Agent Provocateur: Aibofobia onpalindromien pelkoa

T:Teksti:

Kurkistan kulman taakse. Vedän pääni nopeasti takaisin. Otan äänettömästi vyöltäni heittotähden, shurikenin. Sinkoan sen tappavan tarkasti kulman taakse kohteeseeni, joka nähdäkseni oli ilkeä kapitalisti.
    Tämä vaatii ehkä selitystä. On tässä tullut Playstationin kanssa yksin vietettyinä iltoina vähän kelailtua. Nimittäin sitä, että maailmassa on oikeastaan kaikenlaista vääryyttä.
    Toiset ovat paljon rikkaampia kuin toiset, ja siinä on jotain mätää. Jotkut ihmiset ovat rikollisen kauniita, toiset saatanallisen komeita, jotkut hyvin viehättäviäkin, ja eihän sellainen käy. Romanttinen rakkaus, kaikesta hypestä huolimatta, pitää vain meitä kaikkia pilkkanaan. Lisäksi olen yrittänyt turhaan vuosikausia löytää kaupoista hyviä housuja, siis sellaisia hyvin istuvia ja rennon tyylikkäitä perusbyysiä. Eikö olekin väärin? Teevesikään ei ole kunnolla haudutettua, ei ole ollut vuosiin.
    Jotain piti tehdä maailman epäkohtien parantamiseksi. Olisin voinut alkaa reilun kaupan kannattajaksi, mutta se on minusta vähän liian homoa. Olisin voinut ryhtyä trendikkääksi attacilaiseksi, mutta se taas on vähän liian heteroa.
    Päätin ryhtyä ninjaksi. Joulukin lähestyy.
    Kirjoitan tätä kolumnia Porthanian ala-aulassa, mikä ehkä selittää pari asiaa. Koska liikun varjoissa ja olen pukeutunut kokonaan mustaan, minua ei voi nähdä. Tähän mennessä olen rituaalisurmannut ninjato-katana-miekallani neljä kapitalistia, kolme attacilaista, kaksi punavihreää ja yhden kansallisen ylioppilaan.
     Reilun kaupan kannattaja kuoli erityisen tyylikkäästi. Ammuin häntä saisumenillani, hiljaisella ja tarkalla jousellani, nuolen äänihuuliin ja vein häneltä puhekyvyn. Hänen elintärkeät valtimonsa ja verisuonensa eivät vahingoittuneet. Sen jälkeen ammuin häntä hänen jokaiseen henziotoichiin, hermokeskukseen. Osumat sinänsä eivät olleet tappavia, mutta voimakas kipu surmasi hänet alle puolessa minuutissa. Kung-fu! Nuncha-ku!
    Attacilaisia ei ole näkynyt mediassa sen jälkeen kun tässä syksyllä on ilmennyt näitä oikeitakin ongelmia. Ehkä sekin vaikutti, kun potkaisin kumoon heidän ständinsä täällä aulassa. Me ninjat tuomme hyvää tahtoa maan päälle. Ja kostoa.
     Mikään ei tuota minulle suurempaa nautintoa kuin savukkeen kiduttaminen itämaiseen tapaan: poltan sitä hitaasti toisesta päästä ja samanaikaisesti imen sitä toisesta päästä.
    Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta. Paitsi seksi!
    Vilkaisen kulman taakse heittotähteni perään. Ei saatana, tarkoitan tsumibei-kai, eihän se osunut. Shuriken osui ikkunaan, joka meni säpäleiksi.
    Voisin paeta juoksemalla raitiovaunujohdoilla. Olen kuitenkin lievästi ylipainoinen, joten johdot eivät kestäisi painoani. Ja miten minä sinne ylös pääsisin? Miten ninjat pystyvät tähän?
    En koskaan ymmärtänyt ninjoista sitäkään, että jos niillä on vain yksi porolauma ja reki, miten ne ehtivät viemään lahjat jouluaattona kaikille maailman lapsille? Siksikö ninjat jättivät minut lapsena aina väliin, etteivät ne ehdikään?

Sami Rainisto