Tammikuussa 1988 pieni ryhmä naisia käveli Israelissa suureen liikenneristeykseen. He asettuivat seisomaan risteyksen laidalle ja nostivat ylös kyltin: Lopettakaa miehitys. Muuten he seisoivat hiljaa. Naiset olivat pukeutuneet kokonaan mustiin.
Toukokuussa 2002 pieni ryhmä naisia käveli Tampereella keskustorille. He pitelivät banderolleja, joissa kerrottiin Naisten rauhan ja aseistariisunnan päivästä. Muuten he seisoivat hiljaa. Naiset olivat pukeutuneet kokonaan mustiin.
Women in Black – Naiset mustissa -liike oli saapunut Suomeen.
Women in Black on naisten rauhanliike, joka on levinnyt kymmenessä vuodessa ympäri maailmaa. Juutalaisnaisten esimerkki innoitti pian sisaria muissa maissa. Italiassa mustiin pukeutuneet naiset ovat vastustaneet mafiaa, Balkanilla nationalismia ja sotaa, Yhdysvalloissa terrori-iskujen kostamista väkivallalla.
Viime vuonna Unifem, YK:n kehitysrahasto naisille, myönsi liikkeelle Millennium Peace Prize for Women -palkinnon. WiB on ollut myös ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Suomeen liikkeen toi 25-vuotias kirjallisuudenopiskelija Elina Kujala.
”Luin englantilaisesta Marie Claire -lehdestä kirjoituksen Britannian Women in Blackista. Hienot kuvat ja ajatus täysin hiljaisesta mielenosoituksesta tekivät vaikutuksen”, Kujala kertoo.
Lehden luettuaan hän laittoi sähköpostia kaikille tuttavilleen.
Ensimmäisessä mielenosoituksessa viime keväänä oli väkeä muutamia kymmeniä. Toinen, nigerialaisen kuolemaantuomitun Amina Lawalin puolesta järjestetty mielenilmaus Tampereella muutama viikko sitten keräsi jo yli sata osallistujaa.
Naisten oma liike vetoaa, ja siihen on syynsä.
”Niinhän se vain menee, että jos liikkeessä on mukana miehiä, niistä tulee helposti puhemiehiä ja me keitetään kahvia”, Outi Junno, 25, naurahtaa.
Nyt naiset ovat pääosassa: sekä auttajina että autettavina. Se on Kujalan mielestä tärkeää, sillä vaikka naiset kärsivät sodan raakuudet ja siivoavat jäljet, esimerkiksi tiedotusvälineiden sotakuvastossa he ovat sivuosassa.
Mielenilmausten hiljaisuus viittaa siihen, että sotien ja väkivallan aiheuttamaa murhetta ei voi sanoin ilmaista. Hiljaisuus on kuitenkin myös tehokas tapa herättää huomiota.
”Ihmiset tuntuvat hämääntyvän enemmän hiljaa seisovasta joukosta kuin huutavasta ja mekastavasta mielenosoituksesta”, Terhi Rannela, 22, miettii.
Vaikka maailman myllerryksiin verrattuna Suomi on lintukoto, jatkossa Suomen WiB aikoo keskittyä enemmän omiin ongelmiimme. Esimerkiksi raiskaajien ja läheisiään pahoinpitele-vien kannattaa varoa: he saattavat saada piankin vastaansa mustiin pukeutuneiden naisten hiljaisen joukon.
Anu Partanen
