Pitääkö opiskelijan valehdella päästäkseen HIV-testiin?

T:Teksti:

Opiskelijanuorukainen pyysi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöltä (YTHS) HVI-testiä. Hänelle kuitenkin todettiin, ettei hän kuulu riskiryhmään. Lopulta testi heltisi, kun potilas valehteli käyttäneensä prostituoitujen palveluja itärajan takana. Miksi opiskelijaa ei haluttu testata, YTHS:n terveydenhoitaja Pirjo Lindfors?

”Kuulostaa kyllä tosi vieraalta asialta. Todella oudolta. Testejä pyydetään meiltä erittäin paljon ja paljon niitä tehdäänkin, ihan päivittäin. Tietysti ennen testejä keskustellaan ja kerätään taustatietoa esimerkiksi itämisaikojen takia, mutta ei testejä koskaan kieltäydytä tekemästä. Tässä on pakko olla kysymyksessä jonkinlainen väärinkäsitys.”

Ei siis ole olemassa mitään kriteerejä, joiden perusteella päätettäisiin, tehdäänkö testi vai ei?

”Ei.”

Onko testaaminen kallista YTHS:lle?

”Ei ole.”

Entä opiskelijalle?

”Opiskelijalle testi on maksuton.”

Kuinka paljon opiskelijoille tehdään HVI-testejä?

”Numerotietoja en pysty antamaan, mutta paljon niitä otetaan. Nykyään monet ottavat testejä varmuuden vuoksi esimerkiksi seurustelun alkuvaiheessa, vaikka epäilystä taudista ei olisikaan. Näissäkin tapauksissa testit tietysti tehdään.”

Onko testiin mielivien määrä lisääntynyt?

”Ei ehkä niinkään lisääntynyt, vaan kiinnostus on enemmän puuskittaista. Esimerkiksi lehtien kirjoittelu vaikuttaa.”

Mika Kukkonen