11. toukokuuta 2001
Teksti:

”Kenen tahansa egolle tekee hyvää puhua täydelle salille. Olisin kai pitänyt luentoni vaikka kahdelle ihmiselle, mutta on mukava, kun teitä on paljon”, ghanalainen kirjailija Ama Ata Aidoo aloittaa hersyvän luentonsa Helsingin yliopiston päärakennuksen täyteen ahdetussa luentosalissa.
    Aidoo ei tyydy vain naurattamaan yleisöään, kertomaan ghanalaisia luomiskertomuksia ja lukemaan kirjojaan ääneen. Hän heittäytyy myös väittelemään kuulijoidensa kanssa afrikkalaisista perinteistä ja rakkauden poliittisuudesta.
    Rakkautta ja sen yhteiskunnallista merkitystä Aidoo käsittelee romaanissaan Changes. Romaanin päähenkilö Esi jättää ensimmäisen miehensä avioituakseen rakastamansa miehen kanssa, jolla on jo yksi vaimo.
    ”Entä perhe ja avioliitto? Eikö meidän pitäisi kunnioittaa niitä?” kysyy ghanalainen mies luennolla Aidoolta. Aidoo ja kysyjä keskustelevat Esin hahmon avulla myös laajemmin ghanalaisen ja afrikkalaisen naisen paikasta yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden hankalassa ja hedelmällisessä välimaastossa.
    Kotimaassaan Aidoo kertoo saavansa luomistaan itsenäisistä, matkustelevista, koulutetuista, uraa tekevistä ja perinnettä uudistavista naishahmoistaan joskus rankkaa palautetta. Yleensä kriittiset miesäänet yrittävät palauttaa afrikkalaiset naiset heille kuuluville perinteisille paikoille.
    Pian kuusikymppinen kirjailija on itse luomiensa aktiivisten ja omapäisten naishahmojen veroinen. Aidoo on julkaissut 1960-luvulta lähtien runoja, proosaa, näytelmiä ja lastenkirjoja, toiminut Ghanan opetusministerinä ja opettanut kirjallisuutta useissa afrikkalaisissa ja pohjoisamerikkalaisissa yliopistoissa. Helsinkiin Aidoo poikkesi vierailevan opettajan tehtävistään Uppsalan yliopiston Afrikka-instituutista.

Siinä kulttuurissa, jossa olen kasvanut, naisia kuuluu kunnioittaa, Aidoo sanoo. Yhteiset perinteet ovat hänen tulkinnassaan suorassa yhteydessä yksityiseen ja intiimiin, ja nämä perinteet elävät koko ajan.
    ”Afrikkalaiset yhteisöt, ovatpa ne kuinka perinteisiä tahansa, ovat muuttuvia niin kuin kaikki yhteisöt. Ehkä ne eivät muutu niin nopeasti kuin haluaisimme, mutta jonkin verran muutosta tapahtuu koko ajan.”
    Afrikkalaisissa tavoissa on paljon säilyttämisen arvoista. Vanhempien ja naisten peruskunnioituksen lisäksi Aidoo mainitsee käytännöllisen yhteisöllisyyden, joka on Ghanassa tarkoittanut aiemmin myös maan yhteisomistusta.
    Erityisesti vaalittavana kulttuurin juonteena Aidoo näkee tarinoiden moninaisuuden kunnioittamisen.
    ”Minusta totuuden yksipuolisuus on vaarallista. Tuntemissani yhteisöissä ihmisillä on tuntu siitä, että kaikilla tarinoilla on enemmän kuin yksi puoli. Halu kuulla monenlaisia mielipiteitä ei tosin ole ominaista vain afrikkalaisille kulttuureille.”
    Luennoidessaan Aidoo ei eristä poliittisuutta, arvokeskustelua, seksiä, sukupuolia ja kirjallisuutta omiin sfääreihinsä vaan puhuu asioista limittäin. Mutta kun hän kirjoittaa, hänen motiivinsa ovat joskus suoraviivaisia.
    ”Aloittaessani Changes-romaania halusin ansaita vähän rahaa ja kirjoittaa tavallisen rakkaustarinan. Sellaisen, jossa erittäin komea mies ja hyvin kaunis nainen tapaavat toisensa, joutuvat vaikeuksiin, joista he selviävät, ja elävät sitten onnellisina elämänsä loppuun asti.”
    Ihmisten väliset suhteet ovat Aidoon kirjojen sydän. Miesten ja naisten välisten suhteiden lisäksi kirjailija kertoo vanhempien ja lasten suhteista sekä perheen ja yhteisön suhdeverkoista. Romaanissaan Our Sister Killjoy Aidoo kuvaa myös naisten välistä rakkautta.
    Perinteisiin nojaava ghanalainen moniavioisuus on suomalaiselle vierasta. Aidoon kertomusten hahmoihin on kuitenkin helppo samaistua. Tuttua on naisen oikeuksien ja velvollisuuksien pohdiskelu suhteessa mieheen, lapsiin, perheeseen ja perinteeseen.
    Suomalaisissa tiedotusvälineissä ja mielikuvissa afrikkalaiset nähdään yleensä mustana massana. Uutisten välittämästä ihmiskuvasta puuttuvat yksilöllisyys ja sitoutuminen afrikkalaiseen kulttuuriin, jotka yhdistyvät Aidoon romaanihenkilöissä.
    Kun Aidoolta kysyy, kuinka tiedotusvälineiden kuvauksiin afrikkalaisista naisista voisi saada enemmän sävyjä, Aidoo vastaa sydämellisesti ja suorasukaisesti.
    ”Kuva afrikkalaisista naisista maailman alistetuimpana ryhmänä on länsimaalaisille ilmeisen lohdullinen. Lännessä viettämieni vuosien jälkeen olen päätynyt ajatukseen, että on eurooppalaisten ja muiden länsimaalaisten tarve kehystää meidät niin. Me olemme teidän apuvälineenne. Meidän on oltava primitiivisiä, jotta te voitte olla sivistyneitä. Meidän on oltava alistetuimpia, jotta te voitte olla vapautuneimpia. Me olemme mustia, jotta te voitte olla valkoisia. Te ette halua luopua mielikuvastanne, koska elätte siitä. Minusta näyttää siltä, että asian korjaaminen vie vielä kauan. Ja afrikkalaiset eivät voi tehdä sitä. Teidän on tehtävä se itse.”

Salome Tuomaala
Kuva: Mika Ranta