06. syyskuuta 2002
Teksti:

Moilanen palasi kotikonnuille Kainuuseen.

Kuinka juodaan tequila helsinkiläisittäin? Helsingissä asuessani olen huomannut, että täkäläiset eivät ole keksineet siihen omaa tapaa. He kostuttavat kättä sitruunalla, kaatavat päälle suolan, nuolaisevat ja kulauttavat juoman kurkkuun. Sitten koetetaan olla irvistelemättä.
    Loppunäytös on hiljainen. Ruttuinen sitruunanjämä köllöttää yksin lasin pohjalla.
    Kun tämä kirjoitus on painettu lehden sivulle, olen jo muuttanut Ämmänsaareen. Se sijaitsee Kainuussa, Suomussalmen kunnassa, ja on justiinsa se paikka, jonka nuorista miehistä kertoo hiljattain valmistunut dokumentti Joutilaat.
    Kajaani on lähin kaupunki. Sinne on sata kilometriä.

Pari viikkoa sitten olin kuten kuka tahansa gradua vaille valmis humanisti, jonka valmistuminen on viivästynyt työssäkäynnin ja minkä lie takia. Tyypillisiin iltapuhteisiini kuuluivat sellaiset kevyet pohdinnat, kuin että mitä sitä elämällänsä tekisi. Tein äkkiliikkeen. Muutin kotiin.
    Lähdin Ämmänsaaresta ylioppilaskeväänäni reilut seitsemän vuotta sitten. Polvirukouksista ei ollut tulla loppua, kun pääsin opiskelemaan etelän isoon kaupunkiin, jonnekin, missä on ihmisiä, valoja ja elämää.
    Vannoin, että palaisin synnyinseudulle korkeintaan jalat edellä. Paluumuuttoon jo 25-vuotiaana liittyy selvästi jotain kieroutunutta logiikkaa. Elämä toimii näin.
    En tunne itseäni luuseriksi, päin vastoin. Helsingissä tajusin yhtäkkiä, että en edistä yhtäkään niistä asioista, joiden vuoksi olen olemassa. Roikuin määräaikaisissa työsuhteissa, vetelehdin kuppiloissa ja kasvatin luonnetta kaukoromanssilla tuppisuisen tosimiehen kanssa. Samantyyppinen, karaiseva vaikutus oli myös uudella thainyrkkeilyharrastuksella. Ainoastaan jälkimmäiseen ei Ämmänsaaressa ole mahdollisuutta.
    Miksi siis olisin pysynyt Helsingissä? Äly hoi! Miksi en lähtenyt jo aikaisemmin?
    Opintotukeni loppui ajat sitten, joten aion elää vanhempieni talossa ja syödä heidän rahoillaan. He ovat tavallisia duunareita, mutta ottavat esikoisensa ilolla vastaan. Opiskeluaikanani tapasimme vain kolmisen kertaa vuodessa.
    Vanhemmista on myös hyvä, että tyttö tekee gradun ja siitä tulee maisteri. Olen kohtuullisen varma sijoituskohde. Sponsorit ovat äitini, paikallisen terveyskeskuksen perushoitaja, ja isäni, sairaseläkkeellä oleva keinosiementäjä. Eikä huoleta yhtään. Meillä on totuttu säästämään. Harva täällä nälkään kuolee.
    Sitä paitsi ämmänsaarelaisten kanssa on hauskempi juoda tequilaa.
    1) Suola olan yli.
    2) Viina naamaan.
    3) Sitruuna ohtaan.
    4) Huua helevetisti.
    5) Uuestaan.

Tarmokasta lukukauden alkua teille siellä Helsingissä! Kirjoitan taas pian! anne.

Anne Moilanen
moilanen@ppl.inet.fi