Säästöjen suitut sijoittajat

T:Teksti:

Luvut ovat suuria. Suomessa on 440 000 kuntatyöntekijää. Heidän eläkemaksuistaan kertyneillä rahoilla on Kuntien Eläkevakuutus koonnut 75 miljardin markan arvoisen sijoitussalkun.
    Vastuu on suuri. Sijoitussalkun pitää tuottaa niin hyvin, että kuntatyöntekijät saavat aikanaan eläkkeensä, kun suuret ikäluokat poistuvat työelämästä.
    Vastuunkantajien piiri on pieni. Kuntien Eläkevakuutuksen sijoitussalkkuun ostaa ja myy osakkeita salkunhoitajaa. Yksi heistä on 28-vuotias Teemu Mäkelä.
    Tämän vuoden alussa salkunhoitajan työn aloittanut Mäkelä kuuluu nopeasti kasvaneen varainhoitoalan työntekijöihin. Hän on opiskellut rahoitusta ja laskentatointa Vaasan yliopistossa.
    Mäkelä on koulutettu arvioimaan, millaisia riskejä kannattaa ottaa, jotta sijoitus tuottaa parhaiten. Mutta kun käsissä ovat muiden ihmisten eläkkeet, eikö rahoja tule sijoiteltua huolimattomammin kuin omia rahoja?
    ”Ei, jos aikoo toimia ammattimaisesti työssään. Kyllä ammattiylpeys poistaa tuollaiset ajatukset”, Mäkelä vastaa.
    Ammattimaisuus. Sitä korostavat rahoitusalan ammattilaiset joka päivä. He tietävät, miten historian opetusten ja teorioiden mukaan sijoitukset tuottavat parhaiten.
    Rahoilla ei pelata. Ne sijoitetaan pitkäjänteisesti ja harkitsevasti.
    Silti Mäkelän kollegat, varainhoidon ammattilaiset, ja heidän asiakkaansa ajautuivat 1990-luvun lopussa noidankehään. Monen suomalaisen säästöt hupenivat silmissä, kun osakekursseihin puhallettu kupla poksahti keväällä 2000.
    Juuri varojen sijoittaminen ammattivoimin saattaa selittää osan kuplasta. Kupla syntyi, koska varainhoitajat toimivat – ainakin omalta kannaltaan – järkevästi ja suojasivat selustansa, arvioi Hankenin lehtori Henrik Palmén.
    Varainhoitajat olivat huomanneet, että kannattaa seurata muuta joukkoa, vaikka kaikkien sijoitukset menisivät pieleen. Sillä jos varainhoitaja poikkeaa valtavirrasta ja hänen näkemyksensä osoittautuu vääräksi, potkut uhkaavat.
    Palmén pitää pääsyyllisenä hallitsevaa sijoittamisen ajattelutapaa. Sen mukaan salkunhoitajien ainoa motiivi on seurata salkkunsa vertailuindeksiä eli käyrää, joka kuvaa esimerkiksi eurooppalaisten osakkeiden hintaa.
    Kunhan pysyy oman indeksinsä perässä, se riittää. Jos indeksillä menee huonosti ja omalla salkulla samoin, se ei haittaa. Niin menee muillakin.
    ”Juuri näin on käynyt. Se on selvä. Se on johtanut ainakin meillä pohdintaan, voitaisiinko jotain tehdä toisin. On pohdittu, pitäisikö esimerkiksi vertailuindeksejä korvata muilla tavoitteilla”, sanoo Risto Murto. Hän on Osuuspankin omistaman Opstock-pankkiiriliikkeen toimitusjohtaja.
    Epäonnistumisen selittäminen suomalaisille on sijoitusalan haaste. Ammattilaiset vakuuttavat, että sijoittaminen kannattaa ajan mittaan.
    Niin ajatellaan esimerkiksi Kuntien Eläkevakuutuksessa: ”Meillä on pitkän aikavälin strategia. Jo aikoinaan täällä on päätetty, että osakepuolelle keskitytään ja siellä pitkän aikavälin kasvusektoreihin. Historia todistaa, että osakesijoitukset tuottavat pitkällä tähtäimellä parhaiten”, Mäkelä sanoo.

