30. marraskuuta 2001
Teksti:

Joskus kannattaa totella äitiä. Ja joskus kannattaa mennä professorin puheille, vaikkei olisi varma, onko se soveliasta. Ilman näitä ohjeita Riitta-Mari Tulamosta ei ehkä koskaan olisi tullut professoria.
    Elettiin vuotta 1968. Lääkäriksi tähdännyt Tulamo oli pettynyt, kun ei toisellakaan yrittämällä läpäissyt yliopiston pääsykoetta lääketieteellisen karsintakursseille. Biologian osion pisteet olivat huonommat kuin edelliskesänä, vaikka hän oli tällä kertaa lukenut huolellisesti.
    ”Äitini käski mennä katsomaan vastauspapereita. En innostunut ajatuksesta, eihän sellainen ollut tapana siihen aikaan.”
    Äiti oli kuitenkin sinnikäs, ja lopulta Tulamo marssi yliopistolle ja pääsykoevastaukset kaivettiin esiin. Professori Sykkö Pesonen huomasi, että yksi sivu biologian vastauksista oli jäänyt kokonaan arvostelematta. Pisteet laskettiin uudestaan, ja Tulamo pääsi sittenkin karsintakursseille ja edelleen opiskelemaan – ei lääke- vaan eläinlääketiedettä.
    Nuoruusvuosien pääsykoesotku tuntuu kaukaiselta asialta – Tulamohan on nyt eläinlääketieteellisen kirurgian professori – mutta heijastuu hänen mutkattomassa suhtautumisessa nykyopiskelijoihin.
    Professorin vastaanottoaika olisi vasta yhdeksältä keskiviikkona, mutta jo maanantaiaamupäivänä työhuoneen ovi käy tiuhaan. Toisen vuosikurssin opiskelija kysyy lupaa päästä seuraamaan pieneläinklinikan päivystystä. Tulamo lupaa ottaa asian esille opettajien kokouksessa.
    Joku pyytää käytävälle katsomaan hevosen luunmurtumakuvia. Tulamo menee. Toinen soittaa ja tiedustelee kongressimatkan rahoituksesta. Tulamo sanoo selvittävänsä asiaa.
    Eläinlääketieteellinen tiedekunta on Helsingin yliopiston tiedekunnista pienin. Tulamon mukaan se on myös epähierarkkinen ja epämuodollinen kuin suuri perhe.
    ”En minä täällä ole professori Tulamo. Olen Ritsku”, hän sanoo. Ritskuksi häntä kutsuttiin jo opiskeluaikoina, ja nykyisin lempinimeä käyttävät sekä kollegat että opiskelijat.
    Tulamolla on omien sanojensa mukaan kanaemosyndrooma. ”Haluan puskea nuoria eteenpäin ja löytää niille oikeita väyliä”, hän sanoo.
    Viime vuosina Tulamo on muuttanut opetustyyliään radikaalisti. Hän on yrittänyt keksiä vaihtoehtoja perinteisille massaluennoille ja tenteille.
    Opiskelijat kirjoittavat esitehtäviä ja etsivät tietoa kirjoista. Luennoilla keskitytään ongelmalähtöiseen oppimiseen esimerkiksi valokuvien avulla.
    ”Yritän saada opiskelijoiden päähän nippelitiedon sijaan valikoitua, oleellista tietoa”, Tulamo sanoo.
    Opiskelijoiden esityksestä Tulamolle, anteeksi Ritskulle, myönnettiin tänä vuonna HYY:n jakama Magister Bonus -palkinto hyvästä opettajantyöstä. Opiskelijat luonnehtivat Tulamoa mukavaksi ja hauskaksi, mutta myös vaativaksi opettajaksi. Laiskurit saavat kyllä nuhteita – hymyllä säestettynä.

Ilkka Karisto
Kuva: Toni Kitti