Ulla kyllästyy elämäänsä lesbokommuunissa. Olen varmasti eheytymässä, hän ajattelee, kun katsoo Sannan ja Sinikan limailua sohvalla. Tytöistä ei saa selvää kumman käsi ja jalka kuuluu kummalle; näytöksen olisi ajat sitten pitänyt siirtyä makuuhuoneeseen.
Ulla istuu samalla sohvalla ja koettaa pysyä kärryillä Charlien enkeleissä. Sannan polvi tulee eteen juuri kun Farrah pulahtaa uima-altaaseen. Ulla ei ole luonteeltaan ilonpilaaja, mutta rajansa kaikella.
Museokadun kommuunin kuudesta asukista Ulla on ainoa sinkku. Minerva ei halua kutsuttavan itseään sinkuksi; Minerva on vannoutunut vanhapiika, jolla on vielä joitakin periaatteita. Sinkkuus on patriarkaalisen yhteiskunnan uusin salajuoni itsetuhoisen elämäntavan puolesta. Minervan ääni kohoaa pari astetta kun hän sanoo sanan patriarkaatti. Muita punaisia vaatteita ovat heteromatriisi ja valtadiskurssi.
Asunto on iso mutta seinät paperia. Sanna ja Sinikka ovat kaksikymmentäkolme ja tavanneet toisensa kuukausi sitten. Heidän huoneensa on Ullan huoneen vieressä. Jokainen tyttöjen välinen kina ja sovinto ja sovintoseksi ja sovintoseksin jälkeinen puinti käy selväksi, kun Ulla yrittää seurata saksalaista poliisisarjaa.
Sanna ja Sinikka riitelevät usein saadakseen sovintoseksiä. He saunovat saadakseen saunan jälkeistä seksiä ja juovat kaakaota kaakaon jälkeisen seksin toivossa.
Ulla kolisee mielenosoituksellisesti keittiössä, laskee vettä ja rykii limaa kurkustaan. Kaiken huipuksi pitää katsella noiden kahden imelää tuijottelua aamiaispöydässä, kaksimielisiä huomautuksia happamasta maidosta.
Toisella puolella Kaisu ja Tiina tekevät vauvaa. Muumimukit vain kolisevat yöpöydällä ja hetekan jouset natisevat, Ulla vääntää korvalappustereoita kovemmalle. Hän laulaa Melanie C:n mukana ja narskuttaa popcornia ja lausuu ääneen runoja, jotta vain säästyisi onnen ääniltä.
Inseminaatio edellyttää oikeaa tunnelmaa, äitiehdokkaat valistavat Ullaa, joka tiedustelee eikö hedelmöitys onnistu hiljaisemmin.
Ullan viimeisestä suhteesta on puoli vuotta. Ja puoli vuotta elämää viiden hullun lepakon kanssa on tehnyt tehtävänsä. Ulla on alkanut katsella miesvartaloita sillä silmällä. Tämä on varma merkki todellisesta puutteesta; alaston poliisinkroppa nypd Bluessa kiihottaa yllättäen. Tiukat miehen pakarat.
Ja kun niillä on se elin. Ulla ei ole koskaan ymmärtänyt kikkelin viehätystä naisten silmissä. Semmoinen irrallinen ja suonikas lerppa, jäykistyneenä lähinnä koominen. Mutta tietyssä mielentilassa sitä on valmis mihin tahansa.
Ulla tarkkailee miesvartaloita muotilehdistä, tuijottaa niiden lihaksia ja koettaa kiihottua. Hän jättää Minervan kiusaksi lehdet pitkin pöytiä. Minerva tulee huoneeseen ja kävelee ylväin askelin levysoittimelle. Eva Dahlgren kuudennenkymmenennenviidennen kerran tällä viikolla. Minerva nostaa yhden mieslehden pöydältä. Hän roikottaa sitä käsivarren mitan päässä ja luo säälivän katseen Ullaan.
Ulla arvostaa Minervaa. Hän on käynyt muutamalla Minervan yliopistoluennolla ja vaikuttunut tämän tinkimättömyydestä. Minervan tavoitteena on yhdistää postmodernin radikaalifeminismin itsereflektiivinen ironia ja rintaliivinpolttajien sokea raivo. Ullan mielestä hän on onnistunut. Palvovat joukot kokoontuvat säännöllisesti kuulemaan Minervan puhetta, jossa ei ole yhtään ylimääräistä koristetta.
