Ennen brändejä ja osakkeenomistajien kaikkivaltiutta elettiin duunareitten ja patruunoiden aikaa. Nykyisen UPM-Kymmenen taidekokoelma on suurelta osin tämän ajan monumentti.
Kokoelma – noin 2000 teosta – on keskikokoisen museon suuruinen ja kasvaa edelleen. Se on syntynyt vähitellen vuosien saatossa metsäfirmojen sulautuessa toisiinsa.
Kokoelmasta on nyt näytteillä Taidehallissa Metsän henki -nimen alla 141 teosta, jotka muodostavat 150 vuoden ajallisen jatkumon.
Suurin osa näyttelyn töistä on 1920-30-luvuilta. Taiteella oli silloin kansallinen tehtävä, ja suuryritykset olivat taiteen aktiivisia mesenaatteja.
Samaan tapaan kuin yrityslahjat tilataan nykyisin usein kotimaisilta taiteilijoilta, yritykset halusivat maalauksiensa heijastavan kansallista identiteettiä. Välillä tarvittiin tietysti muotokuva toimitusjohtajasta ja taidetta koristamaan konttoria tai klubia.
Vasta myöhemmin kokoelmaa ryhdyttiin täydentämään systemaattisesti. Taidehistoriallisia aukkoja on paikattu hankkimalla kokoelmasta entuudestaan puuttuvan taiteilijan teoksia tai vaihtoehtoisesti lisää teoksia aiemmin kokoelmaan päässeeltä tekijältä.
Kokoelmaan kuuluvat tehdasmaisemat ovat kiinnostavia. Ne dokumentoivat mennyttä teollisuusarkkitehtuuria, ja niistä paistava usko teknologian voittoon puhuttelee myös nykykatsojaa. Tehtaat kohoavat ylväinä linnoina luonnon keskeltä.
Näyttelyn muotokuvaosasto on reilusti kabinettihenkinen. Ripustuksella on luotu sikarin tuoksua uhkuva tunnelma, jonka keskellä vallan raskauttamat ja ikääntyneet johtajat tuijottavat pönkeinä eteensä.
Kansallissankari Mannerheimista on julmetunkokoinen edustusmuotokuva, jossa hänet on (yllätys, yllätys) kuvattu valkokenraalina. Mannerheimin parina on P. E. Svinhufvud.
1930-luvun käsitys oikeasta isänmaallisuudesta suorastaan huokuu maalauksista. Ajan asenteista kertoo hyvin se, ettei kumpikaan herroista ole ollut missään tekemisissä UPM-Kymmenen edeltäjien kanssa.
Nykytaideosasto edustaa hillittyä modernismia. Suuryhtiöiden taidemaku on ollut konservatiivista silloinkin, kun asiantuntijat ovat vaikuttaneet hankintoihin. Kuvaavasti Birger Carlstedtin abstraktia seinämaalausta ei lopulta tilattu, koska se lienee ollut aikoinaan liian räväkkä.
Myöhemmin hillitty abstraktio kotiutui metsäteollisuusyhtiöihin samoin kuin muihin suuryrityksiin. Yritysten kasvaessa ja tehdaspaikkakuntien linkittyessä konserneiksi abstraktin modernismin yleispätevyys alkoi selvästi miellyttää vuorineuvoksia.
Metsän henki kuljettaa kävijää melkoisen viihdyttävästi eteenpäin. Ällistyttävimpiä löytöjä on tsaarin armeijan upseerin ja taidemaalarin Hugo Backmanssonin muotokuvasarja, jossa teollisuusjohtaja ja pakkaus yhdistyvät kollaasiksi. Simo Hannulan grafiikkasarja tehdastyöstä tallentaa kiinnostavasti tehdastyön arkea.
Yritysten taidekokoelmat kertovat toisenlaisesta taidehistoriasta. Valta ja raha näkyvät alastomampina kuin museoiden demokratisoiduissa esillepanoissa. Samanaikaisesti tehdaspatruunat ovat voineet valita teoksia ennakkoluulottomammin kuin museoiden intendentit. Kansallisen taiteen tarina menee uusiksi.
UPM-Kymmenen taidekokoelma Helsingin taidehallissa 11.11. saakka
Vihreän kullan vartija
Hugo simberg suunnitteli 1899 Kymiyhtiölle liikemerkiksi tarueläimen, aarnikotkan. Aarnikotka otettiin virallisesti käyttöön 1901, joten se viettää tänä vuonna satavuotisjuhliaan. Juhlimiseen on syytä, sillä aarnikotka on pisimpään Suomessa yhtäjaksoisesti käytetty liikemerkki.
Aarnikotka eli griippi tunnettiin jo muinaisessa Mesopotamiassa. Eurooppaan se saapui kreikkalaisten välityksellä.
Kotkan ja leijonan yhdistelmä on mytologian mukaan merkittävien voimien haltija. Myös suomalaisissa mytologiassa aarnikotka eli vaakalintu vartioi aarteita. Sen lisäksi tarueläin on suosittu heraldinen tunnus, jota käytetään vaakunakilvissä.
UOM-Kymmenen aarnikotkaa on muokattu kahdeksan kertaa. Simbergin ensimmäinen luonnos poikkeaa hänen lopullisesta merkistään. Alkuperäinen griippi on hurja otus, joka näyttää painajaismaiselta ja pelottavalta.
Simbergin suunnittelema logo miellytti yhtiötä nelisenkymmentä vuotta. Sitten Dagmar Kärnä uudisti aarnikotkan 1942. Uudistus oli melko vähäinen.
Vasta sodan jälkeen aarnikotkaa uudistettiin enemmän. Topi Valkosen suunnitelmissa (1955 ja 1956) tunnuseläin muuttui pelkistetymmäksi. Aikaisempaa massiivisemmat piirteet heijastivat Kymiyhtiön tuotannon volyymin kasvua.
Erik Bruun pisti griipin uusiksi sekä 1967 että 1981. Aarnikotka litistettiin kaksiulotteiseksi reliefiksi, ja se kadotti alkuperäistä koristeellisuuttaan. Modernismi löysi tiensä logoon.
Esa Ojalan muotoilu (1989) palautti tunnuskuvan lähemmäksi alkuperäistä asuaan. Simbergin versioon verrattuna logo on kuitenkin pelkistetympi. Samoin siitä on tullut vähemmän uhkaava ja salonkikelpoisempi.
Aarnikotka on löytänyt paikkansa kirjepapereiden ja mainoksien lisäksi myös taide- ja koriste-elementiksi. Sitä on kaiverrettu maljakoiden kylkeen ja kirjailtu kuvakudoksiin. Kymiyhtiön vanhan pääkonttorin julkisivua koristaa kaksimetrinen kullattu aarnikotka.
Satavuotias logo säilynee, sillä tutuksi tullut liikemerkki herättää ihmisissä luottamusta. Se ei ole pieni seikka suhdanneherkässä liikemaailmassa.
Juha-Heikki Tihinen
Kuva: UPM-Kymmenen
