25. toukokuuta 2001
Teksti:

Hyvät naiset ja herrat, tarjoilu on päättynyt, olkaa hyvä ja poistukaa kohti narikkaa, ja sinä tohtorismies siellä nurkkapöydässä, pääsikö juhlahumussa jotain unohtumaan?

Fuck se teksti mutta kerrankos sitä, äkkiäkös nyt yhden vääntää, aikaakin on vielä (osapuilleen kolme tuntia), mikäpä miehen kirjoitellessa, (tarkkaan ottaen: mistäs minäkään tiedän olevani mies kun sitä ei kukaan muukaan tiedä). Kyllä se tästä lähtee, sanoja vain peräkkäin peräkkäin peräkkäin peräkkäin, noin juuri; ja nyt vain joku vetävä aloitus:
    Jo muinaiset roomalaise
    mutta Mikastahan sitä pitikin kirjoittaa. Oletteko panneet merkille, että suomalaisten formulakuskien nimet ovat silkkaa japania, Kekemi kami kakimi? Noriko on hyvässä seurassa.
     Tämähän menee hyvin. Auto ajoi kilparataa, mittari näytti kahta sataa, yksi pyörä putosi pois, uaa, sinisellä autolla, uaa, purukumilla me paikkaamme sen, uaa uaa uaa uaa
     Minulle on asetettu ikäviä velvollisuuksia. Minut pakotetaan joka toinen torstaiyö istumaan pöydän ääreen naputtelemaan naps naps naputi naps omituista tekstiä eikä siinä mitään, mutta kun verotuskin on tätä nykyä progressiivinen mutta minä en
     ja jotain pitäisi hiljalleen alkaa keksiä, aikaa on kaksi ja puoli tuntia ja Nytissäkin tällä haavaa sen verran hyvät kolumnistit ettei vieläkään kehtaa laittaa tyhjän palstan päälle pelkkää otsikkoa Mitä ajattelin tänään?
    Mutta toisaalta. Miksi aina pitäisi vittuilla jollekin? Mitä jos sittenkin kehuisi hallituksen talouspolitiikkaa, George W. Bushia, uusmediatyöläisiä, Pink Floydia, turkulaisia, iltapäivälehtiä, lauantai-illan viihdeohjelmia
     – – -eh.Eikä tajunta virtaa. Sitä joutuu tuuppimaan eteenpäin (vai eteen päin? näitä ei opi ikinä; pari kolme kertaa on yhtä paha – väliin tekisi mieli laittaa pilkku mutta sekään ei oikein toimi: pari, kolme) kaksin käsin, jaloin, pikkujouluista kontaten, ja alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, poliisi ei kommentoi tapahtumia tässä vaiheessa
     —-ja minä istun tässä kirjoittamassa tätä kolumnia kun kello on kolme ja jotain on pakko saada paperille päästäkseni journalismin museoon malliesimerkkinä kaikesta siitä mikä on kiellettyä ja hyvän lehtimiestavan vastaista, ja jokaiseen tekstiin on pakko saada yksi Kekkonen ja keskustapuolue, tämä on paskaa mutta tämä on tehtävä, tulevaisuus on tehtävä, on totuuden aika yksi kaksi ja kolme,
    ja keskellä kaikkea tätä minulla on hämärä aavistus että kaikki saattaa loppua kesken laus
    alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan
    Ohjelmassa seuraa tekstimainontaa. Päivän erikoinen, nautitaan puolentoista promillen humalassa puoli tuntia ennen painokoneen käynnistämistä: Saludo-kahvia ja tupakkaa, Pall Mall Ultra Lights (jostain syystä LM ei valmista Ultra Lightsia vaan Super Lightsia, mutta yksi lysti: ensi vuoden alusta sekin miettimisen ilo poistuu maailmasta; saatanan byrokraatit, ensin meni markka, sitten Super Lights
    )ja qwerty on maailman kaunein sana.
     Mutta mitä silmäni näkevätkään: paperi tai pikemminkin 1. ruutu 2. näyttö 3. monitori alkaa aivan näinä hetkinä olla täynnä, työ tehty, rahat taskuun (ei paljon, mutta kiusa se on pienikin kiusa) ja minä hip hei loikin kesälaitumille iloisesti virnistellen. Aikaakin jäi vielä vartti (ratsuväki saapuu aina ajoissa) ja kohta,
    ihan kohta, aivan näinä hetkinä tulee piste, oletteko valmiit, kohta se tulee, heti kohta pilkun jälkeen (rummun päristystä), ihan kohta, hetki vielä (esirippu), ladies and gentlemen! (lopputekstit), oletteko valmiit: