16. marraskuuta 2001
Teksti:

Jos 1960-luvun amerikkalaisia mustia kansalaisoikeustaistelijoita pitäisi verrata kantaaottaaviin muusikoihin, Martin Luther King voisi olla Sting (kriittinen mutta hovikelpoinen). Malcolm X olisi ehdottomasti Rage Against the Machinen ex-laulaja Zack de la Rocha (vihainen ja tinkimätön).
    Siinä missä King saarnasi väkivallattomuutta ja rotujen välistä veljeyttä, Malcolm X nimitti valkoista miestä paholaiseksi ja kehotti mustia irtautumaan valkoisesta yhteiskunnasta.
    Kingin yleishumaani sanoma kelpasi sekä itärannikon valkoisille älyköille että keskiluokkaistuville mustille, Malcolm X:n radikaalimpi viesti ei.
    Itse asiassa Malcolm X halveksi kumpaakin ihmisryhmää. Hänen mielestään etelävaltioiden republikaaneja äänestäneet punaniskat olivat rehellisempiä kuin itärannikon tekopyhät liberaalit, koska he eivät peitelleet rasismiaan.
    Keskiluokkaan nousseet, valkoisten elämäntyyliä jäljittelevät mustat taas olivat Malcolmin mukaan häpeäksi rodulleen. Malcolm X olisi inhonnut Bill Cosbya.

Malcolm X muistetaan radikaaleista puheistaan. Kymmenen vuoden ajan hän lensi ympäri Yhdysvaltoja ja saarnasi Nation of Islamin johtajan Elijah Muhammadin separatistista sanomaa. Hän muistutti kuulijoitaan valkoisten tekemistä vääryyksistä.
    Erään yliopistoluennon jälkeen Malcolmin puheesta liikuttunut valkoinen opiskelijatyttö tuli kysymään, mitä hän voisi tehdä mustien aseman parantamiseksi.
    ”Et mitään”, Malcolm vastasi.
    Vuonna 1964 Mekkaan tekemänsä pyhiinvaellusmatkan jälkeen Malcolm lievensi näkökantojaan. Hän oli valmis yhteistyöhön myös valkoisten kanssa taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta.
    Mutta silloin hän ei ollut enää Malcolm X vaan El-Hajj Malik El-Shabazz. Nimi vaihtui samalla kun Malcolm hylkäsi oppi-isänsä Elijah Muhammadin opetukset.
    Uutta, maltillisempaa Malcolmia ei kuitenkaan pitkään kuultu. Kolme miestä ampui hänet kesken puhetilaisuuden New Yorkin Audubon-tanssisalissa 21.2.1965. Murhaa epäiltiin Nation of Islamin järjestämäksi, mutta asiasta ei saatu milloinkaan todisteita.
    Ennen kuolemaansa Malcolm saneli elämäkertansa toimittaja Alex Haleylle. Time-lehden viime vuosisadan kymmenen merkittävimmän asiateoksen listalle päätynyt kirja julkaistiin Suomeksi vasta tänä syksynä.
    Haleyn urakka kesti yli kaksi vuotta eikä ollut helppo. Miettikääpä alkuasetelmaa: Haley oli keskiluokkainen musta toimittaja, joka kirjoitti Valittuihin Paloihin ja Playboyhin ja edusti juuri sellaista valkoisten kanssa veljeilyä, jota Malcolm X vastusti. Miksi radikaali muslimisaarnaaja kertoisi elämäntarinansa hänelle?
    Tätä taustaa vasten lopputulos on hieno. Kun Malcolm lopulta suostui puhumaan muustakin kuin Elijah Muhammadin opetuksista, hän kertoi tarinansa pikkutarkasti ja avomielisesti.
    Ja tarinahan on mielenkiintoinen. Pitkänhuiskea michiganilaispoika muuttaa 15-vuotiaana pois kotoa. Parikymppisenä hän on jo tunnettu hahmo Harlemin alamaailmassa.
    Nuori Malcolm elättää itsensä hanttihommilla, uhkapelillä ja huumekaupalla. Hän tutustuu sellaisiin jazz-kuuluisuuksiin kuin Billie Holiday ja Lionel Hampton.
    1940-luvun Harlemista piirtyy tarkka ja värikäs kuva. Vain katuslangin suomennokset tökkivät hiukan.
    Välillä mieleen tulee Petri Nygård. ”Äijä, anna ku mä bamlaan sulle jotain…” ei vain istu Malcolm X:n suuhun yhtä hyvin kuin alkuperäisteoksen ”My man, let me pull your coat to something”.

Pikkurikollisen ja huumekauppiaan ura vie Malcolmin lopulta tietenkin vankilaan. Ja vankila muuttaa miehen.
     Malcolm aloittaa kirjeenvaihdon Elijah Muhammadin kanssa. Hän opettelee uudelleen lukemaan ja perehtyy mustien historiaan ja Nation of Islamin oppeihin. Kun hän vapautuu vankilasta 1955, tupakanpoltto, huumeet ja seksi ovat jääneet pois. Hän aloittaa uransa muslimisaarnaajana.
    Malcolmi teki kaiken kertaheitolla: hän vaihtoi elämäntapojaan ja uskontoaan ja omaksui uudet poliittiset asenteet – ainakin Haleyn kirjan mukaan. Välillä sivuilta aistii ylidramatisoinnin ja jälkikäteistodistelun sivumaun.
    Kaikki mitä Malcolm oli tehnyt ennen vankilaan joutumistaan, oli pahaa. Ja sieltä vapauduttuaan hän teki vain hyvää. Eikä hän olisi tajunnut, mikä on oikein, jollei olisi ensin tehnyt väärin.
    Vaikka Malcolm X oli ehkä mielipiteiltään periamerikkalaisuuden peilikuva, hänen elämäkertansa on Hollywoodista tuttu periamerikkalainen yksilön kasvu- ja muutostarina.
    Ihmekös tuo: ei pidä unohtaa Alex Haleyn Valitut Palat -taustaa.

Ilkka Karisto

Alex Haley & Malcolm X: Malcolm X. Suomentanut Kimmo Heikkinen. Desura, 2001.