16. marraskuuta 2001
Teksti:

Suomen yliopistoihin pitää haalia lisää köyhiä ja fiksuja, ei rikkaita ja tyhmiä.
    Suomalaisten korkeakoulujen pitäisi pystyä kilpailemaan maailman johtavien yliopistojen kanssa opiskelijoista ja resursseista. Näin linjataan opetusministeriön korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiapaperissa.
    Strategiapaperi on hyvä, etenkin verrattuna keväällä julkisuuteen tulleeseen luonnokseen. Koko strategian henki on muuttunut aiemmasta. Vielä keväällä koulutus nähtiin kauppatavarana, josta piti saada hyvä hinta.
    Nyt painopistettä on siirretty: Ulkomaisia opiskelijoita ei enää pidetä lypsylehminä, jotka parantavat korkeakoulujen taloutta ja tuottavat voittoja korkeakoulubisneksessä. Maksullista koulutusta ei enää nähdä itseisarvona.
    Ulkomaisille opiskelijoille on löytynyt uusi tehtävä, työvoimapulan lievittäminen. Suomea uhkaa väestön ikääntymisen myötä työvoimapula. Kun ulkomaisten opiskelijoiden määrää lisätään, yhä useampi heistä jää Suomeen töihin.
    Suomi on hieman myöhässä. Esimerkiksi Saksa, Hollanti, Tanska, Norja ja Britannia ovat jo aloittaneet ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden houkuttelun. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Aiemmassa versiossa ehdotetut ulkomaalaisten lukukausimaksut karsivat köyhät ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat pois. Ja juuri esimerkiksi Itä-Euroopan köyhimpien maiden opiskelijoilla olisi varmasti eniten haluja jäädä töihin Suomeen.
    Strategiassa ehdotetaan myös oleskeluluvan saamisen helpottamista. Nyt tutkinto-opiskelijoiden odotetaan lähtevän Suomesta heti opintojen jälkeen. Se on täysin järjetöntä. Suomi syytää ehdoin tahdoin koulutukseen satsattua rahaa ulkomaille. Mitä pitempään ulkomaalaiset pysyvät Suomessa töissä, sitä parempi.
    Koulutusbisneksen kannalta it-yliopistot lukukausimaksuineen voivat olla hyvä idea. Mutta jos ulkomaisten koulutuksesta tehdään bisnestä, ulottuu se pian myös kotimaisiin opiskelijoihin.
    Kansantalouden kannalta Suomessa käväisevät tutkinnonsuorittajat eivät ole paras vaihtoehto. Rautalangasta vääntäen: otetaan mieluummin köyhiä ja fiksuja kuin rikkaita ja tyhmiä.
    Suomalaisen yliopistokoulutuksen houkuttelevuutta tulee lisätä todellisella laadulla. Ei sillä, että korkeilla maksuilla ulkomaalaisille opiskelijoille uskotellaan tarjolla olevan korkeatasoista vastinetta rahoille.

Heikki Valkama
päätoimittaja