jakavat tukea liikuntaan ja urheiluun, rahoista yli 60 prosenttia päätyy miesten ja poikien harrastuksiin, kertoo Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus.
    Kuitenkin naiset harrastavat liikuntaa enemmän kuin miehet. Miehistä joka kolmas kertoo harrastavansa liikuntaa erittäin usein, naisista 40 prosenttia.
    Huippu-urheilussa miehet pärjäävät naisia paremmin, mutta se ei selitä miesten menestystä rahanjaossa. Huippu-urheilu saa valtion liikuntarahoista vain kymmenesosan.
    Valtio tukee liikuntaa ja urheilua lähinnä veikkausvoittovaroista. Viime vuonna lottokansan rahoja jaettiin liikuntaan 82 miljoonaa euroa. Suurin summa, 21 miljoonaa, maksettiin liikuntajärjestöille.
    Suurimpia tuensaajia ovat isot lajiliitot: jääkiekko, jalkapallo, hiihto, salibandy, suunnistus… Miesten suosimia lajeja kaikki. Missä ne liikkuvat naiset ovat?
    Ainakin voimisteluseuroissa. Kymmenen suurimman tuensaajan joukkoon mahtuu yksi naisvaltainen liitto, Suomen voimistelu- ja liikuntaseurat eli SVoLi.
    Järjestöt saavat valtionapunsa muun muassa sen perusteella, minkä verran jäseniä ja toimintaa – etenkin nuorille suunnattua – niilllä on. Suurimmat lajiliitot ovat miesten liittoja.
    ”Meidän koko liikuntakulttuurimme rakentuu perinteistä johtuen sukupuolten väliselle epätasa-arvolle”, ylitarkastaja Hannu Tolonen opetusministeriön liikuntayksiköstä sanoo.
    Suurilla liitoilla kuten Palloliitolla on ikää vuosisadan verran. Sinä aikana ne ovat ehtineet oppia puolustuspelin raha-asioissakin: vapaaehtoinen seuratoiminta ja edunvalvonta toimivat, kun uudet lajit yrittävät apajille.
    Urheilun rahanjaossa törmätään klassiseen muna vai kana -ongelmaan. Taloudellisesti vahvimmilla ovat lajit, joilla on pitkä järjestöhistoria, isot harrastajamäärät, vahvat liitot ja yleisöä vetävää kilpaurheilua. Kun laji saa paljon katsojia ja arvokisamitaleja, se saa myös rahaa sponsoreilta.
    Valmiiksi suosittujen lajien taas on helppo houkutella suuria harrastajamääriä, jolloin ne saavat lisää rahaa valtiolta.
    Ei ihme, että joka toinen pikkupoika pelaa jääkiekkoa, jalkapalloa tai molempia. Olosuhteet ovat kunnossa.

Miehet myös hallitsevat liittoutumisen. Suomen Salibandyliitolla on ikää vasta 17 vuotta, mutta se on jo noussut kymmenen suurimman – ja tuetuimman – liiton joukkoon.
    Naisten massat liikkuvat yksilöinä, järjestäytymättä seuroihin ja liittoihin. Se kostautuu rahanjaossa, sillä valtion tuki on totuttu kanavoimaan järjestöjen kautta.
    Järjestöjen saamasta tuesta 35 prosenttia menee naisille. Naisten osuus liikuntaseurojen jäsenistä on samaa luokkaa, 37 prosenttia.
    Kuntosaliharrastajia on Suomessa 350 000, reippaasti enemmän kuin jääkiekkoilijoita. Salilla käy joukoittain myös naisia. He eivät kuulu seuroihin, vaan sitoutuvat harrastukseen ostamalla kausilipun salille. Naisten liikuntamenot kasvavat jatkuvasti.
    Epätasa-arvoon vaikuttaa myös kunnallispolitiikka. Valtion liikuntarahoista reilut 14 miljoonaa euroa käytettiin viime vuonna liikuntapaikkojen rakentamiseen kunnissa.
    Mitä rahoilla sitten on vuosien varrella rakennettu? Jäähalleja, tekojääratoja ja liikuntahalleja.
    Rakentamispäätökset ovat suurin syy, miksi miehet saavat valtion ja kuntien liikuntarahoista isomman potin kuin naiset, sanoo tutkija Kari Puronaho Jyväskylän yliopistosta.
    ”rakennetaan jatkuvasti tiloja lähinnä miesten ja poikien lajeille, on selvää, että sillä on vaikutuksensa.”
    Koska naisten suosimille lajeille ei ole rakennettu paikkoja julkisin varoin, lajit ovat kaupallistuneet. Yksityisille kuntosali- ja jumppaketjuille on syntynyt isot markkinat. Kunta palvelee miehiä, yritykset naisia.
    ”Jos kuntien liikuntalautakunnissa ei ole tarpeeksi nais- ja tyttöurheilun edunvalvojia, tulokset ovat tällaisia”, Puronaho sanoo.
    ”Voi kysyä, onko kunnissa todella rakennettu uusia liikuntapaikkoja juuri niille lajeille, joissa kysyntä olisi ollut suurinta. Onko eri lajien kysyntää edes selvitetty tasapuolisesti?”

