25. toukokuuta 2001
Teksti:

Huhtikuisena lauantaiaamuna Harjun nuorisotalolla on hiljaista. Kaksikymmentä henkeä entisellä ruumishuoneella on vähän, mutta niin pitääkin olla. Dj-kurssit eivät ole massatapahtumia, sillä levynpyörittäjien alkuja pitää kouluttaa henkilökohtaisesti.
    Suurimmalla osalla kurssilaisista on puolireidessä roikkuvat housut ja pipo päässä sisälläkin. Vaatteet kertovat selvästi, missä hengessä kurssille on tultu: oppimaan rap-dj:n hommat kulttimaineeseen nousseen Palefacen hengessä.
    Hiphop-musiikin asiantuntija Dj Anonymous nousee lauman eteen dj-koppiin ja panee levyn pyörimään. Jos olisi arkiyö, hän lähtisi viemään ihmisiä transsin poluille hallitsemalla tanssijoiden tajuntaa musiikkivalinnoillaan.
    Mutta nyt ei ole arkiyö, vaan musiikki jää soimaan hiljaisena taustalla. Vielä ei ole täysiä luukuttamisen aika.
    Sen sijaan yksi kurssin kolmesta opettajasta, Dj Bunuel, esittäytyy jakamalla cv:nsä. Bunuel, ristimänimeltään, Måns Strömberg, on alansa konkari. Levynpyörityksen ohella mies on tuottanut musiikkia ja toiminut äänitehostemiehenä ja juontajana.
    ”Levynsoitto on psykologiaa, jossa tanssikansalla on koko ajan vaihtelevia mielikuvia”, Bunuel valistaa oppilaita. ”Usein ihmiset muistavat baari-illasta vain viimeisen puolen tunnin aikana soitetun musiikin. Silloinhan meno on hektisimmillään.”
    ”Tunnelmat tanssipaikoissa seuraavat jonkinlaista kaarta. Dj:n on osattava tulkita tätä mielenliikehdintää ja reagoida siihen. Välillä on tiedettävä soittaa jotain hitaampaa, jotta jengi pääsee hengähtämään. Sitten on taas ennakoitava oikea hetki vaihtaa nopeampi levy lautaselle.” Bunuelin mielestä ”arvo on tunnelmassa, ei jengin määrässä lattialla”.
    Tiskijukkafilosofian lyhyt oppimäärä pelästyttää lievästi lökäpöksykansan.
    Dj Anonymous esittäytyy kevyen lounaan jälkeen: Sampo Axelsson. Axelssonille koulutustilaisuus on ensimmäinen. Ujo ote paljastaa hänet hiljaiseksi levyfriikiksi, jollaiseksi Bill Brewster ja Frank Broughton kuvailevat dj:n prototyypin kirjassaan Last Night a DJ Saved My Life.
    Skrätsäyksellä Anonymous osaa ottaa yleisönsä. Skrätsäys on metodi, jolla luodaan musiikkia veivaamalla levyä tahdissa eestaas. ”Skrätsäyksen keksijä soitti levyjä huoneessaan, kun sen mutsi tuli ovelle. Se jutteli mutsinsa kanssa, piti levystä kiinni ja epähuomiossa pyöritteli sitä taaksepäin”, Anonymous kertoo.
    Anonymous on eläytyjätyyppi. Nuoren miehen olkapäät kulkevat rytmin mukana ja käsityöskentelyn notkeus vangitsee katseen väkisin. Herää kysymys: eivätkö ranteet koskaan kipeydy? ”Kipu ei kohdistu ranteisiin. Piireissä tunnetaan kyllä sellainen kuin skrätsäyskyynärpää.”
    Päivän viimeinen esittäytyjä, Nick Fury, saapuu paikalle myöhässä. Iso-Britanniasta muuttaneen Nickin erikoisalaa on nopeampi biitti. Hän kertoo englanniksi tv-mainoksissa suositusta breakbeatistä ja Suomessa vielä melko tuntemattomasta two-stepistä.
    Nuorimmille kielimuuri on liian korkea, eikä kysymyksiä juuri satele. Moni jalka naputtaa silti rytmissä lattiaa.
    ”Dj-kulttuuri on erittäin kilpailuhenkistä. Koko ajan on myytävä itseään”, lähes neljä vuotta sitten Suomeen muuttanut Nick tietää. ”Tärkeää on se, kenet tunnet.”
    Two-step vaikuttaa muita dj-musiikin aloja vaativammalta, koska se tuotetaan pelkästään koneilla eikä lainkaan soittimilla. Toisaalta Nick Fury laskemassa tahteja tuo teknon lähemmäs perinteisiin instrumentteihin tottuneita.