Moni on varmasti kuullut samat väitteet asioidessaan pankin sijoitusneuvojalla. 1990-luvun lopun epäonnistumisten selittäminen on kuitenkin vaativaa, sillä varainhoito on uutta Suomessa.
    Vasta 1990-luvun nousukausi on opettanut suomalaisille, että kaikkea rahaa ei pidä laittaa asuntoon ja pankkitilille. Suomalaisen pitää nyt puntaroida eläkevakuutuksia, sijoitusrahastoja ja sijoitusvakuutuksia.
    Yritykset ja säätiöt ovat samassa tilanteessa: kiinteistöt eivät riitä niille enää sijoituskohteiksi ja pankki lainanantajaksi. Niiden on osattava hyödyntää monipuolisesti pääomamarkkinoita.
    Suomalainen yhteiskunta arvopaperistuu, kuten professori Sami Torstila Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen laitokselta osuvasti sanoo. Ja tähän arvopaperistumiseen tarvitaan Teemu Mäkelän kaltaisia erityisosaajia.
    Heitä onkin koulutettu urakalla koko 1990-luvun ajan. Ennen rahoitusta saattoi opiskella pääaineena vain ruotsalaisessa kauppakorkeakoulussa Hankenissa. Vaasan yliopistossa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa se oli osa laskentatoimen koulutusta.
    Vuonna 1992 myös Helsingin kauppakorkeakoulu otti rahoituksen pääaineeksi ja on lisännyt sisäänottomääriä nopeasti nykyiseen 75:een. Rahoituksen opiskelijaksi on ollut vaikeinta päästä kauppakorkean sisäisessä haussa.
    Koulutus on tuottanut tulosta. Alalle tulevat ammattilaiset hallitsevat teoriaa selvästi paremmin kuin edeltäjänsä kymmenen vuotta sitten, Risto Murto sanoo.
    ”Tämä toimiala toimi pitkään ’suomentajana’ eli kertoi asiakkaille muualla tehdyt päätelmät suomeksi. Nyt asiakkaiden tietotaito ja vaatimustaso ovat nousseet selvästi.”
    Teemu Mäkelä uskoo saaneensa koulutuksesta hyvän pohjan. ”Kokemuksen merkitystä ei silti pidä aliarvioida. Kestää aikansa ymmärtää, miten markkina käyttäytyy. Se kun ei toimi aina ihan niin kuin teoriat sanovat.”

Vaikka moni asia on mennyt sijoitusammattilaisilla pieleen, he kulkevat pää pystyssä. Harva syyttää julkisesti ammattilaisia tyrimisestä. Itse asiassa harva edes tuntee rahoituksen ammattilaisia.
    Toisin oli 1980-luvulla, jolloin pankkiiriliikkeiden meklarit eli osakekauppiaat näkyivät lehdissä ja kaduilla. Heistä tuli finanssimaailman hullujen vuosien symboleja ja osin syntipukkeja.
    Nyt rahoitusalan edustajat haluavat antaa hillityn kuvan ja korostavat ammattimaisuuttaan. ”Jos jotain glamouria on mielikuvissa, se häipyy aika nopeasti. Sanomme uusille työntekijöille, että tämä on raakaa työtä ja ratkaisevaa on se, kuka lukee kotiläksynsä parhaiten”, toteaa Maunu Lehtimäki.
    34-vuotias Lehtimäki aloitti uransa jo 1980-luvun alussa opintojensa ohessa. Hänet nimitettiin vastikään Evli-pankin omaisuudenhoitoyhtiön toimitusjohtajaksi.
    ”Tästä on tullut ammatti muiden joukossa”, Lehtimäki kiteyttää.
    Työssään varainhoitajat päättävät, mihin sijoittajien antamat varat laitetaan. He pohtivat markkinoiden tulevia trendejä, laskevat riskejä ja varmistavat, että rahastoissa riittää varoja, jos joku haluaa lunastaa rahansa pois.
    Tavallinen sijoitusrahastoihin tai vakuutuksen sijoittanut tuskin ikinä keskustelee todellisen varainhoitajansa kanssa. Hänet ohjataan pankissa tai vakuutusyhtiössä konttorin sijoitusneuvojalle, joka useimmiten on nainen.
    Mutta todelliset päätökset tekevät salkunhoitajat, ja he ovat yleensä miehiä, kertovat Suomen ekonomiliiton tilastot.
    Miksi? ”Tämä ala liitetään helposti rahasta puhumiseen. Minun mielestäni naiset eivät halua puhua rahasta. Se ei kiehdo heitä samalla tavalla kuin miehiä”, pohtii Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen opiskelijoiden yhdistyksen Financen puheenjohtaja Christian Gylling.
    Tilastojen mukaan salkunhoitajilla on muutakin yhteistä. Muihin ekonomeihin verrattuna rahoitusalan ammattilaiset ovat keskimääräistä nuorempia ja usein kotoisin Etelä-Suomesta.
    Salkunhoitaja on yksi kaikkein halutuimmista varainhoidon tehtävistä. Siihen pääsee usein vasta toimittuaan markkinoilla muutaman vuoden – Suomessa se on tällä alalla jo pitkä kokemus.
    Yleensä tehtävät sijoitustoiminnassa alkavat vaatimattomammista hommista. Rahoituksen opiskelijat hankkivat tavallisesti kannuksia analyytikkoina tai meklareina.
    Matemaattista päätä finanssimaailmassa tarvitaan. ”Hyvin monet salkunhoidon työkalut edellyttävät matemaattista ajattelukykyä, mutteivät mitään korkeatasoista matemaattista osaamista. Sanotaan, että on hyvä olla ’numeroihminen”, professori Sami Torstila muotoilee.
    Lisäksi on oltava ”markkinoiden mies”: ”Tämä on kuluttava ammatti. Monessa muussa työssä voit unohtaa työt, kun lähdet kotiin. Täältä kun lähdet, salkku seuraa sinua. Se ei nuku koskaan. Kun avaat lehdet, luet aina asioista, joilla on vaikutusta salkkuusi”, Lehtimäki sanoo.