Miten urheilevia naisia sitten voisi tukea?
    Rakentamalla uimahalleja, kuntoliikuntasaleja tai ulkoliikuntapaikkoja. Julkisista liikuntapaikoista uimahallit ja ratsastuskoulut ovat ainoita, joiden käyttäjistä naiset ovat enemmistö.
    Siksi yhtä jäähallia kohden pitäisi Puronahon mielestä yleensä rakentaa liikunta- tai uimahalli naisten käyttöön. Tähän suuntaan ollaan myös menossa. Kuluvan vuoden veikkausvaroista on varattu jää- ja uimahallirakentamiseen suurin piirtein yhtä suuret summat.
    Myös tarkan numerotiedon lisääminen auttaa. Mitä yksityiskohtaisempia kriteereitä rahanjaossa käytetään, sitä parempi naisliikunnalle. Kun tuki lasketaan tarkkaan harrastajamäärien ja liikuntatuntien mukaan, naiset hyötyvät.
Silloin vältytään myös tilanteelta, jossa tukia myönnetään lajeille suurpiirteisesti sen perusteella, että oman kunnan sankaripoika on taas menestynyt piirinmestaruuskisoissa.

Naisten urheilun tulevaisuus näyttääkin valoisammalta kuin sen menneisyys, vakuuttaa ylitarkastaja Hannu Tolonen. Naisten osuus yksittäisten lajien harrastajista kasvaa. Arvokisavoittoja arvostetaan entistä enemmän ja myös naisten huippu-urheilusta ollaan aidosti kiinnostuneita.
    Tenniksessä mies- ja naispelaajat tienaavat saman verran kaikkialla muualla paitsi Wimbledonissa. Naisten otteluita näytetään parhaaseen katseluaikaan. Myös naisten golfin suosio nousee.
    Naisten liikuntaa on alettu huomioida enemmän myös valtion ja kuntien hallinnossa. Koulutetaan naispuolisia liikuntajohtajia, tutkitaan tasa-arvon toteutumista seuroissa ja liitoissa, myönnetään tasa-arvopalkintoja ja verkostoidutaan, Tolonen kertoo.
Yksi julkisen hallinnon muotitermi on tällä hetkellä sukupuolivaikutusten arviointi eli suva, jota opetellaan soveltamaan sekä lakien säätämiseen että rahanjakoon. Kun suvaaminen yleistyy, lasketaan jo ennen päätöksiä, koituuko hankkeen hyöty tasaisesti sekä naisille että miehille.
    ”Valtion tukien painopiste on lisäksi aina lasten ja nuorten liikunnassa. Sieltä tämä kuvio lähtee purkautumaan, kun urheiluharrastus ei enää ole vain isien ja poikien vaan myös äitien ja tyttöjen välinen juttu”, Hannu Tolonen korostaa.
    Osansa aikoo tehdä myös naisten suurin lajiliitto SvoLi, omalla tavallaan. Sen suurin haaste on houkutella trendikkäille kuntosaleille karkotetut naiset mukaan seuratoimintaan. Keinot on haettu kaupallisen liikunnan maailmasta: alueellisia voimisteluseuroja halutaan ryhtyä markkinoimaan jumppaketjuna, joka tunnettaisiin koko maassa.
    Siis SvoLi-brändin mukaisia kuntoliikuntapaikkoja joka kuntaan! Jos idea toimii, valtion ja kuntien tukieuroista entistä useampi osunee naisten liikuntaan myös seuratoiminnan kautta.

Noora Jokinen