Levynsoitto on miesten maailma. Kurssin osallistujistakin vain kaksi on naisia. Historia tuntee vain muutaman vakavasti otettavan nais-dj:n. Last Night a DJ Saved My Lifen mukaan suurin osa yrittäjistä on ollut lähinnä kolmossivun tyttöjä. He ovat nousseet dj-koppiin kuriositeettiarvonsa varassa ilman vaatteita.
    Yksi selitys dj-kulttuurin miehisyydelle löytyy klubien tanssikulttuurin juurilta. Sitä alkoivat kehittää homomiehet homojen suosimissa paikoissa, joissa naiset olivat selkeä vähemmistö. Naiset myöskin suhtautuvat harvemmin yhtä intohimoisesti dj:lle välttämättömään levyjen keräilyyn kuin miehet. ”Joitakin levyjä olen etsinyt kymmenenkin vuotta enkä ole löytänyt vieläkään”, Dj Anonymous kertoo.
    Dj Bunuelin levykokoelma vie tilaa 30 hyllymetriä, ja cd-levyjä miehellä on noin 4 000. Nick Fury pääsee kiitettävään kahdeksaansataan.
    Sunnuntaina edellisen päivän kankeus katoaa, kun väki jaetaan ryhmiin. Porukat kiertävät opetuspisteestä toiseen.
    Nuorimmat innostuvat luomaan Dj Bunuelin cd-tekniikalla omia spiikkejään. ”Löysin maasta nahkiaisia” kuulostaa sämplerin käsittelyn jälkeen fantastiselta.
    Nick Furyn huippumoderneihin vinyylisoittimiin pelottaa koskea, vaikka hopeanhohtoinen kuori paljastuu muoviksi. Mies itsekin naureskelee ja kertoo käyttävänsä laitteista sanaa ”spaceship”.
    Dj Anonymous yrittää pysytellä taka-alalla. ”Hiphop-kulttuurissa musiikinteossa on enemmän jengiä kuin teknossa, jossa dj vetää show’n yksinään. Siksi hiphopissa ei ole teknon veroista dj-kulttia”, mies yrittää, mutta on väärässä. Hän on levyvalikoimallaan ja skrätsäystaidoillaan kerännyt kurssilaisten ylivoimaisen suosion.
    Limp Bizkit ja Bomfunk Mc’s ovat tehneet tehtävänsä. Monen pipon alla kytee himo tulla hyväksi ”räväyttäjäksi”, joka puhuu kovaa totuutta musiikin päälle. Halut henkilöityvät Dj Anonymousiin.

Yleinen henki on rentoutunut, ja lounaalla rupattelu sujuu. Hyvän tunnelman voimin nousee esiin muutama yllättävän rytmitajuinen dj-kokelas. ”Fiilis onkin hommassa ehdottomasti kaikkein tärkeintä”, Dj Bunuel korostaa. Hän on esiintynyt levysoittimen takana luomassa äänitehosteita myös yritysten tilaisuuksissa tunnelman keventäjänä.
    ”Kreikassa järjestettiin kauppakamarin kokous. Noin kolmekymmentä äijää istui paikalla puvuissa ja kravateissa. Kun puhujanpönttöön kutsuttiin puhuja Japanista, heitin kielikurssista leikatun spiikin ’I like Japan.'”
    Levynsoitto on työtä, huvista ja harrastuneisuudesta huolimatta. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten tiskijukkien palkat kalpenevat. Brewsterin ja Broughtonin kirja raportoi japanilaisen klubin tarjonneen Junior Vasquez -nimiselle huippusoittajalle 150 000 dollaria keikasta.
    Dj:n työ on tiukasti sidoksissa markkinavoimiin muiltakin osin. Klubit, eli soittajien työpaikat, ja tiskijukkien maine elävät symbioosissa. Kun dj saa nimeä, työtarjouksia tulee enemmän.
    Klubi saa asiakkaita levynsoittajan maineen kylkiäisenä. Tällöin nousevat sisäänpääsymaksu ja dj:n palkka. Innokas kuulijakunta suurenee, vaikkei vaatimaton dj sitä haluaisikaan.
    Näin on päädytty joskus suuruudenhulluihinkin palkkioihin, ja myös musiikkibisnes on kiinnostunut kuuluisista dj:stä. Mitä dj:t itse pitävät tästä?
    ”Vaikka itse olenkin pois valtavirrasta suuntautunut, on parempi että ihmiset kuuntelevat dj-keskeistä musiikkia kuin Spice Girlsiä”, Nick Fury kommentoi.
    Myös klubien ja tapahtumien mainonnassa korostetusti käytetyt artistinimet kielivät arvostuksen noususta. Kun tulijoita on, kannattaa ottaa tilanteesta ilo irti. Ja kumpi kuulostaa viihteen kulutusta janoavan tanssijan korvissa paremmalta: Dj Måns vai Dj Bunuel?
    ”Itse asiassa nimen keksi Remu Aaltonen, kun olin Hurriganesin kiertueella dj:nä ja valoapulaisena. Sanoi että ’vittu tollanen Mosse miltään kuulosta, tarviit paremman’ ja risti mut espanjalaisen ohjaajan mukaan Bunueliksi.” Nick Fury on puolestaan Marvel-sarjakuvan hahmo.

Laura Halminen
Kuva: Veikko Savijoki