Kauhukakara opettelee nöyrtymään

T:Teksti:

Varsovassa pidetään selviönä, ettei EU laajene itään ilman Puolaa. Brysselissä taas on kyllästytty puolalaisten kompromissihaluttomuuteen jäsenyysneuvotteluissa.
    Unioni on ryhtynyt vähitellen huomauttelemaan, etteivät käynnissä ole neuvottelut EU:n liittymisestä Puolaan vaan päinvastoin. Kun EU:n komissio listasi huhtikuussa jäsenehdokkaita paremmuusjärjestykseen, Puolaa ei kärkikolmikkoon kelpuutettu.
    ”Hakijamaiden kilpailuttaminen keskenään on osa EU:n neuvottelutaktiikkaa. Unioni haluaa patistaa Puolaa kompromisseihin”, sanoo Marek Cichocki varsovalaisesta Kansainvälisen politiikan tutkimuskeskuksesta.
    Puola on nyt taipumassa myönnytyksiin ainakin veropolitiikassa ja ympäristönsuojelussa. Virallisesti maan neuvottelutiimi ei tietenkään tunnusta, että Brysselin näpäytys olisi kirpaissut. Kilpahevosia ei kannata arvostella ennen maaliviivaa, kuittasi pääneuvottelija Jan Kulakowski kopeaan tyyliinsä uutiset Brysselistä.
    Kulakowskin ja kumppaneiden arrogantti esiintyminen närästää vastapuolta.
    ”Puolaa pidetään EU:n laajentumisneuvotteluiden kauhukakarana, vähän samaan tapaan kuin Ranska leimattiin sooloilijaksi keskusteluissa unionin tulevaisuudesta”, Cichocki sanoo.
    Itse hän ei suostu määrittämään Puolan asennetta ylimieliseksi, vaikka löytääkin neuvottelutekniikasta hiomisen varaa.
    ”Puola käyttää kovaa retoriikkaa. Kantoja ei perustella tarpeeksi hyvin, vaan ladotaan vain ehtoja pöytään.”

Jos eu-neuvottelupöydässä istuisi Kulakowskin ryhmän sijasta Puolan kansa, olisi Brysselissä helpompi hengittää. Siltä ainakin tuntuu, kun kuuntelee puolalaisten EU-mielipiteitä tutkinutta Jacek Kucharczykia. Kucharczyk työskentelee julkisten asioiden tutkimusinstituutissa.
    ”Puolalaiset eivät suhtaudu jäsenyysneuvotteluihin ylimielisesti, vaan ovat aika itsekriittisiä. EU:ta ei nähdä pohjattomana rahakirstuna, josta pitäisi koettaa lypsää kaikki liikenevät pennit”, Kucharczykia sanoo. Kansa suhtautuu unioniin kaksijakoisesti.
    ”Toisaalta unionia pidetään ikään kuin valistuneena itsevaltiaana, jonka määräykset eivät aina miellytä, mutta ovat kuitenkin lopulta Puolalle hyväksi. Kolikon kääntöpuolena on alempiarvoisuuden tunne: EU on se hiekkalaatikon paha poika, joka tekee mitä tahtoo.”
    Kucharczykin mukaan puolalaisista on omituista, että maan EU-neuvottelijoita pidetään kauhukakaroina.
    ”Viime vuonna tehdyissä haastatteluissa puolalaiset katsoivat, että Puolan neuvottelijat antavat liian helposti periksi unionin vaatimuksille.”
    Sekä kansa että neuvottelijat ovat samaa mieltä yhdestä asiasta: Puola on erikoistapaus jäsenehdokkaiden joukossa. Asenteelle on haettu perusteita historiasta. Puolalaisten on sanottu odottavan palkintoa Solidaarisuus-liikkeen osuudesta kommunismin kaatamisessa.
    Kucharczyk ja Cichocki eivät allekirjoita väitettä. Puolan erityisaseman perustana on pelkästään maan suuri koko, he sanovat.
    ”Isossa maassa ongelmat ovat isompia. Ei ole järkevää, että Puolaa käsitellään samassa kastissa kuin vaikkapa Viroa ja Sloveniaa”, Cichocki purnaa.
    Cichocki ei tunnusta pelkäävänsä, että pienemmät hakijamaat porhaltavat neuvotteluissa Puolan ohi. Hän miettii tovin vastausta kysymykseen, voisiko unioni laajentua itään ilman Puolaa.
    ”Kaikki on mahdollista, mutta Puolan jättäminen syrjään olisi poliittisesti vaikeaa”, hän muotoilee viimein.
    Puolalaiseen pystypäiseen tyyliin Cichocki haluaa kuitenkin lisätä, etteivät puolalaiset välttämättä ota EU-jäsenyyttä avosylin vastaan.
    ”Unionijäsenyydestä pidetään kansanäänestys. Jos neuvottelijat tekevät liikaa kompromisseja, kansa saattaa hyvinkin sanoa EU:lle ei.”

Anna Koikkalainen
Kuva: Leena Jääskeläinen