16. marraskuuta 2001
Teksti:

Helsingin yliopistossa opinhaluiselle ylioppilaalle riittää valinnanvaraa. Opiskelija voi valita pääaineensa parista sadasta vaihtoehdosta.
    Tilastoissa määritelty keskivertopyrkijä haluaisi todennäköisimmin oikeus- tai kasvatustieteellisten aineiden, lääketieteen, viestinnän, valtio-opin, sosiologian tai psykologian opiskelijaksi. Keskivertopyrkijää houkuttaa aineiden nauttima yleinen arvostus, hyvät työllistymismahdollisuudet eikä palkkakaan ole kehnompi.
    Keskivertopyrkijän raameihin eivät sen sijaan mahdu ne, jotka valitsevat oppiaineekseen vaikkapa assyriologian, indoeuropeistiikan, muinaiskreikan tai museologian. Tai ne, jotka päätyvät lukemaan työtiedettä, miestutkimusta, egyptologiaa, estetiikkaa tai arkeologiaa.
    Eri tiedekuntien opinto-oppaisiin tutustumalla selviää, että yliopisto harjoittaa tiedettä mitä erikoisimmilla aloilla. Suurin osa näistä harvinaisuuksista löytyy humanistisesta tiedekunnasta, jossa voi valita pääaineekseen vaikkapa seemiläiset kielet ja kulttuurit.
    Keskivertopyrkijälle tieteenala ei ensin sano yhtään mitään. Lähemmin aiheeseen tutustumalla selviää, että Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella opiskeltaviin seemiläisiin kieliin kuuluvat muun muassa akkadi, nykyheprea, foinikia, ugaritin kieli, aramea, Etiopian eri kielet, arabia ja sen eri murteet sekä syyrian kieli – siis lähes kaikki Lähi-idän alueen kulttuuri-historiallisesti merkittävät kielet.
    Opinto-oppaan mukaan seemiläisten kielten ja kulttuurien opinnot tähtäävät Lähi-idän kielten, historian, uskontojen, kirjallisuuden ja yleisen kulttuurihistorian tuntemukseen. Suuntautumisvaihtoehdoksi voi valita vaikkapa ”varhaiset kanaanilais-aramealaiset kulttuurimuistomerkit”.

Keskivertopyrkijän korvissa aine kuulostaa vähintäänkin muinaiselta, jopa turhalta, mutta professori Tapani Harviainen on toista mieltä. Hänen mukaansa oppiaine on hyvin ajankohtainen etenkin Lähi-idän tilanteen vuoksi.
    ”Lähi-idän levottomuudet ovat nostaneet alueen kulttuurin ja historian taas esille. Ymmärtääkseen Lähi-itää edes jotenkin täytyy tuntea sen juuria. Myös eurooppalaisen kulttuurin tuntemus edellyttää perehtymistä Lähi-idän taustoihin”, Harviainen sanoo.
    Harviainen vetää kurssia nimeltä Aramealaisia targum-tekstejä. Tässä kohtaa on pakko kysyä, mitä kurssilla oikein tehdään?
    ”Opiskellaan aramean kieltä, joka oli ennen arabiaa Lähi-idän valtakieli. Targum-tekstit taas ovat Vanhan testamentin käännöksiä. Aramean kielen opiskelu on tärkeää sen vuoksi, että tässä harrastetaan myös kulttuurin taustoja eikä vain sitä kulttuuria, joka tällä hetkellä vallitsee”, Harviainen vastaa.
    Harviaisen mukaan seemiläisiä kieliä ja kulttuureja kohtaan täytyy tuntea jonkinlaista intohimoa, jotta niiden opiskelussa olisi ylipäätään mieltä. Päntättävää nimittäin riittää: 3500 vuotta maailman historiaa, joka kattaa maantieteellisesti alueet Pakistanista Atlantin valtamereen ja Kaukasiasta Etiopian eteläosiin. Lisäksi harvinaisten kielten kirjoitusjärjestelmien opetteleminen kysyy opiskelijalta varsin pitkäjänteistä ja kärsivällistä luonnetta.
    Suurin opiskelumotivaatiota heikentävä tekijä on työtilanne: Helsingin Sanomien työpaikkailmoituksista on turha etsiä vapaana olevaa seemiläisten kielten tuntijan pestiä.
    ”Tätä ainetta ei opiskella rahasta vaan rakkaudesta. Pitää olla vähän sellainen taiteilijaluonne”, neuvoo Harviainen.
    Samalla laitoksella assyriologiaa eli muinaisen Mesopotamian historian, kielten ja kulttuurien tutkimusta opiskeleva Kaisa Vaittinen, 23, myöntää, että epävarma työllisyystilanne pelottaa joskus. Vaittisella on kuitenkin vahva vietti tutkijaksi – ja hyvä niin, sillä tutkijan toimi on opetustyön ohella lähestulkoon ainoa pesti, jossa assyriologian opiskelija voi kunnolla hyödyntää osaamistaan.
     ”Harva opiskelija pystyy sanomaan mitään varmaa tulevasta työpaikastaan”, sanoo myös latinaa ja Rooman kirjallisuutta klassillisen filologian laitoksella opiskeleva Laura Nissinen, 22.
    ”Meidän laitokselle ei tosin tulekaan niitä, joilla on työpaikka ensimmäisenä mielessä, vaan niitä, jotka ovat tästä aidosti innostuneita”, hän jatkaa.
    Sivuaineina arkeologiaa ja kreikkaa lukevan Nissisen mielestä klassillisen filologian opiskelu on ”äärimmäisen antoisaa”, sillä mitä enemmän opiskelee, sitä enemmän ymmärtää antiikin ja koko Euroopan historiaa ja kulttuuria.
    Ja kenellä olisi varaa purnata, jos opintosuunnitelma sisältäisi sellaisia kursseja kuin Platonin pidot, Hesiodoksen Työt ja päivät tai Pliniuksen kirjeitä? Pakollisella tilastotieteen johdantokurssilla istuva valtiotieteilijä heräisi luultavasti kiitollisena horroksestaan, jos luento vaihtuisikin aiheeseen Antiikin juhlat ja kisat.

Keskivertopyrkijästä kummallisilta kuulostavien aineiden opiskelussa on sekin hyvä puoli, että vuorovaikutus oppilaiden ja opettajien kesken on usein hyvin aktiivista. Pienillä laitoksilla kaikki tuntevat toisensa, opetusryhmät ovat pieniä ja yhteistyö tiivistä.
    Huono puoli taas on se, että niukkojen määrärahojen ja vähäisten oppilasmäärien takia opetusta antavia kursseja on liian vähän, jolloin opiskelijat joutuvat pänttäämään yksikseen ison kasan kirjatenttejä.
    Lisäksi oppilaskato vaivaa etenkin niitä laitoksia, joiden ainevalikoima vaatii harvinaisten kielten ja sitä kautta vaikeiden kirjoitusjärjestelmien opettelua. Harvan pinna kestää esimerkiksi assyriologian opiskelussa välttämättömän nuolenpääkirjoituksen tankkaamista: laitoksella on tällä hetkellä Kaisa Vaittisen lisäksi vain kaksi muuta assyriologian pääaineopiskelijaa.
    Harvinaisempiin ainevalintoihin päätyneitä opiskelijoita vaivaavat siis etenkin huonot tulevaisuuden näkymät työmarkkinoilla ja laitosten varojen puute. Mutta ne, joita ainevalinnan nurjat puolet eivät lannista, ovat opintoihinsa sitäkin paneutuneempia. Keskivertopyrkijästä heidät erottaa aito innostus ja intohimo ainettaan kohtaan.
    ”Onneksi on olemassa vielä sellaista henkistä uteliaisuutta, joka saa ryhtymään tähän hommaan”, kiittelee professori Harviainen oppilaitaan. Onneksi todella, sillä suurin osa suosituimpien aineiden ulkopuolella olevista kursseista ovat niitä, joiden avulla keskivertopyrkijänkin yleissivistys kohenisi enemmän kuin koko opintoputken aikana yhteensä.

Miia Savaspuro
Kuva: Marko Turunen