04. lokakuuta 2002
Teksti:

Nyt on ollut kivaa, kun Suomussalmella on ollut muutamia lukioaikaisia kavereita käymässä kotonaan. On ollut juttu- ja juopotteluseuraa. Tai miten sen nyt ottaa. Kaverini ovat täällä metsästämässä.
    Metsästys on tärkeä harrastus monille täkäläisille. Syyskuu on kanalintujen metsästysaika. Kaverini Vesa ja Antti asuvat nykyään Helsingissä, mutta viettävät täällä aikaa joka syksy. Se onnistuu sillä viisiin, että he säästävät kesälomaviikkonsa.
    Metsästys on nykyajan extremeä. Ajatelkaa nyt, reilu kaksvitosia sinkkumiehiä ei kiinnostakaan yhdistetty aurinko-, päihde- ja blondiviikko jossain Välimeren rannikolla, vaan he talsivat mieluummin aamuöisellä, syrjäisellä suolla Kainuun perukassa. Metsästysonni ei aina ole myötäinen, mutta mitäpä siitä. Voi juoda kahvia termoksesta, tupakoida tai vain olla.

Olen ollut nyt Vesan ja Antin mukana metsällä. Se ei ollut raakalaismaista lahtaamista, kuten teininä kuvittelin, vaan hyvin epädramaattista toimintaa.
    Herätys oli aamuyöllä kello neljä. Söimme ja ajoimme metsäautotien päähän. Lähdimme kävelemään kuuleman mukaan hyvälle teerisuolle.
    Perillä jakaannuimme. Antti meni suon etelälaitaan, Vesa ja minä pohjoiseen. Sitten istuimme passiin. Teeret ovat arkoja lintuja ja odotimme liikkumatta, että ne lentäisivät ampumaetäisyydelle. Aurinko alkoi juuri nousta. Olimme ajoissa.
    Siinä kaikki. Kökötimme pikku männyn kupeessa monta tuntia. Paikka ei ollutkaan oikein hyvä, mutta kun kerran on asettunut passiin, siitä ei kannata lähteä enää sykyilemään. Teeret kukluttivat ja raakkuivat, mutta yhtä kaikki liian kaukana.
    Antilla oli parempi onni. Hän sai komean ukkoteeren. Se oli musta, siipien alta valkoinen, ja sillä oli punaiset kulmakarvat. Ihailimme sitä. Minua vähän suretti. Antti kääri sen sanomalehteen.

Illalla metsämiehet syövät, juovat, saunovat ja pelaavat korttia. Tässä kohdassa juttu alkaa luistaa. Vaikka äsken puhuttiin puoli tavua tunnissa, nyt ollaan reheviä jutunkertojia, stand-up-koomikkoja ja imitaattoreita. Toisaalta, ihmekös tuo. Ainakin Vesa ja Antti olivat onnensa kukkuloilla.
    Oikein elähdyttävää juttuseuraa metsästäjäkaverini siis ovat. Varsinkin, kun ei hirveästi huvita lähteä yksin paikalliseen. Siellä ovat passissa vain ördet ja rajamiehet. Jälkimmäiset tarjoavat kyllä kaljaa, mutta jatkoilla, kun ruvetaan painimaan, ne eivät anna tytön kertaakaan voittaa. Ja ovat silti vailla niin, että hävettää.
    Voittoisasti painineen rajamiehen kirjahylly jäi muuten mieleen. Siinä oli kaksi Paasilinnaa, tyttöystävän kuva ja siniristilippu.
    Ei paljon juteltu.

Anne Moilanen

anne.moilanen@pp1.inet.fi