16. marraskuuta 2001
Teksti:

Suomen ylioppilaskuntien liiton toimintasuunnitelman luonnoksesta on poistettu kohtia, joissa vaadittiin mietojen huumeiden rinnastamista laillisiin päihteisiin.
    Hallituksesta puheenjohtaja Esa Perkiö, varapuheenjohtaja Lena Koskela ja Matti Hirvola vastustivat poistoja. Katri Söder, Aleksis Nokso-Koivisto, Lauri Luoto ja Salla Kiilunen äänestivät päihdeongelmia käsitteleviä kohtia vastaan.
    Alun perin Nokso-Koivisto oli ainoa, joka esitti eriävän mielipiteen. Kiilunen ei ollut paikalla.
    Tiedotteessaan sidosryhmilleen SYL kertoo olevansa pahoillaan toimintasuunnitelmaluonnoksen saamasta julkisuudesta. SYL:n mukaan stt ja Ylioppilaslehti muotoilivat toimintasuunnitelman kohdat mietojen huumeiden laillistamiseksi.
    ”SYL haluaa tehdä yhteistyökumppaneilleen tiettäväksi, että SYL ei suhtaudu myönteisesti päihteisiin eikä aja mietojen huumeiden laillistamista”, puheenjohtaja Esa Perkiö ja pääsihteeri Susanna Dromberg sanovat allekirjoittamassaan tiedotteessa.
    Sekä Ylioppilaslehti että stt kertoivat SYL:n hallituksen ajavan mietojen huumeiden rinnastamista laillisiin päihteisiin. Tämän tuli esiin niin Esa Perkiön kuin hallituksessa eriävän mielipiteen esittäneen Aleksis Nokso-Koiviston kommenteista.

Ylioppilaslehden aiemmat jutut aiheesta:
http://www.helsinki.fi/ylioppilaslehti/011019/011019sylhuumeet.html
http://www.helsinki.fi/ylioppilaslehti/011102/011102huumeet.html

SYL:n lehdistötiedote:
http://www.syl.helsinki.fi/asiakirjat/tiedotteet/2001/011019keskustelu.html

Heikki Valkama