Minervan glooriaa lisää vielä se, että hän on pettynyt rakkaudessa. Eikä missä tahansa rakkaudessa, vaan siinä Suuressa ja Ainoassa. Ulla ei ole kokenut semmoista.
Ulla jatkaa eheytymisprojektiaan vuokraamalla Tappavan aseen kaikki osat. Hän seuraa Mel Gibsonin joustavaa käyntiä. Gibsonin kiinteät reisilihakset pullistuvat hieman, kun hän ponnistaa pantterihyppyyn. Hänen taivaansinisissä silmissään vilahtaa poikamaisen ilkikurinen pilke. Ulla nukahtaa sohvaan.
Kesäkin on tulossa, biitsi ja terassi. Ulla katsoo omia vaatteitaan (farkut, liian iso paitapusero ja tennarit) ja päättää hankkia naisellisen kesämekon. Seisottuaan kuudessa eri kukkamekossa Stockmannin pukukopissa ja nähtyään valkoiset karvasäärensä hän päätyy kuitenkin uuteen paitapuseroon ja farkkuihin.
Sanna ja Sinikka pynttäytyvät glamourbileisiin. Sinne tulisivat ihan kaikki. He meikkaavat, ripottelevat glitteriä toistensa tukkaan ja pyörähtelevät olohuoneen peilin edessä. – Oonksmä nyt hyvä, Sanna tursottaa etumustaan korsetissa. Ulla ja Minerva seisovat ovella teemukit kädessään ja arvioivat lopputulosta. – Tissit enemmän esiin, huikkaa Ulla ja tuntee itsensä liian vanhaksi.
Miltä mahtaa Minervasta tuntua heidän keskellään, sen nelikymppiset lähestyvät uhkaavasti. Minerva asuu kommuunissa periaatteesta; hän on postkommunisti ja biovegaani. Hän kasvattaa ikkunalaudalla ituja, vaalii tiskipöydän alla kierrätyskompostia ja vastustaa kaikkea yksityistä, alkaen autoilusta. Hän heilauttaa halveksivasti pitkää punaista tukkaansa, jos joku heittää muovisen jugurttipurkin väärään paikkaan.
Ulla suostuu Tanjan mukana heterodiscoon. Kuka hullu nyt menisikään Nalle Pubiin kolmatta kertaa samalla viikolla toteamaan että elämä on kurjaa? Heterodiscossa tytöt ja pojat ovat siististi omissa ryhmissään. Tyttöjen mielestä on maailman luonnollisin asia tunkea itsensä kireisiin satiinistretcheihin ja kultahapsutoppiin ja tiiliskivikenkiin.
Ulla viihtyy; täällä kukaan ei odota häneltä mitään. Tai jos odottaa, se ei merkitse mitään. Hän tiirailee Tanjan kanssa poikien perseitä ja antaa niille pisteitä. Hän ei oikein ymmärrä miten ne eroavat toisistaan, kaikilla pieni ja kapea kumpu, mutta koettaa löytää hyvää sanottavaa.
Jossain vaiheessa iltaa alkaa uroiden katsastuskierros. Ulla seuraa kiinnostuneena, kun ne poimivat mieleisiään naaraita kikattavista ryhmistä. Naaraita ei siis vois vähempää kiinnostaa. Sitten jotkut parit leimautuvat toisiinsa ja pojat kertovat kumppaneilleen urheiluharrastuksistaan. Ulla ei voi olla ajattelematta, miten tytöt laskevat hedelmällisiä vuosiaan ja otollisen siittäjän ja perheenelättäjän mahdollisia tuloja samalla kun kikattavat kumppaneidensa vitseille.
Tanjan mielestä Ulla harrastaa stereotypioita. Hän on juuri kertomassa Ullalle miten vastenmielisiä stereotypiat ovat, kun tummasilmäinen jääkiekkoilija hakee tanssiin. Tanja tuuppaa käsilaukkunsa Ullan syliin ja antautuu vietäväksi.
Ulla seisoo laukku sylissään seinustalla, nyt on vähän orpo olo. Hän hakee uuden oluen. Kaikki muut tytöt juovat makeaa päärynäsiideriä. On se vaihe illasta, kun epätoivo ilmaantuu katseisiin. Parit ovat jo syntyneet, ja yksin jääneet nauravat korostetun remakasti ystäviensä jutuille.
