16. marraskuuta 2001
Teksti:

Lokakuisena tiistaipäivänä viestinnän laitoksen kanslian edessä väitellään kiihkeästi. ”Eiks viestinnän opiskelusta ole kuitenkin aika paljon hyötyä sun työn kannalta?” lehtori Salli Hakala yrittää.
    ”Tällä ei ole kyllä mitään yhteistä työni kanssa”, tuhahtaa 24-vuotias opiskelija Jaana Pelkonen. ”Suoraan sanoen mä en aina oikein ymmärrä, mihin viestintää tieteenä tarvitaan.”
    Mutta Far Out- ja Tilt-ohjelmia juontava Pelkonen ei varsinaisesti valita. Hän tiesi jo lähtiessään opiskelemaan viestintää, ettei saisi varsinaista toimittajakoulutusta.
    Lahdesta kotoisin oleva Pelkonen mietti pitkään lääkärin ja juristin opintojen väliltä, mutta valitsi lopulta viestinnän.
    Valinta oli luonteva, sillä Pelkosesta tuli mediatyöläinen jo lukion toisella luokalla, kun hän meni työharjoitteluun Lahden radioon. ”Yhtäkkiä mut pistettiin kadulle tekemään haastatteluja ja siitä se lähti.”
    Lukion jälkeen hän vietti välivuoden Helsingin kristillisessä opistossa Laajasalossa radiotyön linjalla. Sieltä hän päätyi Radiomafian toimittajaksi ja sitten sattumalta televisioon.
    ”Mafiassa oli jotain tyyppejä, jotka oli töissä myös telkkarituotannossa. Yhtenä päivänä vaan soitettiin ja kysyttiin, haluaisitko tulla Tiltin koekuvauksiin”, Pelkonen kertoo.
    Kesällä 1998 Pelkonen hurmasi katsojia Jyrkin juontajana. Sitten tuli Far Out ja lopullinen pongahdus julkkikseksi. Pelkonen kiistää, että julkisuus olisi noussut hattuun.
    ”Mun mielestä mä olen ihan tavallinen tyttö, joka käy koulua ja on töissä telkkarissa. Julkisuus kuuluu tähän työhön. Aina on joku, joka halutaan nostaa esille, mutta ei tämä vaihe kauan kestä.”
    Hän myöntää, että itsensä katseleminen Seiska-lehden kolmemetrisessä katumainoksessa ei ole kovin mairittelevaa. Hän sanoo kuitenkin suoraan, että mannekiiniksi ryhtymiselle on syynsä: raha.
    Julkisuus on muuttanut Pelkosen elämää vähän. Uusia ”ystäviä” on vain ilmaantunut yhtäkkiä jostakin. Oikeiden ystävien suhtautuminen ei ole sen sijaan muuttunut miksikään.
    ”Lähinnä ne on musta huolissaan, kun mä teen tällasta kauheeta hömppää. Ja se on ihan oikea suhtautuminen”, Pelkonen nauraa.
     Kolmannen vuoden viestinnän opiskelijalla ei ole kiirettä valmistua. Tiukasta työtahdista huolimatta opintoviikkoja on kertynyt viitisenkymmentä.
    Hän tekee töitä ”nyt kun niitä vielä on”, mutta maisterin paperit hän on päättänyt hankkia. ”Jos olen pelkästään joku Tilt-täti, niin ei sillä hirveen pitkälle pääse sitten kun mä lähden etsimään työpaikkaa.”
    Viestinnän opiskelijoiksi pyrkiville Pelkonen antaa yhden neuvon: ”Lukekaa sitä Kuneliusta yötä päivää. Se pitää osata pääsykokeissa ulkoa vaikka väärin päin.”

Miia Savaspuro
Kuva: Denis Heimonen