01. helmikuuta 2002
Teksti:

Jackie Chan on World Trade Centerin ikkunanpesijä, joka rakastuu ylimmän kerroksen ravintolan tarjoilijattareen. Pari saa vihiä terroristien aikeesta räjäyttää Vapauden patsas. Tulisiko tästä hyvä komedia?
    Ei sen väliä, koska Chanin tähdittämän Nosebleedin tuotanto on peruutettu toistaiseksi. Syyskuun 11. terroristi-iskuja seuraavina päivinä Hollwood-studiot laittoivat terroristi- ja sota-aiheisten elokuvien tuotannot jäihin ja lykkäsivät jo kuvattujen ensi-iltoja.
    Ohjaaja Renny Harlin analysoi syksyllä Suomen televisiossa elokuvatarjontaa. Hän kertoi, että terrori on toimintaelokuvien loppu, eikä jatkossa rymistellä ilman ajatusta. Ei siis huolta. Hollywood-leffat voisivat parantua.
    Yhdysvaltalaisten kansallisinto kasvoi, kun sotatoimet Afganistanissa alkoivat. Studiot aikaistivat ensi-iltoja. Yksi edes takaisin siirretyistä sotaelokuvista, Balkanille sijoittuva Vihollisen keskellä, ehti jo Suomeen. Isku Mogadishuun saa ensi-iltansa maaliskuussa.
    Ennen vuoden loppua nähdään vielä maailmansotiin sekä Vietnamiin sijoittuvat tarinat amerikkalaisesta sankaruudesta.
    Isku Mogadishuun oli ensi-ilta-viikollaan Yhdysvaltojen katsotuin elokuva, mikä rohkaissee tuottajia tekemään enemmän leffoja sodasta. Vuodesta 2003 näyttää tulevan varsinainen amerikkalaisen sotaelokuvan vuosi.
    Kertovatko Hollywoodin sotakuvaelmat jotain amerikkalaisista ja sodasta? Studiot ovat bisnesvetoisia, joten ne tarjoavat kansalle mitä ne uskovat kansan haluavan. Auki jää, miten elokuva vaikuttaa yleisön käsityksiin sodasta.
    Ainakin sekä jenkkien että suomalaisten on helpompi tulkita sotimista ja amerikkalaisasenteita elokuvista kuin tv-uutisista. Leffoista on myös helpompi keskustella.
    Tekeillä olevista sotaleffoista pistää silmään se, että useat niistä kertovat epäonnistumisesta. Esimerkiksi Mel Gibsonin We Were Warriors kuvaa vuoden 1965 taistelua Vietnamissa, jossa
    400 eliittisotilaan kimppuun hyökkää 2 000 vietkongia.
    Luulisi jenkkien kaipaavan tarinoita voitosta.
    Isku Mogadishuun -elokuvan nähtyäni ymmärsin, että nimenomaan tappiosta saa sankaritarinan: kuoleman uhka mittaa urhoollisuuden.
    Molemmat uusista sotaelokuvista sijoittuvat 1990-lukujen konflikteihin, Somaliaan ja Bosniaan. Ne ovat hyvin erilaisia, vaikka kummassakaan sotilaat eivät tiedä miksi sotivat. He kummastelevat: ”Eihän usa ole sodassa.” Nykyään motivoituminen ei liene ongelma.
    John Mooren ohjaama Vihollisen keskellä käyttää sotaa vain viihteen näyttämönä, mitä korostaa tökerösti toimintaa alleviivaavan musiikin ja kuvallisten kikkojen käyttö.
    Jenkkihävittäjä ammutaan tähystyslennolla alas ja koneen navigaattori Burnett (Owen Wilson) juoksee katalia paikallisia karkuun. Eurooppalaiskenraalin syytä oleva byrokratia vaikeuttaa jenkkien pelastusoperaatiota.
    Leffa vihjaa, että Harlinin usko ajatukselliseen toimintaan on kupla.
    Siinä missä Vihollisen keskellä kertoo vain näennäisesti sotimisesta, keskittyy ohjaaja Ridley Scottin ja Pearl Harbor -tuottaja Jerry Bruckheimerin Isku Mogadishuun kuvaamaan yhtä taistelua. Isku Mogadishuun ei käsittele Somalian tilannetta, vaan operaatiota, jossa 19 amerikkalaista ja 1 000 somalia kuoli.
    Scott näyttää sumeilematta, että sodassa sotilasta sattuu, hän jopa kuolee. Siten elokuva on vastaisku Persianlahden sodan näyttämisestä meille siviileille kliinisenä taisteluna. Iskussa Mogadishuun voisi piillä varoitus Afganistania pommittavalle armeijalle: miettikää tarkoin milloin asetatte sotilaat vaaraan.
    Kyseessä ei silti ole sodanvastainen elokuva. Suomalaiselle katsojalle elokuvan amerikkalaisen sotilaan kuvaus korostuu. Sotilas on hyvin koulutettu, isänmaallinen, ottaa vastuuta kanssataistelijastaan eikä luovuta koskaan.
    Vastaava kuvaus varmasti toistuu Hollywoodin tulevissa sodissa.
    Somalinäkökulma jää kapeaksi, kun Isku Mogadishuun keskittyy amerikkalaisten ahdinkoon. Jää epäselväksi ovatko aseistetut ihmiset siviilejä, ja miksi he haluavat tappaa jenkkejä. Vastausta Yhdysvalloissa tiuhaan toistettuun ’miksi he vihaavat meitä niin paljon’ -kysymykseen ei tule.
    Voi olla liikaa odotettu, että amerikkalaiset elokuvat edes vastaisivat kysymykseen. Toinen näkökulma maailmaan on kuitenkin tarjolla Yhdysvalloissakin elokuvateattereissa pyörivässä iranilaisohjaaja Mohsen Makhmalbafin elokuvassa Kandahar, joka sijoittuu sodan kuuluisaksi tekemään afganistanilaiskaupunkiin.
    Hollywoodin tapa käsitellä vierasta näkökulmaa voisi olla Nosebleedin muokkaaminen uusiksi. Jackie Chanin hahmosta tehtäisiin afgaani-ikkunanpesijä, joka rakastuu amerikkalaiseen tarjoilijattareen. Seuraa komedia kulttuurillisista kommelluksista.

Jonathan Mander

Vihollisen keskellä elokuvateattereissa nyt, Isku Mogadishuun -elokuvan ensi-ilta on 1.3.2002.