Ulla miettii Kaisua ja Tiinaa, jotka eivät enää discoissa juokse. He hankkivat kotiin kasoittain keittokirjoja, hemmottelevat toisiaan eri maiden kulinaarisilla elämyksillä ja nauravat samoille vitseille. He ovat kuin kaksi pyöreää punaposkista omenaa joilla on yhteinen siemenkota.
Ennen vauvahankettaan Kaisu ja Tiina eivät muusta puhuneet kuin biologisesta kellosta, ja Ulla pilkkasi heitä. Kolmenkympin korvilla sen raksutus on alkanut kaikua myös Ullan unissa. Painajaisissaan hän näkee kohtunsa lerpahtamassa toimintakyvyttömäksi ja perseensä letkahtamassa moottoritien levyiseksi.
Ulla etsii Tanjaa katseellaan, muttei näe tätä. Tanja on vanhin Ullan ystävistä, ihana nainen jolla on maailman kammottavin miesmaku. Tanja rakastuu epätoivoisesti huumeveikkoihin, helvetin enkeleihin, sadomasokisteihin ja kaappihomoihin. Hän kadehtii Ullan elämää, jossa ”ihmissuhteet perustuvat kahden aikuisen väliselle kunnioitukselle”. Ulla ei välitä korjata käsitystä.
Ulla pohtii mitä laittaisi yöpalaksi kun pääsee kotiin. Sitten joku seisoo hänen edessään, tanakka pisamanaamainen poika. Se ei katso silmiin, nytkäyttää vain päätään tanssilattian suuntaan. Ulla arvostaa pojan elettä. Hän hymyilee, ripustaa Tanjan laukun olkapäälleen ja lähtee tanssiin. Vaistomaisesti hän alkaa viedä, mutta muistaa sitten asemansa.
Poika ei osaa viedä, heiluu vain paikallaan selkä jäykkänä ja puristaa rystyset valkoisina Ullan kättä. Pojan hengitys on nopeaa ja raskasta, Ulla tuntee nenässään hiuslakan. Jostain syystä hän symppaa tätä nuorta miestä, joka koettaa tehdä vaihtoaskeleen ja tallaa Ullan varpaille. – Sori, poika äännähtää ja katsoo pelästyneesti. – Ei se mitään, Ulla hymyilee rohkaisevasti. Hän nojaa rennosti poikaan ja koettaa viestittää että kaikki on hyvin.
Ulla äkkää Tanjan. Tämä on antautunut kiihkeään suuteloon lätkätukan kanssa, tyypin kieli on niin syvällä Tanjan kurkussa että Ulla pelkää tämän tukehtuvan. Tanjan ilmeestä päätellen Ulla joutuisi menemään yksin kotiin.
Ulla pitää peukkuja Tanjalle. Sekään ei ole saanut pitkään aikaan.
Aamulla on hirveä kanuuna, vaikka Ulla ei edes juonut paljon. Tytöt hyppelevät ympärillä pirteinä ja meluisina, glitteriä vielä tukassaan. Vailla ajatustakaan krapulasta ne keittävät lattea ja kuvailevat glamourbileiden asuja. Sinikka on ihaillut koko illan jotain upeaa paulakoivuniemi-transua, mennyt lopulta kehumaan että ihan täydestä menee ja tajunnut ettei se ollutkaan transu.
Ulla juo kahviaan ja katselee itseään Sannan ja Sinikan silmin: haudan reunalla kiikkuva friikkitäti, joka hampaattomalla suullaan ryystää viimeisiä sumppeja.
Yhtäkkiä vessasta kuuluu kirkaisu. Kaisu ryöpsähtää silmät suurina keittiöön, hänellä on kädessään jotain. Kaikki tuijottavat hetken. Raskaustesti on sininen. Tiina tulee perässä, harvahymyinen nainen näyttää Hangon keksiltä.
Yleistä riemunkiljuntaa. Kaisu istutetaan tuoliin, hänen jalkansa nostetaan ylös ja eteen työnnetään maitokahvia. Ulla tuntee itsensä tarpeettomaksi pyhän äitiyden laskeutuessa keittiöön.
Tulevan vauvan isä on naapurin homo Jarkko, joka haluaa olla mukana lapsen elämässä. Jarkko opettaa sille jalkapalloa jos se on poika ja pukuleikkejä jos se on tyttö. Ennen synnytystä Kaisu ja Tiina muuttavat kivaan rivitalonpätkään Espooseen ja rekisteröivät suhteensa ja hoitavat puutarhaa ja kommuunilaiset käyvät kylässä ja lapsi saa tasapainoisen kodin. Ullan krapula pahenee pelkästä ajatuksesta.
