Kansallisoopperan Wozzeckia seuratessa on epämukava olo. Nimihenkilö ajautuu kohti väistämätöntä itsetuhoa piinallisen verkkaisesti, eikä Alban Bergin musiikki pysty lievittämään jäätävää tunnelmaa.
Wozzeck perustuu nuorena kuolleen Georg Büchnerin (1813-1837) kuuluisaan näytelmään
Woyzeck, joka kertoo leipzigilaisen kaupunginsotilaan Johann Woyzeckin elämästä. Näytelmän Woyzeckilla on avioton lapsi Marien kanssa. Hän toimii henkensä pitimiksi hullun tohtorin koekaniinina. Marien suhde rykmentinrumpaliin pahentaa Woyzeckin harhanäkyjä, ja lopulta Woyzeck surmaa sekä Marien että itsensä.
Ensimmäisen teatteritoteutuksen Büchnerin näytelmä sai vasta 76 vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen. Paikalla oli myös 29-vuotias Alban Berg, joka vaikuttui teoksesta syvästi ja tarttui oitis sävellystyöhön. Ooppera valmistui kuitenkin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja kantaesitys oli Berliinissä vuonna 1925.
Kyseessä on todellinen ”uuden ajan ooppera”. Teosta kannattaa virittäytyä katsomaan enemmän teatterikappaleena kuin perinteisenä oopperanautintona.
Lopputulos vaikuttaa Büchnerin draaman pohjalle kirjoitetulta laulunäytelmältä, kun nokkela replikointi vie huomiota musiikilta. Tässä mielessä ei ole ihme, että parasta kuultavaa Kansallisoopperan tuotannossa ovat kapellimestari Leif Segerstamin muotoilemat orkesterivälisoitot.
Kaikkien laulusolistien äänet joutuvat Wozzeckissa erityisen kovalle koetukselle. Esa Ruuttunen on vaikuttava pääosassa. Johanna Rusanen on ihana Marie ja Jyrki Anttila jäykistelevä tampuurimajuri. Antti Suhonen ja Seppo Ruohonen tohtorina ja kapteenina ovat niin tyypiteltyjä, että tyyli luiskahtaa paikoin komedian puolelle.
Esityksessä häiritsi koko ajan jatkunut huutava yleissävy. Musiikissa on paljon fortissimoita, mutta nekin voisi toteuttaa sävykkäämmin. Toivottavasti Bergin oopperaa ei ole lähdetty tekemään ”modernina” teoksena. Moderniksi miellettyä esittävää taidetta toteutetaan usein sellaisella apinan raivolla, että muusikotkin vaikuttavat joskus 70-luvun teatterikoululaisilta.
Modernin käsite pitäisi varata sille kuuluville teoksille. Bergin ooppera on pataklassinen. Teos jakaantuu kolmeen näytökseen viisine kohtauksineen. Musiikissa on selkeät johtoaiheet, jotka tulevat esille ankaran johdonmukaisesti. Sävelkielessä on myös toisteisuutta ja teatterimusiikillisuutta: rytmi- ja tyylilainoja. ”Uuden ajan oopperasta” voidaan silti puhua, niin kuin on puhuttu Uudesta maailmastakin jo 500 vuotta.
Wozzeckissa on nyt ainekset suursuosikiksi. Kaupungilla sopisi vaihtaa tervehdyksiä vaikka seuraavin repliikein: ”Vesi huutaa. Kukaan ei ole hukkunut pitkään aikaan”, ”Huh! Huh! Täällä haisee ihmisvereltä”, ”Hänhän juoksee kuin avattu partaveitsi läpi maailman, joku voi loukata itsensä häneen!”
Wozzeck on oopperan ohjelmistossa tämän kevään loppuun ja taas ensi syyskuussa.
Janne Koskinen
Kuva: Sakari Viika
