Kaunis murhaajatar

T:Teksti:

Helvi Hämäläinen (1907-1998) on jäänyt mieleen sivistyneistöromaanien kirjoittajana ja hauraana vanhuksena, joka sai Finlandia-palkinnon yli 80-vuotiaana. Hänen vasta tänä vuonna julkaistu esikoisromaaninsa Kaunis sielu täydentää kirjailijakuvaa ja antaa vaikutelman kiihkeästi tuntevasta nuoresta naisesta. Hämäläinen kirjoitti Kauniin sielun vuonna 1927. Teosta ei kuitenkaan tuolloin julkaistu.
    ”Tarjosin Kaunista sielua Otavaan ja Kansanvalta-nimiseen kustantamoon. Sitä ei hyväksytty kumpaankaan kaiketi siksi, että sitä pidettiin lesbolaisena. Teoksen on täytynyt syntyä täysin vaistonvaraisesti, sillä en lainkaan siihen aikaan tiennyt, että ihminen voi rakastaa eroottisesti ja sukupuolisesti omaa sukupuoltaan”, Hämäläinen kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
    Kirjan kertojaminä on nuori nainen, joka murhaa naimisissa olevan miesystävänsä. Murhan suunnittelu ja toteutus on kertomuksen aiheena raju ja tuntuu aluksi ikään kuin liian helpolta valinnalta.
    Hämäläisen kieli on kuitenkin ilmeikästä ja voimakasta. Se vie mukanaan kertojaminän maailmaan. Kertojaminä kirjaa oman mielensä järkkymistä, näkyjään ja himojaan ja lopulta kuolemaan johtavan keuhkotaudin etenemistä. Eroottista mielenkiintoa hän tuntee naisiin. Vain maalausten alastomien naisvartaloiden katseleminen tuottaa hänelle aistillista iloa ja humaltumista.
    Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, sen kaduille, puistoihin, rannoille ja raitiovaunuihin. Hämäläinen kuvaa myös upeasti luontoa, joka edustaa päähenkilölle puhtautta ja selväjärkisyyttä. ”Meihin virtaa lakkaamatta rauhaa ja puhtautta veden kiillosta ja puiden huminasta.”
    Kauniin sielun kuvasto on paikoin rankkaa: ennen kohtalokkaita laukauksia murhaaja ja uhri rakastelevat haudalla. Kertoja myös kuvittelee mielessään piruja: ”Pirujen kyhmyräinen, karvainen ruumis, niiden rumuus ja pahuus on aina herättänyt minussa tavattoman himon yhtyä piruun tai sen kaltaiseen olentoon, saastaisesti, tahallisen saastaisesti ja nautinnollisesti.”
     Piru edustaa teoksessa siis himoa ja aistillisuutta, mutta se on myös riemastuttava, simbergiläinen hahmo, älykäs ja taidetta rakastava. Sen oikea paikka on oppineiden parissa, kirjastoissa ja taidenäyttelyissä.
    Kaunis sielu on myös salaa hauska romaani. Hämäläisen huumori on kuivaa ja ironista.
    Ehkä 1920-luvun kustantajia ei hiertänyt ainoastaan teoksen lesbotematiikka, vaan myös se, että nuori nainen oli kirjoittanut niin voimakkaan tekstin murhasta, himosta ja hulluudesta. Päähenkilö on vahva ja arvaamaton hahmo, jonka omaan maailmaan kukaan muu ei pysty tunkeutumaan. Hän ei myöskään kykene katumaan tekoaan. Murha edustaa hänelle heikkouden voittamista, rohkeutta ja voimaa.
    Hämäläinen kirjoitti muistelmissaan olleensa teosta kirjoittaessaan ”esteettisen maailmankatsomuksen vanki”. Tuo kauneudenrakkaus sävytti koko hänen kirjailijantyötään ja välittyy myös Kauniin sielun murhaajattareen: tämä on tosin sairas, mutta ehdoton ja järkkymätön pyrkimyksessään säilyttää kauneus, vaikka murhaamalla. Kaunis sielu on loistava, hurja pienoisromaani.

Katja Matikainen
Kuva WSOY

Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu. WSOY, 2001.