Minerva rupattelee ja iloitsee muiden mukana, mutta perääntyy ensimmäisen tilaisuuden tullen keittiöstä, muka käännöstöitä tekemään. Ulla tietää että Minerva ei voi saada lasta.
– Hei Minerva, etkö keitäkään meille parantavaa ginseng-soppaa, tekee hyvää sekä äidille että lapselle.
– Minä keitän, Ulla sanoo.
Kaisun ja Tiinan muutettua pois heidän tilalleen etsitään uutta asukkia. Ulla, Minerva, Sanna ja Sinikka istuvat rivissä sohvalla, nauttivat luomuviiniä ja kuulustelevat ehdokkaita. Uhri istutetaan aina jakkaralle keskelle huonetta ja sitten elämänarvoja pumpataan. Täytyy olla luonnonmukainen, rento luonne, mielellään kasvissyöjä sekä tietysti lesbo.
Ullan eheytymisprosessi on nyt jo niin pitkällä että hän on julistautunut Minervan seuraajaksi: he kaksi puolustavat vannoutuneiden vanhojenpiikojen mainetta, tulkoot muut perässä. Ullan arvo on kohonnut Minervan silmissä; he ovat jakaneet monta ravitsevaa feminististä keskustelua teekupposen ääressä.
Jos jonkinmoista tarjokasta lappaa sisään; töölöläinen kommuunipaikka on kuumaa tavaraa. Vihreätukkaisen tytön puheesta ei saa selvää, koska huulet ja kieli ovat täynnä metallia. – Täh, Sanna ja Sinikka kysyvät yhä uudestaan, kun tyttö änkyttää tietojaan. – Siis mitäh, he katsovat toisiinsa muka kysyvinä. He nauttivat tilanteesta, jossa ovat itse aikoinaan olleet. Lopulta Ulla armahtaa vihreäpään ja saattaa tämän ovelle. – Palataan asiaan.
Reipas luonnonsuojelijatyttö Mari vaikuttaa lupaavalta, tasapainoinen, iloinen ja rakastaa eläimiä, mutta on kotoisin Turusta. – Sitä solkotusta en aamiaispöydässäni kuuntele, Minerva kuittaa kun tyttö on mennyt. Muut ovat samaa mieltä.
Nahkaliiviin ja bandanaan sonnustautuneelta lihaskimpulta kukaan ei oikein uskalla kysyä mitään. Se tuikkaa jörösti tietonsa Ullan käteen, muut kumartuvat lukemaan lappua. Jaana, kutsumanimi Jartsu, metallialan kokemusta löytyy. On luotettava vuokralainen ja omistaa kolme mummilta perittyä harrikkaa. Naiset katsovat toisiinsa.
– Sinä siis saastutat yhden sijaan kolmella koneella, Minerva niittaa.
– Jep, mutta niissä koneissa lähtee. Jartsu avaa ensimmäisen kerran suunsa ja hänellä on uskomaton piipittävä ääni. Sannaa alkaa yskittää ja hän ryntää keittiöön juomaan vettä.
– Ja mä handlaan naisten jäykät niskat, Jartsu piipittää ja naksuttelee rystysiään.
Kukaan ei kelpaa Museokadun kommuunille, yrittäjät ovat toinen toistaan mauttomampia. Sitten sisään astelee Oona.
Oonalla on tumma Louise Brooks -kampaus ja siihen sopimaton nykerönenä. Muut kyselevät Oonan elintavoista, mutta Ulla ei kuule niitä. Hän katsoo Oonan hymyä ja hampaita ja ryystää viinilasinsa tyhjäksi.
– Tota, eiks Oona ole oikein sopiva tähän meidän pikku yhteisöön.
Muut tuijottavat Ullaa.
– Siis mä tarkoitan että kukaan ei kelpaa meille ja mua väsyttää jo tää kuulustelu.
– Mitä sä Oona odotat täällä asumiseltasi, Minerva vielä yrittää.
Mutta Oona katsoo Ullaa ja Ulla katsoo Oonaa, ja kaikki näyttää yhtäkkiä vähän erilaiselta.
Tuuve Aro
Kuva: Jenny Ersaari
Tuuve Aro on helsinkiläinen kirjailija. Hänen toinen novellikokoelmansa Sinikka Tammisen outo tyhjiö (Gummerus) ilmestyy syksyllä 2001.
