25. toukokuuta 2001
Teksti:

Moni alkaa kolmikymppisenä laskemaan vuosia eläkkeeseen, ja yhä useammat suomalaiset jäävät työelämän kiihkeästä oravanpyörästä mielellään varhaiseläkkeelle. Toisin tekee professori Matti Klinge. Vaikka hän luopuu syksyyn mennessä uudesta työhuoneestaan Topeliassa, yliopiston keskustakampus kirjastoineen on osa historian professorin arkea myös tulevaisuudessa.
    ”Keskityn nyt tutkimuksiini, joten yliopistoa en aio jättää”, Klinge sanoo.
    Monelle Matti Klingen julkisuudesta tuntevalle hän on eurooppalaisen käytöksen ja kirjatiedon ruumiillistuma, joka tuntee hyvät tavat ja klassisen sivistyksen. Hän on niitä viimeisiä, jotka voivat rehellisesti tokaista ”Olen roomalainen – Romanus sum”.
    Klingen oppilaat tuntevat kuitenkin varsin toisenlaisen Klingen. Oppilailleen Klinge on opetustehtävälleen tinkimättömästi omistautuva opettaja, jonka hiottu käytös ei ole naurettavaa pikkumaisuutta eikä täsmällinen työnteko piinallisen velvoittavaa.
    ”Klinge on halunnut työllään innostaa oppilaitaan. Hän on luonut mahdollisuuksia sellaisillekin opiskelijoille, joilla niitä ei muuten olisi”, eräs Klingen entinen oppilas sanoo.
    Klingen kasvatusfilosofia perustuu opettajan ja oppilaan välisen ikäeron luomaan kunnioitukseen. ”Opettaminen on velvoittava ja ainutlaatuinen mahdollisuus. Opettajan ja oppilaan välinen ikäero edellyttää kunnioitusta molemmilta”, Klinge sanoo.
    ”Nuoruuden ja nuorekkuuden ihannointi on nykyään muodikas amerikkalainen ajattelutapa. Itse olen kuitenkin lähtenyt siitä, että opettajan ja oppilaan välinen suhde perustuu kunnioitukseen. Opettaja näkee oppilaassa olevat tuoreet mahdollisuudet. Oppilas taas kunnioittaa opettajan kokeneisuutta ja laajempaa tietämystä.”

Klinge luonnehtii omaa tehtäväänsä useiden yliopistosukupolvien kasvattajana iloiseksi velvollisuudeksi. Hän uskoo, että parhaita tuloksia kuka tahansa opettaja saa sitoutumalla tehtäviinsä. ”Opettajan pitää ottaa tosissaan tehtävänsä. Parhaimmillaan opetustyö tukee tutkimusta, kunhan tutkijalla ei ole sitä liikaa”, Klinge sanoo.
    Nykyisen opettajapulaan lääkkeeksi Klingellä ei ole tarjota taikakeinoja. Mutta hän uskoo, että yliopiston opetustehtävät ovat niin arvokkaita ja antoisia, ettei niistä kannata luopua helppojen voittojen toivossa.
    ”Opettajan tehtäviin aikovan on osattava erottaa lyhyen ja pitkän tähtäimen voitto. Yliopistoura palkitsee hitaammin kuin muut alat, mutta pitkällä aikavälillä yliopisto antaa mahdollisuuden omistautua tärkeille asioille.”
    Klingen mukaan yliopistolaitoksessa on toki raskaat puolensa, kuten rankka kilpailu, johon liittyy myös häviämisen mahdollisuus.
    ”Mikään paratiisi yliopisto ei tietenkään ole, mutta itselleni se on ollut palkitseva ympäristö. Palkitseva juuri sen vuoksi, että olen nähnyt, miten oppilaani ovat tulleet vanhemmiksi ja viisaammiksi. Lopulta he ovat ottaneet vastuun yliopistosta ja yhteiskunnasta.”
     Klinge korostaa yliopiston kasvatustehtävää koko yhteiskunnassa: Yliopiston tulee tuottaa opiskelijoita, jotka kantavat kansalaisina vastuunsa. Tämän vuoksi Klinge vastustaa ajatusta nopeista putkitutkinnoista.
    Opiskeluaika on jakso, jolloin hänen mukaansa valmistaudutaan tuleviin tehtäviin muutenkin kuin tiedollisesti. ”Olen tämän vuoksi osakunta-aatteen vankkumaton kannattaja. Juuri osakunnat ja niiden kaltaiset tiedekunta ja vuosikurssirajat ylittävät yhteisöt luovat sosiaalisia ympäristöjä, joissa yksilö voi kasvaa täyteen mittaansa kansalaisena”, Klinge sanoo.
    Harrastukset, vapaa-ajanvietto ja yhdessäolo ovat asioita, jotka kaksikymppisen ihmisen on koettava silloin, kun on sen aika, huomauttaa Klinge. ”Ei voi ajatella, että opiskelijat lukevat itsensä nopeasti ulos yliopistosta, ja sitten kolmenkymmenen ikäisinä palaisivat viettämään opiskelijaelämää.”
    Yliopiston on Klingen mukaan tuettava nuoren sosiaalisen elämän kehittymistä. Sen on kestettävä opiskelijaelämään kuuluvat riennot.
    ”Olen aina sanonut, etteivät luennot saisi koskaan alkaa ennen kymmentä. Opiskelijoille pitää suoda mahdollisuus iltaisin tavata toisiaan. Heidän pitää saada istua konserteissa ja kapakoissa. Ja tietysti käydä kuutamokävelyillä”, Klinge nauraa.
    Klinge kertoo pitkän opetusuransa aikana oppineensa, että pitkäksi venähtäneet opinnot eivät välttämättä merkitse opiskelun lopahtamista. Esimerkiksi työnteko opiskelun ohessa ei ole hänestä useinkaan haitaksi opinnoille.
    ”Opiskelijat tulevat usein muutaman vuoden kuluttua takaisin valtavan määrätietoisina ja tarmokkaina. Näennäisen viivyttelyn tuloksena on monesti hyviä tutkielmia. En usko, että pakottamisesta on hyötyä, jos opiskelijoita halutaan saada valmistumaan”, Klinge sanoo.

