06. syyskuuta 2002
Teksti:

SAAPUVA TAVARA
LÄHTEVÄ TAVARA

Minä en väitä huumorintajuni muutenkaan kehittyneen sitten neljännen luokan, mutta määränpääni huomioon ottaen ensimmäinen Suomusjärvellä näkemäni teksti puutavaraliikkeen seinässä vaikuttaa suorastaan hulvattoman hauskalta.
    Olen matkalla Motelli Syvälampeen. Iltapäivälehden mukaan poliisi epäilee motellissa harjoitettavan sellaista liiketoimintaa, johon naisilla on työvälineet omasta takaa. Sinne on päästävä. Nyt sitä saa.

Sisäänpääsy motellin ravintolaan maksaa kymmenen euroa. Se on aika paljon rahaa sisäänpääsystä mihin tahansa, mutta erityisen paljon rahaa se on sisäänpääsystä Motelli Syvälammen ravintolaan.
    Sisustus oli trendikäs kolmekymmentä vuotta sitten tai tulee olemaan kahden vuoden päästä. DJ soittaa eurodiskoa, Abbaa, ZZ Topia ja mitä näitä nyt on.
    Kello on puoli kaksitoista perjantai-iltana. Salissa on parikymmentä keski-ikäistä miestä, joilla on joko viikset tai kaljamaha, ja kymmenkunta nuorta naista, joilla on joko liian vähän minihametta tai liikaa meikkiä. Tytöt risteilevät pöydästä ja kainalosta toiseen ja tanssivat välillä miesten kanssa. Tiskillä on venäjänkielinen naistenlehti.

Istun pöytään lukemaan suomenkielistä iltapäivälehteä. Ennen kuin olen päässyt tv-kolumniin asti, pöytään purjehtii tyttö, jonka minihameen pituus alittaa kaikki mittayksiköt.
    Tyttö on kaunis, hoikka ja hyvin nuori. Mikä sinun nimesi on, hän kysyy venäläisittäin murtaen ja liukuu kylkeen kiinni.
    Ville. Mikä sinun nimesi on? ”Tatjana.” Kaikista venäläisnimistä tyttö sanoo nimekseen juuri Tatjanan.
    ”Sinulla on kauniit silmät”, Tatjana sanoo. Ömmhhmm. ”Oikein kauniit! Tosi kauniit silmät.” Krrhnhnnmm.
    ”Sitä minun piti kysyä, että haluatko rakastella?”
    Yleisen elämänkokemuksen perusteella Tatjana on vakuuttunut henkilökohtaisesta viehätysvoimastani harvinaislaatuisen nopeasti.
    Minä mumisen jotain, mikä on tulkittavissa kiitokseksi kutsusta ja lupaukseksi harkita rakkauden pelejä ja leikkejä ehkä hieman myöhemmin.
    Tatjana ei ymmärrä, mikä on myöhemmin. Miksei nyt?
    Minä mumisen jotain, mikä ei parhaalla tahdollakaan ole tulkittavissa yhtään miksikään.
    Tatjana haluaa minun ostavan hänelle juotavaa. Minä mumisen. Tatjana lähtee pöydästä. Mikä sille tuli?

Syvälammen sankarit eivät varsinaisesti muistuta Moulin Rougen charmanteista taiteilijoista koostuvaa asiakaskuntaa. Tanssilattialla umpijurriset äijät verkkopaidoissaan läikyttelevät toistensa päälle kaljaa. Kaksi eurodiskon tahtiin hyllyvää kaljamahaista ja viiksekästä miestä saa tuntemaan syvää häpeää miessukukunnan puolesta.
    Tatjanaa vanhempi, mutta vieläkin hoikempi tyttö vieläkin lyhyemmässä minihameessa istuu pöytään. Hän hymyilee laimeasti, mutta ei kehu minun silmiäni.
    Tilaan taksin. Paremmalla ajalla uudestaan, toivottaa portsari myötätuntoisesti.
    Taksia odotellessani käyskentelen motellin pihalla. Majoitusrakennuksen ikkunassa näkyy paitansa riisuvan naisen siluetti. Sitten valo sammuu.
    Odottelen taksia vartin verran. Sinä aikana ravintolasalista majoitusrakennukseen siirtyy kolme paria nuoria tyttöjä ja keski-ikäisiä miehiä, joista yhdellä on viikset ja kahdella kaljamaha.
    Ja minun Tatjanani! Tatjana kikattaa miehensä kainalossa maassa loikkivalle sammakolle eikä ole näkevinäänkään minua.

Taksikuskin mielestä
Motelli Syvälammen avaaminen on ollut mainio piristysruiske paikkakunnan yrityselämälle.
    Minä nyökyttelen, mutta en osaa keskittyä keskusteluun Suomusjärven yrityselämästä. Mieleen iskee kammottava ajatus.
    Ei kai minun Tatjanani sano kaikille miehille, että heillä on kauniit silmät?

Ville Similä