29. marraskuuta 2002
Teksti:

Kaikki tietävät, että tulevat kansanedustajat kasvatetaan ylioppilaskuntapolitiikan broilerihautomoissa. Mutta missä leivotaan tulevaisuuden poliittiset toimittajat? Uskokaa tai jättäkää uskomatta: hörhökanava ATV:ltä niitä alkaa virrata.
    Kanavalla pyörii jo toista kuukautta opiskelijaelämää käsittelevä ”letkeä asiaohjelma” College-TV. Noin viisiminuuttista kampuspläjäystä esitetään maanantaisin. Ohjelmaa juontaa ensimmäisen vuoden kansantaloustieteen opiskelija Heikki Siljamäki, 19.
    Siljamäellä on suittu tukka, pitkä päällystakki ja kaulahuivi. Tai pikkutakki ja solmio. Kun kamera viedään opiskelijabileisiin, Siljamäki sentään vaihtaa maripaitaan. Siis kaulukselliseen. ”Pukeudun normaalistikin aika asiallisesti”, Siljamäki kommentoi.
    Jaksoissa on käsitelty muun muassa opiskelijoiden asuntotilannetta, työnsaantia, HYY:n tarjoamia palveluita (”Mä omistan tästä korttelista yhden 31 000. osan!”), opiskelijajärjestöjä (”Eikös jääkäriliike perustettu täällä Ostrobotnialla?”) ja Unicafen porkkanaraastetta. Asialinjoilla siis, ei teinihöpsöilyä. ATV:tä taitaa uhata hiipivä aikuisuus.
    ”Haluamme käsitellä oikeita asioita kiinnostavasti niin, että niistä ei tule hömppää”, ohjelman toinen tuottaja, viidennen vuoden teologian opiskelija Heikki Uusitalo kuvailee. Uusitalo tuottaa ATV:lle myös yhteiskuntakriittistä Ämpäripäätä.
    Siloposkinen fuksi Siljamäki noukittiin ohjelman kasvoksi kaveripiiristä. ATV:n porukka on innokasta järjestöväkeä. Uusitalo on toiminut Suomen lukiolaisten liiton varapuheenjohtajana, Siljamäki on vastavalittu puheenjohtaja.
    ATV:n päätoimittajalla Jussi Hallilla (kok) alias Kimpulaisella on sama tausta, ja College-TV:n toinen tuottaja Joona Pietarila on Eurooppalaisen Suomen Nuoret ry:n puheenjohtaja.
    ”Siljamäki on kyllä sisäistänyt ylioppilaspolitiikan luonteen vähän liiankin äkkiä, eikä ehkä ole ihan niin sinisilmäinen kuin toivoimme”, tuottaja Uusitalo manailee naureskellen.
    Mitä seuraavaksi? Tähtääkö Siljamäki kampukselta koko kansakunnan katsottavaksi, erikoistoimittajaksi eduskunnan kuppilaan tai tupo-ovien taakse?
    ”Ei saa kysyä noin vaikeita. En tiedä. Onhan sekin mahdollista. Valtiotieteilijäthän ei valmistu oikein mihinkään.”

Noora Jokinen