Klinge on elävöittänyt oman laitoksensa, ruotsinkielisen historian opintoelämää. Opiskelijat kiittävät erityisesti Klingen ekskursiomatkaperinnettä, ja toivovat sen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Ekskursioilla opiskelijat ovat tutustuneet Euroopan suuriin kaupunkeihin.
    ”Matkoilla on tehty todellista työtä. Jokainen osallistuja velvoitetaan laatimaan esitelmä kohteeseen liittyvästä historiallisesta aiheesta ja esittämään se asiantuntijan roolissa muille. Matkaohjelma on alkanut aina tasan kello yhdeksän ja loppunut illalla viiden kuuden tietämissä”, Klinge kertoo.
    Matkoilla Klinge on pyrkinyt järjestämään myös jotakin opiskelijoiden mieliin painuvaa erikoisohjelmaa. ”Esimerkiksi Varsovassa vieraillessamme suurlähettiläspari otti meidät vastaan”, hän kertoo.
    Juuri vuorovaikutuksen luominen opiskelijoiden ja muun yhteiskunnan välille on Klingen mukaan yliopiston tärkeä tehtävä. Klingen yliopiston ulkopuolisten tahojen, kuten Mannerheim-museon, kanssa toteuttamat opintoprojektit ovat luoneet opiskelijoille kesä- ja talvityöpaikkoja. Näin on saatu kaivattuja yhteyksiä työelämään.
    Vaikka Klinge on kehittänyt itsekin opintoekskursioiden kaltaisia vaihtoehtoisia opintotapoja, hän sanoo kannattavansa perinteistä luento-opetusta.
    ”Hyvä luento kestää kaksi tuntia ja siinä on väliaika, jotta luentosalissa riittää happi. Opettajan pitää keskittyä elävään esitykseen. Istua ei saa, eikä kalvoja pidä käyttää liikaa”, hän sanoo.
    Klinge on osallistunut aina mielellään myös opiskelijoiden vapaa-aikaan. Hän on seurannut aktiivisesti historian opiskelijajärjestöjen ja Eteläsuomalaisen osakunnan toimintaa. Toisinaan Klinge on myös kutsunut opiskelijoita kotiinsa vierailuille.
    ”Minusta on mukava nähdä tämä riehakkaampi puoli opiskelijoista, joita ohjaan päivisin. Osallistun aina mielelläni esimerkiksi Floran päivän juhliin”, hän kertoo.

Klinge kertoo jättävänsä oppituolinsa rauhallisella mielellä seuraajalleen, mutta yliopistossa yleisesti häntä huolestuttaa kaksikielisyyden kohtalo, josta hän puhui myös jäähyväisluennossaan.
     ”Englannin kieli on ottamassa opetuskielenä vallan, ja tästä tilanteesta kärsivät sekä ruotsin että suomen kieli. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa erityisen huolestuttavalta ruotsinkielisessä opetuksessa”, Klinge sanoo.
    Opiskelijaelämään ja osakuntaelämään Klinge kertoo kaipaavansa enemmän keskustelua ja poliittisuutta. Hän toivoo, että ylioppilaat uskaltautuisivat väittelemään enemmän yhteiskunnallisista aiheista.
    ”Minua hämmästytti viimeksi Flooran päivän juhlissa, etten kuullut siellä yhtään ylioppilaan pitämää puhetta yliopistolle tai isänmaalle. Toivoisin, että ylioppilaiden puheet ja niistä käytävät väittelyt olisivat edelleen osa ylioppilasperinnettä.”

Anna-Kaisa Pitknen
Kuva: Veikko Somerpuro