Rahoituksen opiskelija voi vielä laistaa markkinoiden seuraamisesta. ”Olen lopettanut pörssikurssien seuraamisen. Kun meni hyvin, seurasin päivittäin ja sijoittelin itsekin. Nyt seuraan kerran kuukaudessa alamäkeä”, sanoo kolmatta vuotta opiskeleva Christian Gylling.
    Gylling odottelee vuoden päättävää tenttikautta. Hän ja hänen 75 hengen vuosikurssinsa jäsenet valmistuvat muutaman vuoden kuluessa.
    Kun he aloittivat opintonsa, Suomi eli tekno-osakkeiden huumassa ja pörssikurssit nousivat nopeasti. Nyt kurssit ovat pohjalla.
    Gyllingin vuosikurssin opiskelijoiden tulevaisuudennäkymät ovat heikommat kuin kukaan olisi vähän aikaa sitten uskonut. Rahoitusalan ammattilaisista moni on joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Opstockin Risto Murto sanoo alan olevan syvimmässä kriisissään kymmeneen vuoteen.
    Useissa pankeissa ja pankkiiriliikkeissä rekrytointi on nyt kielletty. ”Jännä nähdä, miten taloudellinen tilanne näkyy meidän työllistymisessämme”, Gylling miettii.
    Sijoitusala vetää rahoituksen opiskelijoista arviolta kolmanneksen. Loput hankkiutuvat konsulteiksi, yritysten rahoitustehtäviiin tai investointipankkeihin. Usean osaajan tie vie ulkomaille.
    Lontoolaiset yritysten rahoitusta hoitavat suuret investointipankit tulivat tänäkin syksynä kauppakorkeakoululle esittelemään itseään. Lontoossa on tarjolla kahden vuoden sopimuksia, jotka saatetaan palkita jatkosopimuksella.
    Aloittelijoiden innokkuutta koetellaan 80 tunnin työviikoilla. Ainoa vapaa-aika saattaa olla kello kuudelta ajettava mikroautokisa työkavereiden kesken.
    Mutta palkat ovat parempia kuin Suomen parikymmentätuhatta markkaa, jonka aloitteleva rahoituksen ammattilainen voi työnantajaltaan pyytää.
    Risto Murto muistuttaa, että koko varainhoitoala joutuu miettimään, paljonko suomalaisia osaajia tulevaisuudessa tarvitaan. Suomalaiset varainhoitoyhtiöt saattavat jäädä isompien jalkoihin.
    ”Ulkomaiset yritykset ottavat markkinat suomalaisilta myyntityön tai yritysostojen kautta. Suurten suomalaisten sijoittajien varainhoito voi siirtyä suurille yhtiöille Lontooseen tai Tukholmaan. Tämä ala ei ole kyennyt luomaan suomalaisia vientituotteita. Siksi ala joutuu suhtautumaan jatkuvasti defensiivisesti, koska tänne tullaan, mutta täältä ei lähdetä mihinkään”, Murto sanoo.
    ”Voi käydä niin, että kolmessa vuodessa suomalaiset palveluntarjoajat ovat vähemmistössä. Jos niin käy, pitää kauppakorkeakoulun sisäänottomäärätkin puolittaa.”

Matias Möttölä
Kuva: Veikko Somerpuro