Alio: Osuus eläkerahastosta, ovisilmä ja turvaketju

T:Teksti:

On sanottu, että viime vuosisadan loppu oli talouden ja tämän vuosisadan alku turvallisuuden.
    Syyskuun jälkeen tuskin kukaan on enää toista mieltä.
    Taloudelle ja turvallisuudelle on yhteistä se, että ne toimivat globaalisti mutta vaikuttavat suoraan ihmisten yksityiselämään.
    Yhteistä on myös se, että perinteinen politiikka pärjää niille huonosti.
     Tämä on usein itseään toteuttava ennuste.
    Jos ihminen tuntee, ettei politiikka pärjää taloudelle, menee usko politiikkaan. Paras pärjätä omin avuin. Jos ei usko esimerkiksi, että politiikan keinoin taataan inhimilliset eläkepäivät, on ryhdyttävä eläkesäästäjäksi tai -sijoittajaksi.
    Kun joukojokapojat ovat sijoittajia, niin suurten yritysten edut alkavat näyttää omilta. On ikävä kritisoida lapsityövoimaa, jos samalla pudottaa oman osakesalkun arvoa.
    Turvallisuus on paradoksi, sillä kun turvallisuutta yritetään lisätä, lisääntyy myös turvattomuuden tunne. Mitä enemmän tarkastuksia rajalla, sähköpostien tarkkailemista ja puhelinkuuntelua, sitä pelottavammalta ja hallitsemattomalta maailma tuntuu. Minkäs teet.
    Paradoksi on sekin, että mitä rankemmin keinoin puolustetaan järjestelmämme – demokratiamme – turvallisuutta, sitä vähemmän siitä on jäljellä. Jos terrori-iskuun vastataan pommituksella, toimitaan täsmälleen terroristien odotusten mukaisesti. Silloin todistetaan, ettei demokratian nimeen vannovalla lännelläkään ole muita keinoja.
    Mutta voiko tavallinen ihminen vaikuttaa talouteen ja turvallisuuteen muuten kuin hankkimalla eläkerahasto-osuuden, ovisilmän, turvaketjun ja silloin tällöin reilun kaupan banaanin?
    En ole vastauksesta varma.
    Mutta kieltämättä minuun tekevät vaikutuksen ihmiset, jotka yrittävät esittää vaihtoehtoja. Yksi heistä on tutkija Teivo Teivainen (sivu 10). Teivainen uskoo, että koska maailmanyhteiskunta on jo olemassa, sen pelisääntöihin pitäisi vaatia samoja periaatteita kuin vaadimme valtioihin – avoimuutta ja demokratiaa.
    Se on tietysti myös turvallisuuskysymys, sillä turhautuminen ja taloudellinen ja poliittinen epätasa-arvo ovat kasvualustaa äärimmäisille teoille.
    Viimeisen kuukauden tapahtumat ovat saaneet aikaan ainakin sen, että ihmiset puhuvat politiikan vaihtoehdoista. Enää ei kuulosta etäiseltä se ajatus, että myös maailman mittakaavassa pitäisi soveltaa oikeusvaltion periaatteita – vaikka yk:n ja pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen avulla.
    En tietenkään ole näine mietteineni yksin. Tuskin olen yksin siinäkään, että en ole lainkaan vakuuttunut siitä, voiko maailmaa muuttaa. Mutta pakko sitä on yrittää ymmärtää. Vaikka sulkisi maailman oven taakse, ei voi väittää, etteikö se vaikuttaisi minuunkin. Tai että minun tekoni eivät vaikuttaisi muihin.

Kirsikka Saari