14. joulukuuta 2001
Teksti:

Humalten keinu lähestyy lakipistettään.
    Syksyisessä murheen alhossa nautitut kyynelten suolaiseksi pilsneriksi laimentamat keskioluttuopit vaihtuvat ehtymättömään etyylialkoholisammioon, johon kelpo juopottelijan kelpaa kuukaudeksi sukeltaa.
    Pedanttisen täsmällisesti juhlapaikalle saapuvan viinasiepon sydän on pakahtua onnesta: kas tuossa korikaupalla keskiolutta, tuolla kuutiometri eksoottisilla hedelmillä ryyditettyä boolia, tuossapa kokonainen motillinen viipyilevää, kukkeaa, hivenen lakritsaista vuosikertaviiniä! Juopon silmäkulma kostuu liikutuksesta: miten maailmaan mahtuukaan tällainen määrä inhimillistä lämpöä, harmoniaa, hyviä ihmisiä.
    Paljon puhutaan pikkujouluelostelusta. Totuus kuitenkin on, että pomomiestä turpaan vetäminen ja työtovereiden käpälöinti ovat vain pakollisia ohjelmanumeroita joilla lunastetaan matkalippu tuiteritaivaaseen, jossa etanolienkelit törmäilevät vaakalennossa toisiinsa harppujaan viehättävän epävireisesti rämpytellen.
    Kymmenien tisletilaisuuksien karaisema konkarijuoppo tietää, että niin paljon ilmaista etanolia ei ole kuviteltukaan etteikö uljas viinavuo lopulta tyrehtyisi väljähtäneeksi noroksi tupakantuhkaista pullonpohjalitkua.
    Kokeneen veijarin silmä onkin jatkuvasti kovana kuin maksa: onko boolisammion vieressä ainesta vartiopaikaksi, tarjoillaanko saunaosastolla miestä väkevämpää, minkälainen seurue tarjoaa kännikalalle mahdollisimman aavan pullomeren polskittavaksi.
    Kuinka kutkuttavaa onkaan aprikoida, onko jatkoilla tarjolla pikahiivalla käytettyä kiljunlitkua, kolmen tähden jaloviinaa vaiko peräti kokonainen baarikaappi täynnänsä kaikissa sateenkaaren väreissä loistavia pullotteita alkoholin ihmemaan joka kolkalta.
    Humalikon alituisena vaarana on joutua ns. tekemisiin jatkoille lähteneiden toisten ja kolmansien osapuolten kanssa. Taitava flänööri onnistuu kuitenkin ketään loukkaamatta antamaan sellaisen vaikutelman, että lähempi tuttavuuden hierominen ei juuri nyt teknisistä syistä ota onnistuakseen (tässä jokaisella kelpo kulauttelijalla on käytössään moninainen, sukupuolelleen luonteenomainen keinoarsenaali).
    Hyvällä onnella korkkiruuvinkiero retku pääseekin kaikessa rauhassa syventymään putelien reheviin muotoihin, anteliaisiin makuihin ja katkeroiden kirpeisiin kielisuudelmiin ilman Kupidon ja lipidon asettamia velvollisuuksia.
    Iloisen juomaveikon ja -viivin autereinen alkutalvi ei lopu rommitotisesti tapaninajeluun. Tammikuussa nimittäin amatöörit, puuhastelijat ja muut keskinkertaisuudet pysyttelevät kotona kuvittelemassa, että kahden saunakaljan viikkoannos muodostaa vakavan alkoholiongelman. Sunnuntaijuopot, perjantaipolttelijat ja 57-kiloiset läskit solmivat naurettavia uudenvuodenlupauksia, joita surkuteltavimmat tapaukset eivät edes onnistu rikkomaan.
    Tällaiseen turhanaikaiseen aktiviteettiin itseään kunnioittava juopottelija ei toki alennu, vaan täyttää tehtävänsä luotettavasti kuin suomalainen hiihtäjä, vakaasti kuin japanilainen peruskallio ja johdonmukaisesti kuin turkulainen älykkö.
    Ja kylläpä talvenselässä kelpaakin pullolla lasketella vienosti alaspäin viettävää viinamäkeä! Baareihin mahtuu istumaan peräti tupakoitsijoiden puolelle, ja alkoholiliikkeissä voi ilman Clausewitzin ja Sun Tzun manoovereitä siirryskellä hyllyltä toiselle vertailemaan eri juomien hinta-hattuunnousu-suhteita.
    Vaikeat ajat koittavat helmikuussa. Hiilivety-yhdisteitä joutuu hankkimaan omalla rahalla, täysipainoiselle kekkulikokemukselle välttämätön mielenmasennus hiljalleen hiipuu auringonsäteiden alkaessa kutitella punaista nenänpäätä, tekosyiden keksiminen kunnon kännäämiselle on yhä vaikeampaa.
    Tällöin velvollisuudentuntoisen hulttion on hulautettava etanoliannoksensa vaikka väkisin, sillä jokaisella on yhteiskunnassa paikkansa ja päänsä täytettävänä.