”Pitää tehdä kaikkensa yhdyskunnan eteen. Entä omat tarpeeni? Koko järjestelmä saa minut tuntemaan itseni merkityksettömäksi”, Woody Allenin neuroottisella äänellä puhuva työläismuurahainen valitti psykiatrilleen muutaman vuoden takaisessa animaatioelokuvassa Antz.
Vastaukseksi psykiatri lohdutti työläismuurahaista, että tämä oli oivaltanut elämänsä tarkoituksen. Yksilöinä muurahaisten nimittäin kuuluukin olla merkityksettömiä. Vain siten ne palvelevat yhteisöään. Ja juuri yhteisössä muurahaisten voima lepää.
Tavallaan reaalisosialismi elää ja voi hyvin muurahaisyhdyskunnissa ympäri maailmaa yhtä lailla Yhdysvaltojen keskilännessä kuin Pohjois-Korean maaseudulla.
Kenenkään ei tarvitse kapinoida, sillä valta jakaantuu tasapuolisesti. Yhdyskunnan miljoonat osaset toimivat saumattomasti yhteisen päämäärän eteen.
Maallikolle muurahainen ei tule ensimmäisenä mieleen, kun alkaa pohtia maailman johtavaa eläinlajia. Monet alan tutkijat väittävät silti, että toistasataa miljoonaa vuotta maapalloa asuttaneet muurahaiset ovat planeetan todellisia valtiaita.
Muurahaiset ovat lukumääräisesti maailman ylivoimaisesti suurin eläinryhmä. Niitä on kaikkialla. Suurkaupungeissa ja sademetsissä. Aavikoilla ja helsinkiläisyksiöiden ruokakaapeissa.
Määrän mukana kasvaa myös massa. Elävien muurahaisten määrän on arveltu olevan kymmeniä tuhansia miljoonia miljoonia. Nollat asettuvat paremmin mittasuhteisiinsa, kun muistaa että nämä muutaman milligramman painoiset yksilöt painavat yhteensä osapuilleen saman verran kuin koko maailman kuusimiljardinen ihmispopulaatio.
Muurahaisyhdyskuntien menestys perustuu niiden pitkälle kehittyneeseen hajuviestijärjestelmään. Yksinäiseksi eristetty muurahainen olisi päämäärätön, mutta yhdessä lajitovereidensa kanssa sen toiminta muuttuu älykkääksi.
Sosiaalisten järjestelmien itseorganisoitumisesta ja niin sanotusta parviälykkyydestä (swarm intelligence) ovat hiljattain kiinnostuneet muutkin kuin muurahaistutkijat. Muurahaispesistä haetaan vastauksia tekoälyn kehittämiseen. Sosialismilla voi siis vielä olla kaupallisiakin sovelluksia.
Mutta muurahaissosialisminkin toimivuudella on rajansa. Sivilisaatiot törmäävät päivittäin. Yhteiskunnat käyvät säälimätöntä kamppailua elintilasta, todellisia hyökkäyssotia toisia muurahaislajeja ja muita hyönteisiä vastaan.
Ei siis sittenkään maailmanvallankumousta, ei edes rauhanomaista rinnakkaineloa. Korkeintaan sosialismi yhdessä keossa.
Muurahaisten julmissa taisteluissa ei tunneta Geneven sopimuksia. Kilpavarustelun tuloksena kemialliset aseet ovat olleet sotaretkillä käytössä jo pitkään. Kun yksittäisen muurahaisen henki on yhteisöissä muutenkin heikossa kurssissa, eivät itsemurhaiskutkaan ole niille vieraita.
Yksi muurahaislaji on erikoistunut näihin itsemurhapommituksiin. Sen edustajat voivat ääritilanteissa räjäyttää itsensä ruiskuttaakseen myrkkyä vastustajiensa päälle.
Arkisemmistakin murkuista saa irti kiehtovia tarinoita. Ranskalainen Le Nouvelle Observateur -lehden tiedetoimittaja Bernard Werber on rikastunut 1990-luvun alussa kirjoittamillaan tieteisromaaneilla, joiden pääosissa ovat suomalaisillekin tutut punamuurahaiset.
Fiktio pienistä kuusijalkaisista hyönteisistä ei kuulosta varsinaiselta bestselleriltä. Werberin lähitulevaisuuteen sijoittuvaa Muurahaiset-trilogiaa, josta on nyt suomennettu kaksi ensimmäistä osaa, on kuitenkin myyty yksin Ranskassa miljoonia kappaleita.
Werberin luoma muurahaismaailma tempaakin yllättäen mukaansa. Tieteellinen asiantuntemus yhdistyy sopivassa suhteessa fantasiaan. Eteneepä tarina miten vauhdikkaasti tahansa, säilyvät tarkat yksityiskohdat mukana. Samalla tuntosarvipäiset otukset alkavat saada inhimillisiäkin piirteitä. Niillä on kadehdittavia taitoja. Niiden kemiallisen viestinnän korkein taso, salamannopea ja kaikenkattava ”absoluuttinen viestiyhteys” (av) alkaa tuntua kiehtovammalta kommunikaatiomuodolta kuin mikään ihmisen keksimä.
Werber varoo silti inhimillistämästä muurahaisiaan liikaa. Ihmisten totalitaristiset yhteiskunnat ovat poikkeuksetta luhistuneet. Niille muurahaisyhdyskunnista onkin turha hakea mallia.
Päälle päin samanlaisilta näyttävät muurahaiset eivät suinkaan sitä ole. Vaikkei individualismille muurahaispesässä ole sijaa, ammentaa yhteisö voimansa moninaisuudesta. Luonto vihaa yhdenmukaisuutta ja rakastaa moninaisuutta, Werber muistuttaa.
”Paras tapa uudistaa ajattelua on siirtyä ihmisen mielikuvituksen ulkopuolelle.”
Petri Hakkarainen
Kuva: Jenny Ersaari
