19. lokakuuta 2001
Teksti:

Simo matikka, 34, on varmasti ainoa Unicafen työntekijä, jolla on oma leikekansio. Matikasta on kirjoitettu niin oikeustieteilijöiden Inter Vivoksessa kuin kauppatieteilijöiden ja teologien opiskelijalehdissä.
    Keittiötyöntekijä Matikka on kuuluisa yksinkertaisesti siksi, että hän on niin hyvä työssään. Matikka on lounaan jakelun ammattilainen. Pujopartainen, Unicafen vihreän lippalakin väärinpäin päähänsä työntänyt Matikka kysyy päivittäin Domman sadoilta lounastajilta erityistoiveita, suosittelee ruokia ja vaihtaa pari sanaa.
    ”En halua pettää asiakasta. Viime viikolla lupasin, että jambalayan saa palauttaa, jos ruoka on pettymys. Luulen, että suositukseen voi luottaa 99 prosenttisesti ”, Matikka sanoo.
    Simo Matikka on ehtinyt hioa työtapansa täydellisiksi. Lohjalaispoika tuli Dommalle töihin ammattikoulun keittäjälinjan jälkeen parikymppisenä. Neljäntoista vuoden aikana opiskelijapolvet ovat tulleet ja menneet, mutta Matikan partainen naama vain hymyilee tiskin takana.
    Matikka miettii, että opiskelijat ovat muuttuneet vaativimmiksi. Pitää olla erityisruokia ja valinnanvaraa kasvisruoissakin.
    Simo Matikka on ylpeä ravintolastaan. Hän huomauttaa, että raaka-aineet ovat ”samoja kuin à la carte -ravintoloissa”. Eikä jotakin Kotipizzaa voi edes verrata Domman käsintehtyihin pizzoihin. Tarkan markan mies tietää, että hintakin on kohdallaan.
    Matikka maistaa ruoat etukäteen ja laittaa ne mielessään paremmuusjärjestykseen. Hankalimmat asiakkaat siirtelevät lautasta tiskiltä tarjottimelle ja takaisin osaamatta päättää.
    ”Täytyy kysyä, mitä asiakas ei halua. Eihän se käy, että suosittelee tulista ruokaa, ja sitten asiakas juoksee vesihanalla.”
    Matikka on löytänyt tiskin takaa kavereita. Aiemmin Simo Matikan näki usein Pykälän juhlissa Lauttasaaressa tai Kauppakorkeakoulun mursujaisissa.
    ”Arvokasta hommaa se kenttätyökin. Monikaan meistä ei taida käydä niissä juhlissa, eivät ehkä hirveästi edes tiedä niistä. Mutta eihän sitä tiedä, jos ei kysy.”
    Viime vuosina Matikka ei ole opiskelijajuhliin ehtinyt. Työviikon jälkeen hän painelee kuudeksi satamaan ja Tallinkin Fantasia-laivaan. Aiemmin hän hyppäsi usein Repin-junaan ja Aeroflotin Sotsin-koneeseen.
    ”Jos mä pämppään siellä tai mä pämppään täällä, niin onhan se siellä halvempaa.”
    Nykyisin Matikka pyörittää tyttöjä Elviksen tahtiin Kitarasafari-klubin tanssilattialla Tallinnassa.
    Kerran kaksi miestä yritti ryöstää Matikan baarireissun jälkeen Viru-hotellin edessä. Toisen miehen käsi oli jo Matikan taskussa, kun paikalle kaarsi taksi. Tuttu kuski kaasutti Matikka kyydissään tiehensä ja jätti hölmistyneet ryöstäjät taakseen.
    Kaveripiiriä on kieltämättä kertynyt Tallinnassakin. Rokkareita, hevareita, opiskelijoita, prätkäväkeä. Taiteilijoita vähemmän, Matikka pohtii. Asialle pitäisi ehkä tehdä jotakin.
    ”Kun menee ravintolaan, niin helposti siellä useampi ystävyys syntyy.”
    Matikka on miettinyt Viroon muuttamista. Toistaiseksi työ on pitänyt Dommalla. Mutta varmaa on, että jos Unicafe joskus laajentaa toimintaa Viroon, niin Matikka pakkaa laukkunsa.

Kirsikka Saari
Kuva: Veikko Somerpuro